Meksikon aarteita
Kun kivi koskettaa sielua
Täydellisen simpukan etsinnän voi rinnastaa matkaan, jonka ihminen tekee omaan sisimpäänsä.
Täydellinen pyöreä muoto, käsiä hyväilevä sileys, erikoinen väri ja poikkeava ulkomuoto. Jokin siinä viehättää, ja käsi tarttuu poimimaan sen taskuun. Siellä se matkaa kotiin asti, ehkä jopa tuhansia kilometrejä palmurannalta kirjahyllyyn. Kukapa ei olisi joskus tuonut lomaltaan mukana noita ilmaisia matkamuistoja, kiviä, simpukankuoria tai erikoisia kaarnankappaleita. Tuntuu, että niiden mukana osa matkan tai hetken tunnelmasta kantautuisi kotiin asti ja säilyisi niissä. Tuon vitivalkoisen kiven löysin häämatkalla Kreikasta, tuohon sydäntä muistuttavaa murikkaan kolhautin jalkani viime kesänä mökkirannassa. Jokaiseen kiveen ja simpukkaan liittyy tarina ja muisto, jotakin mikä kestää läpi vuosien.
Löytämisen ilo
Luonnosta löytyvien esineiden keräily ei kuitenkaan ole pelkkää arkipäiväistä lomamuistojen hankkimista. - Luonnolla on lukuisten tutkimusten mukaan eheyttävä, elvyttävä ja stressiä poistava vaikutus, sanoo psykologi ja luontoterapeutti Riitta Wahlström. Kivien keräily jos mikä rentouttaa Paitsi että sitä yleensä harrastetaan lomalla, hiekkarannalla ja luonnon keskellä, jossa mieli muutenkin lepää, on siinä muitakin etuja. Löytyy uusi, puhdistava tapa kävellä ja havainnoida ympäristöä. Kiireettömyys, taito pysähtyä, näköaistin ja tunteiden varaan heittäytyminen. Ilo, joka erityisen kauniin kiven tai simpukan löytyminen aiheuttaa. Niistä koostuu keräilyssä piilevä viehätys ja terapeuttinen vaikutus.
Osa viehätyksestä piilee vieläkin syvemmällä. Kivi koskettaa ihmistä sieluun asti. Simpukoissa avautuu luonnon käsittämätön kauneus ja elämän mysteeri. Poimiessaan kiven maasta ihminen ilmentää syvällä sielussa piilevää kaipuuta menetettyyn luontoyhteyteen. Riitta Wahlström muistuttaa, että Luoja on luonut ihmisen luontoympäristöön ja luonto on ollut alkuperäinen kotimme. - Kivi ja simpukat ovat osa universumia. Me olemme osa maailmankaikkeuden suurta hengitystä. Ihmisen sielu tunnistaa tämän yhteyden, hän kuvaa. Kivi on ikään kuin yhteys alkuihmisen luolaan, maahan kuulumiseen ja luontoon.
Luonnon lahjat
Kivissä ja simpukoissa ihmiselle avautuu polkuja kaukaiseen menneisyyteen, luonnon alkukotiin. Poimiessaan keräämään rannalle ajautuneen simpukankuoren ihminen toistaa ikivanhaa rituaalia. Esi-isämme kauan ennen meitä tekivät tuon saman liikkeen, tosin eri motiivein. Siinä missä kumarrumme silkan kauneuden edessä, esi-isämme näkivät luonnonesineissä ennen kaikkea sen käytännöllisen puolen. Kiviä ja simpukankuoria käytettiin työkaluina, lusikkoina tai muina tarve-esineinä mutta myös koristeina. Löydetyt esineet olivat lahja luonnolta, jonka kanssa ihminen ennen eli täydellisessä harmoniassa. Luonnon riistämiseen ja hallintaan tottunut nykyihminenkin hämmästyy näistä lahjoista – ehkä jopa esi-isiään enemmän. Jotain näin kaunistako saamme, ja ihan ilmaiseksi?
Erityisesti simpukan kauneus on vanhastaan tunnettu kaikissa kulttuureissa. Täydellisen simpukan etsinnän voi rinnastaa matkaan, jonka ihminen tekee omaan sisimpäänsä. Kummassakin on kuljettava aistit herkkinä, kiireettä, mieli avoimena. Ei ole sattumaa, että Santiago di Compostelaan saapuville pyhiinvaeltajille annetaan muistoksi simpukka. Myös paavi Benedictus XVI on valinnut sen sinettinsä tunnukseksi osoittamaan asemaansa ”pyhiinvaeltajana maailmassa”.
Simpukka on osoitus luomistyön kauneudesta. Se on lahja mereltä. Aaltojen mukana se on kulkeutunut rantahiekkaan, ja simpukan mukana meri paljastaa kaistaleen salaisuuttaan. Meidän ihmisten tehtävä on painaa simpukka korvaamme vasten, olla ihan hiljaa ja kuunnella kohinaa. Ehkä se on meri joka siellä pauhaa, meren suuri mysteerinen hengitys, suuren Luojan puhe. Tai ehkä oma sielumme, joka tahtoo, että sitä hiljennymme kuuntelemaan.
Jaa tämä artikkeli: