null Kun karkotus uhkaa, kirkko on viimeinen turvapaikka

Samariter-seurakunta tarjoaa kirkkoturvaa Eritreasta paenneille Abrahamille ja Waredelle (selin kuvassa). Tulkki Arefayne Hagos on heille tärkeä apu.

Samariter-seurakunta tarjoaa kirkkoturvaa Eritreasta paenneille Abrahamille ja Waredelle (selin kuvassa). Tulkki Arefayne Hagos on heille tärkeä apu.

Kun karkotus uhkaa, kirkko on viimeinen turvapaikka

Saksassa kirkot ovat ottaneet suojiinsa noin 450 karkotetuksi määrättyä ihmistä. Suomessa kirkko on suojellut vuosittain muutamaa.

Kirkot ovat tarjonneet turvaa hädän ja vainon kohteeksi joutuneille ihmisille jo vuosisatojen ajan. Tämä kristillinen perinne on pelastanut lukuisten ihmisten hengen.

Saksassa kirkot myöntävät kirkonturvapaikkoja karkotusuhan alla oleville turvapaikanhakijoille, jos on painavat syyt epäillä, että he ovat hengenvaarassa karkotuksen jälkeen. Saksaan odotetaan tänä vuonna noin 800 000:aa turvapaikanhakijaa. Turvapaikanhakijoiden lisääntynyt määrä näkyy myös kirkoista turvapaikkaa hakevien määrän kasvuna, toteaa Hannah Reckhaus-Le Treut Berliinin kirkkoturvaa tarjoavasta yhdistyksestä.

"Kirkot tarjoavat turvaa tällä hetkellä noin 450 hädänalaiselle eri puolilla Saksaa. Berliinissä kirkon suojissa on parhaillaan 11 ihmistä", Reckhaus-Le Treut kertoo.

 

Kirkonturvapaikka on viimeinen keino sen jälkeen, kun kaikki oikeustiet on käyty.

 

Hän uskoo, että jokainen tapaus ei ole yhdistyksen tiedossa.

"Kirkonturvapaikkaa ei saa jokainen sitä pyytävä. Kirkonturvapaikka on viimeinen keino sen jälkeen, kun kaikki oikeustiet on käyty. Tutkimme tarkkaan, onko kyseessä henkilö, jonka elämä on uhattuna, jos hänet karkotetaan Saksasta."

Vastuu on suuri

Saksassa on toiminut vuodesta 1994 lähtien ekumeeninen kirkonturvapaikkaorganisaatio, johon kuuluu evankelisten ja katolisten seurakuntien lisäksi myös vapaakirkollisia seurakuntia. Organisaatioon kuuluvat seurakunnat ovat valmiit myöntämään suojan hädässä oleville.

Myös Berliinin Heilig-Kreuz-kirkossa toimiva kirkonturvapaikkayhdistys kuuluu ekumeeniseen organisaatioon. Yhdistys opastaa ja neuvoo turvapaikanhakijoita ja seurakuntia kirkonturvapaikkaa koskevissa asioissa.

"Monet seurakunnat eivät halua tai voi tarjota kirkonturvapaikkaa. Tämä on ymmärrettävää, sillä vastuu on valtava. Sillä hetkellä, kun ihminen otetaan kirkon suojaan, hän putoaa kokonaan pois sosiaalisesta verkostosta. Hänellä ei myöskään ole lupaa olla tässä maassa", kuvaa Reckhaus-Le Treut.

Saksan sisäministeri Thomas de Maizière arvosteli kuluvan vuoden alussa voimakkain sanoin kirkonturvapaikkakäytäntöä ja syytti kirkkoja siitä, että ne asettuvat lain yläpuolelle. Kirkkojen johto reagoi heti ja totesi, että se on hätäapua, jota tullaan pakottavissa tapauksissa vastedeskin käyttämään.

"70–90 prosentissa tapauksista lopullinen päätös on pakolaiselle myönteinen. Tämä puhuu kirkonturvapaikkakäytännön puolesta. Kirkot eivät kyseenalaista yhteiskuntarakenteita. Haluamme, että tapaukset, jotka mielestämme vaativat tarkastelua, käsitellään uudelleen", Reckhaus-Le Treut kiteyttää.

Suomessa pienimuotoista toimintaa

Myös Suomen kirkot tarjoavat turvaa hädässä oleville, kertoo kirkon pakolais- ja maahanmuuttajatyön sihteeri Marja-Liisa Laihia.

"Pientä, hiljaista toimintaa on koko ajan. Majoituksia on muutama vuodessa. Seurakunnat ovat majoittaneet turvapaikanhakijoita sekä oleskelulupaa hakevia iäkkäitä perheenjäseniä seurakunnan omistamiin tiloihin. Majoitus on yleensä lyhytaikaista, muutamasta viikosta muutamiin kuukausiin."

Kirkkoturva oli pitkään unohduksissa Suomen kirkoissa. Vuonna 2005 kirkkoturvakäytäntöä ryhdyttiin tekemään tunnetuksi kirkkojen piirissä. Aiheeseen törmättiin Saksan kirkkojen myötä.

"Suomen kirkko on linjassa Saksan kirkon kanssa. Kirkon tulee auttaa hädässä olevia ihmisiä. Monet piispat ovat lausuneet tämän myös julkisuudessa. On toki sanottava, että kirkon sisältä löytyy myös kirkkoturvaan kielteisesti suhtautuvia tahoja. Meillä on samat haasteet kuin Saksassa", Laihia toteaa.

Kristityn velvollisuus

Berliiniläinen Samariter-seurakunta on majoittanut pakolaisia tiloissaan jo 1990-luvun alusta. Edeltraut Pohl on ollut auttamassa alusta lähtien.

"On itsestäänselvää, että autan hädässä olevia ihmisiä. Kristittynä en voi muuta kuin auttaa. Toimintamme on myös viranomaisten tiedossa. Emme salaa mitään", Pohl toteaa.

Parhaillaan Samariter-seurakunta tarjoaa kirkkoturvaa Eritreasta paenneille Abrahamille ja Waredelle. Molempien pakoreitti Saksaan kulki Etiopian, Sudanin, Libyan ja Italian kautta. Pakoa edelsivät vankeus ja kidutus.

 

On itsestäänselvää, että autan hädässä olevia ihmisiä. Kristittynä en voi muuta kuin auttaa.

 

Miehiä on majoitettu seurakunnan asuntoon kesäkuusta lähtien, kertoo miesten äidinkieltä tigrinjaa puhuva tulkki Arefayne Hagos. Kirkkoturvaa Abraham ja Warede hakivat asianajajansa avustuksella sen jälkeen, kun heidän turvapaikkahakemuksensa hylättiin ja heitä uhkasi karkotus Saksasta.

Abraham ja Warede opiskelevat parhaillaan saksaa. He uskaltautuvat ulos vain hoitamaan välttämättömiä asioita.

"Tunnemme olomme turvalliseksi, mutta pelko iskee aina, kun näemme poliisin", he kertovat.

Jaa tämä artikkeli: