Kotinsa vanki. Rahel Ambaw’n koulutie on kiinni CP-vamman vuoksi. Mekane Yesus -kirkon vapaaehtoisdiakonit Aster Kassaw (oik.) ja Etenesh Wolde Mikael ovat tytön kontakti pihapiirin ulkopuoliseen maailmaan. Kotikäynneillä ja äiti-lapsipiirissä tärkeäksi aikuiseksi on tullut myös Suomen Lähetysseuran Pirkko Nummela.
Kun arki on eloon jäämistä
Maailman köyhimpien maiden ihmisistä joka kymmenes on vammainen. Etiopiassa kirkon diakonia on heille ainoa oljenkorsi.
Tekstit ja kuvat Kimmo Holappa
Seitsemäsluokkalaisen Sergalemin kotikujalla soi äänten sekamelska: kanat kaakattavat, peltisepän vasara naputtaa metallia mutkalle ja uuden elämän taksina saanut 80-luvun Lada huudattaa torvea. Sergalem juttelee vilkkaasti äitinsä kanssa. Tytön suusta ei kuulu pihaustakaan. Maailma on Sergalemille äänetön.
Syntymäkuuro Sergalem eli puolet elämästään ilman äidinkieltä. Kunnollista keinoa viestiä ei ollut ennen kuin Sergalem ”löydettiin”.
Etiopian luterilaisen Mekane Yesus -kirkon diakonit ja vapaaehtoiset kiertelevät kodeissa etsimässä vammaisia lapsia. Osalle lapsista pystytään järjestämään pienimuotoista kuntoutusta tai apua tukea arkipäivään, ja onnekkaimmat pääsevät kouluun. Sergalem oppi viittomakielen ja maailma avautui. Nyt myös perheen äiti osaa viittomia.
Ylivoimainen enemmistö, noin 90 prosenttia, etiopialaislapsista aloittaa alakoulun. Vammaisista lapsista kuitenkin vain murto-osa pääsee koulutielle – kuuroista alle viisi prosenttia.
Sadan oppilaan luokassa vammainen lapsi hukkuu helposti joukkoon.
– Opettaja ehkä sanoo, mitä seuraavan päivän kokeeseen pitää lukea, mutta ei muista kirjoittaa asiaa taululle. Ilman avustajaa koko koe tulee sitten täysin puskista, Sergalem harmittelee.
Mirja Himanen ja Mekonnen Mulat tuntevat ongelman. Suomen Lähetysseuran palveluksessa työskentelevä pariskunta kouluttaa kuurojen opettajia ja tulkkeja.
– Huonokuuloiset pystyvät yleensä jatkamaan neljän alaluokan jälkeen yläkouluun, mutta syntymäkuuroilta koulu jää helposti kesken, Himanen sanoo.
Etiopiassa syntymäkuuro lapsi saa kielen oikeastaan vasta kouluun tullessaan, sillä hän ei ole koskaan kuullut vanhempiensa puhuvan. Valtion tavoite on, että jokainen saisi käydä alakoulun omalla kielellään. Kuuroille viittomakieli on äidinkieli.
– Olemme kurssittaneet opettajia noin 300 kouluun, Mirja Himanen kertoo.
– Koulutuksen lisäksi teemme oppimateriaaleja ja videoituja, viitottuja kertomuksia. Työn alla on nyt yläkoululaisten viittomakielinen sanakirja, joka sisältää esimerkiksi luonnontieteiden erikoissanastoa.
Muutaman korttelin päässä Sergalemin kodista on Sewmehone palaamassa majapaikkaansa. Kotimatkalla hän sai tällä kertaa seuraksi Mekane Yesus -kirkon vapaaehtoisdiakonina työskentelevän Aster Kassaw’n.
Alakoulun kolmatta luokkaa käyvä Sewmehone ei kerro tarkkaa ikäänsä, mutta poika lienee 13–15-vuotias. Sewmehonen koti on patja katukioskin myyntihyllyn alla. Hän saa asua kojussa ilmaiseksi, kun samalla vartioi kioskia öisin.
– Monet sokeista kavereistani asuvat kalmistojen sukuhautamökeissä, Sewmehone kertoo. – Saamme valtiolta 300 birriä (noin 12 euroa) kuussa, mutta se ei oikein riitä ruokaan, vuokranmaksusta puhumattakaan.
Sewmehone tuli Dessieen viitisen vuotta sitten parin sadan kilometrin päästä pohjoisesta.
– Pääsin täällä vihdoin kouluun, hän sanoo ja alkaa esitellä kirkon diakoniatyön hänelle hankkimaa pistekirjoitustaulua.
Työ vammaisten hyväksi – kuten muukaan Mekane Yesus -kirkon avustustoiminta – ei pyörisi ilman vapaaehtoisia. Pienimmissä seurakunnissa on usein vain yksi työntekijä, käytännössä pappi. Kaikki muu tehdään suurella sydämellä ja ilman palkkaa.
Etiopian vammaispolitiikka on Aster Kassaw’n mukaan lähtökohdiltaan hyvä, mutta resurssit puuttuvat. Kaikkia ei voida auttaa.
Mekane Yesus -kirkon strategiassa on kaksi kärkeä: hyvän sanoman julistaminen eli evankeliointi ja avustustyö eli diakonia. Seuraavien viiden vuoden aikana kirkko aikoo kouluttaa 250 000 vapaaehtoista, jotka Kassaw’n lailla auttavat kaikkein syrjityimpiä: vammaisia lapsia, hiv-positiivisia ja vankeja.
Lapsen riski vammautua tai syntyä vammaisena on köyhissä maissa huomattavasti suurempi kuin rikkaassa Pohjolassa. Yleisiä syitä ovat synnytyksen aikaisesta hapenpuutteesta johtuvat aivovauriot, hoitamattomien sairauksien aiheuttama kuuroutuminen tai sokeutuminen, tapaturmat ja aliravitsemus.
Etiopialaisten ikähaitari on kehitysmaalle tyypillinen: väestöstä puolet on alle 18-vuotiaita. Nopeasti summaten siellä elää neljä–viisi miljoonaa vammaista lasta ja nuorta. Koska maan väestön ennustetaan tuplaantuvan 180 miljoonaan ihmiseen parissa vuosikymmenessä, myös vammaisten määrä kasvaa huimaa vauhtia – kehittyvästä terveydenhuollosta huolimatta.
Noin 85 prosenttia etiopialaista elää maaseudulla, missä vanhat perinteet ja uskomukset istuvat tiukassa. Vammaisuutta pidetään yleisesti Jumalan rangaistuksena. Vanhemmat saattavat hävetä vammaista lastaan ja piilotella häntä myös avustustyöntekijöiltä ja kouluviranomaisilta. Vammaisen lapsen syntymä johtaa helposti perheen hajoamiseen, ja yksinhuoltajaäiti jää tyhjän päälle.
– Kromosomipoikkeama tai näön menetys ei koske vain yhden ihmisen elämää. Se mullistaa koko perheen arjen. Vammainen on vaarassa jäädä köyhistä köyhimmäksi, Aster Kassaw sanoo.
Osa nuorista halusi kertoa pelkän etunimensä.
Jaa tämä artikkeli: