null Kun kodista loppuu happi

Onko nuori mies sopiva äidin haaveisiin? Kuva: Tuomo Manninen

Onko nuori mies sopiva äidin haaveisiin? Kuva: Tuomo Manninen

Kun kodista loppuu happi

Otetaan hallitseva äiti, arka tytär sekä irti pyrkivä poika, heidän välilleen tiivis, merkityksistä ja tunteista raskas teksti ja toimiva näyttämöratkaisu. Mitä saadaan?

Liisa Mustosen ohjaama Tennessee Williamsin vuonna 1945 kirjoittama läpimurtoteos Lasinen eläintarha. Se on monitulkintainen ja katsojan pintasileyttä tehokkaasti raapiva näytelmä. Kun Kansallisteatterin Willensaunasta lähtee kotia kohti, jatkokysymykset äitiyden siunatusta ja kirotusta vallasta kiehuvat mielessä.

Williamsin teksti antaa mahdollisuuksia monenlaisiin tulkintoihin; esimerkiksi Tom-pojan ja hänen vierailulle tulevan työtoverinsa Jimin suhde saattaa sisältää vivahteita, jotka tässä jäävät pois. Päähuomion vie Katariina Kaitueen Amanda-äiti. Hän on jäänyt aviomiehen lähdettyä yksin kahden lapsensa kanssa. Kaukana on nuoruus ja seurusteluviritelmät, liian lähellä köyhyys, lievästi vammainen Laura-tytär (Ulla Raitio) ja perheen elättäjä, varastossa työskentelevä poika Tom (Antti Holma).

Karmivinta äidissä on sumeilematon vallan käyttö, jolla hän peittää riippuvuuttaan. ”En puhu sinulle, ennen kuin pyydät anteeksi” on aina tepsivä kiristyskeino. Äiti ei kunnioita mitään rajoja. Hän päättää, juoko poika kahvinsa maidon kanssa vai ilman, katsooko elokuvia liikaa vai sopivasti. Äiti kieltää todellisuuden ja lastensa oikeuden omaan elämään, hän jopa puhuu ”meidän tulevaisuudestamme”. Kun hahmoon vielä lisätään hysteerinen raivo ja tyttären rintaliivien toppaaminen viettelevämmiksi, ollaan jo ylitetty niin henkisen kuin ruumiillisenkin koskemattomuuden rajat. Amandaa kohtaan on vaikea tuntea myötätuntoa.

Tästä perheestä ei pääse irti kuin äkkiriuhtaisulla – jos sittenkään.

Haaveileva ja arka Laura yrittää selvitä pakenemalla musiikkiin ja lasieläinkokoelmansa hoitamiseen. Tom – tarinan kertoja – etäännyttää ja analysoi. Hän näkee äidin ja sisaren selvästi, itsensä huonommin. Tomissa on kuitenkin voimaa antaa pikkusivalluksia äidin kohtuuttomuuksiin.

Jim (Henrik Hammarberg) astuu visiitille tullessaan suurten odotusten miinakenttään. Laura uskaltaa pieneen irtiottoon varovaisuudesta. Katsoja aavistaa, että lyhyen hehkun jälkeen tytön uskallus hiipuu, ja häkin ovi sulkeutuu – ehkä lopullisesti.

Lasinen eläintarha on niitä kiehtovia klassikoita, joissa perhekokonaisuus viilletään auki, ja sen dynamiikka tutkitaan kuin ruumiinavauspöydällä. Tuloksen kohtalokkuutta alleviivaavat näyttämön päädyissä olevat kalteriovet. Koti on vankila, maailma vain varjoja seinillä.

Mutta kaikkein pahinta on, jos kodista tulee mielen vankila. Siitä ei pääse pois, vaikka kuinka kasvattaisi maantieteellistä etäisyyttä.


Jaa tämä artikkeli: