Kuningas Harald antoi tunteidensa nousta pintaan ja kyyneleiden valua. Kirkon edustalla olleet nuoret rutistivat tiukasti toisiaan etsien ihmisen läheisyydestä ja lämmöstä voimaa ja turvaa.

Norjan tuska ja suru koskettaa syvästi myös suomalaisia. Niin lähellä norjalaiset ovat meitä sekä maantieteellisesti että henkisesti. Yhteiskuntamme ovat niin samankaltaisia, meillä on samanlaiset pohjoismaisen demokratian perinteet, yhteiset uskonnolliset juuret ja olemme kovin samannäköisiäkin. Naapurikansan tunteisiin on helppo samaistua. Moni huomaa ajattelevansa, että tämä olisi voinut yhtä hyvin tapahtua meillä.

 

Ihmisen elämän haurautta ja haavoittuvuutta on vaikea ymmärtää ja sietää. Tässä maailmassa emme voi missään emmekä koskaan olla aivan loppuun asti turvassa. Terveyden pettäminen, onnettomuus, luonnonmullistus ja mikä pahinta ihmisen pahuus toista kohtaan voi hetkessä särkeä sen, missä kaikki näyttää olevan hyvin.
 

Kun monen terveen, tulevaisuuden odotusta täynnä olevan nuoren ihmisen elämä katkeaa käsittämättömään hirmutekoon, on mieli täynnä suurta hämmennystä. Sielläkin, missä nautitaan maailman suurimmasta aineellisesta hyvinvoinnista, asuu jossakin ihmismielen pohjalla suurta synkkyyttä, joka voi johtaa kauheuksiin.

 

Kaiken hämmennyksen keskellä joutuu aina myös miettimään, mitä voi tehdä, ettei vastaava toistu. Käsi tahtoo helposti puristua nyrkkiin ja syyttävä sormi osoittaa sellaiseenkin suuntaan, mihin ei kuuluisi. Mutta juuri siellä, missä ongelmista syytetään tietynlaisia ihmisryhmiä, kylvetään sellaista myrkkyä, joka voi johtaa kauheuksiin.

Ihmiskunnan historiassa on valitettavan paljon esimerkkejä siitä, mihin julmuuksiin ihmiset pystyvät. Joskus vihan kylvö eksyttää yksittäisen ihmisen, mutta pahimmillaan se muuttuu politiikaksi, jonka seuraukset ovat vielä karmeammat. Siksi on herkällä mielellä kamppailtava kaikkea itsessään ja ympärillään näkyvää ennakkoluuloa vastaan ja uskoa sittenkin, että hyvyys on pahuutta voimakkaampaa.