Sata vuotta sitten romaneja ei pidetty kirkko- tai yhteiskuntakelpoisina, mutta nyt tilanne on toinen. – Laki takaa samat oikeudet ja tietenkin myös samat velvollisuudet, Alida Friman sanoo. Kuva: Esko Jämsä
Kun kirkko syrji romaneita, Mustalaislähetys auttoi
Rasismi näkyy yhä katukuvassa ja työnhaussa, sanoo Alida Friman Romano Missiosta. Romaneja auttava järjestö viettää 110-vuotisjuhliaan Tuomiokirkossa.
Syysilta oli kylmä, mutta Oskari Jalkion kotona oli lämmin. Jalkio, uskovainen mies, istui mukavasti lukemassa Raamattuaan, kun ovikello soi. Oven takana seisoi paleleva romanipoika, joka pyysi päällystakkia. Jalkiota ärsytti, kun hurskas hetki oli katkennut. Hän ei antanut takkia, vaan ajoi pojan ulos.
Kun Jalkio oli sulkenut oven, niin kerrotaan, Jumala alkoi puhua hänen sydämelleen. Hetken painittuaan Jalkio juoksi pojan kiinni ja lahjoitti takin. Siinä hetkessä hän unohti haaveensa lähetystyöstä Kiinassa. Hän perusti Mustalaislähetyksen ja alkoi auttaa romaneja lähellään. Vuosi oli 1906.
110 vuotta myöhemmin sosiaalipalveluohjaaja Alida Frimanin puhelin soi Romano Mission toimistossa, kun suomalaiset romanit kaipaavat apua palveluviidakossa. Heitä arveluttavat usein toimeentuloon ja lastensuojeluun liittyvät kysymykset, mutta mikään inhimillinen ei ole Frimanille vierasta.
– Yleensä ihminen soittaa, kun hän kokee, ettei saa oikeanlaista kohtelua, Friman kertoo.
Frimanin työtä on seisoa ihmisen ja systeemin välissä, miettiä, mistä päästä asiaa ruvetaan selvittämään.
Järjestön nimi on vaihtanut Mustalaislähetyksestä Romano Missioksi, mutta lähtökohta on yhä sama kuin Oskari Jalkiolla: auttaa romaniperheitä kristilliseltä pohjalta. Yksi tapa auttaa on Päiväkummun lastenkoti Hämeenkoskella. Sinne päätyvät lapset ovat nähneet elämässään päihteitä ja pahoinvointia.
– Yhteiskunta tuottaa sairaita ihmisiä. Ihmiset ovat henkisesti hyvin väsyneitä. Masennus näkyy voimakkaasti myös romaniväestön keskuudessa.
Rasismi seuraa sitkeästi
Kun Romano Missio perustettiin 110 vuotta sitten, Suomen romanit elivät kiertolaisina. He siirtyivät paikasta toiseen ja nukkuivat siellä, mistä yösijan saivat. Liikkuvaa elämäntyyliä romantisoidaan Suomi-filmeissä ja iskelmissä mutta Alida Friman vain naurahtaa kuivasti.
– Menkääpä itse kokeilemaan pakkaseen, niin katsotaan, miten romanttista se on. Monikaan ei halunnut kiertää paikasta toiseen vankkureilla.
Suomen luterilainen kirkko ja koko yhteiskunta karsastivat kiertolaisuutta.
– Romanit eivät kuuluneet mihinkään, heitä ei hyväksytty missään.
Nyt romanit kouluttautuvat siinä missä muutkin ja vankkurit ovat museokamaa, mutta rasismi seuraa sitkeästi. Ennakkoluulot pitävät työpaikkojen ovia kiinni.
– Meitä on Suomessa 10 000 romania. Kun yksi tekee jotain väärää, kaikkia pidetään syyllisinä. Voi kun ihmiset oppisivat erottamaan meidät yksilöinä.
Vaikka Suomen romanit ovat asettuneet aloilleen, Romaniasta ja Bulgariasta tulevat romanit kiertävät yhä. Romano Missio tekee heidän parissaan sen verran kuin talouden puitteissa pystyy. Vaate- ja ruoka-apua on sentään voitu antaa. Yhdelle miehelle löytyi talonmiehen töitä.
Usko ja perhe ovat tärkeitä
Romanien syrjintä on synkkä luku Suomen luterilaisen kirkon historiassa. Monet löysivätkin hengellisen kotinsa helluntailaisuudesta ja muista vapaista suunnista.
Nykyromanit kastetaan lähes automaattisesti luterilaisen kirkon jäseniksi, Alida Friman kertoo.
– Kun romanit tulevat uskoon, he usein liittyvät vapaisiin suuntiin.
Niin teki Frimankin 40 vuotta sitten. Nyt hän käy vapaakristillisessä Vantaan Kotikirkossa.
Frimanille romanikulttuurissa rakkainta on perhekeskeisyys. Hänellä on yhdeksän lastenlasta. Toinen kivijalka on romanin kieli, jota kuullaan myös 9.10. Tuomiokirkon romanokirkossa. Tilaisuus on osa Romano Mission 110-vuotisjuhlaa.
– Perheen kanssa puhun romania hyvin vähän. Minulla on muutamia hyviä ystäviä, joiden kanssa voin puhua romania.
Kieltä pidetään yllä kerhoissa ja kielikylvyissä. Alida Frimania huolettaa se, mikä vähemmistöjä usein: miten pienen porukan kulttuuri säilyy?
– Miten kertoa nykynuorisolle, että vanhasta hyvästä kulttuurista kannattaa pitää kiinni?
Jaa tämä artikkeli: