null Kun niin ahdistaa

Irmeli Laitinen rohkaisee ihmisiä tuntemaan ja nimeämään tunteensa.

Irmeli Laitinen rohkaisee ihmisiä tuntemaan ja nimeämään tunteensa.

Kun niin ahdistaa

Yksi jos toinenkin huokailee ahdistuneisuuttaan. Voisiko huonolle ololle tehdä jotakin?

Viime aikoina on alettu yhä enemmän puhua ahdistuksesta. Siinä, mitä mielen maailmasta puhutaan julkisuudessa ja miten mielentiloja myös koetaan, näyttäisi olevan trendejä, toteaa Vantaalla perheneuvojana työskentelevä ryhmäterapeutti ja valtiotieteen tohtori Irmeli Laitinen.

Vasta vähän aikaa sitten puhuttiin pääasiassa masennuksesta. Muutamia vuosia sitten oltiin hyvin kiinnostuneita paniikkihäiriöstä, stressistä ja burn outista sekä sivutrendinä syömishäiriöistä.

— Ahdistus on masennusta epämääräisempi olotila. Molempiin liittyy näköalattomuutta ja erilaisia fyysisiäkin tuntemuksia. Ne vievät voimia ja heikentävät toimintakykyä.

Niin ahdistuksesta kuin masennuksestakin voi tulla kattava ja pysyvä suhtautumistapa kaikkeen, elämänasento. Kroonisesti ahdistuneen mieleen ei mahdu enää mitään muuta. Yhteistä ahdistukselle ja masennukselle on Laitisen mukaan myös se, että molempien taustalta löytyy yleensä tunnistamatta ja tuntematta jäänyt tunne: masennuksessa viha ja ahdistuksessa pelko.

Tuntemattomat tunteet

Vaikka tunteista on puhuttu länsimaisessa kulttuurissa ainakin Platonista alkaen, ovat ne monille aika tuntematon maailma.

— Olen joskus perheterapiassa kysynyt, mitä miehessä herää, kun vaimo itkee. Mies on vastannut, että stressiä. Minä olisin toivonut jotain tunnesanaa, vaikkapa sitä, että miestä pelottaa tai että hän on huolissaan, Irmeli Laitinen kertoo.

Hän arvelee, että tunnesanat ovat miehiltä hukassa muun muassa siksi, että poikia on perinteisesti kasvatettu tunnemaailman ulkopuolella. Niinpä miehillä on ollut suunnilleen kaksi tapaa ilmaista tunteitaan: juosta kilpaa tai juoda. Nuorempien miesten tilanne on sentään usein jo toinen.

Siihen, että naiset ovat oppineet puhumaan tunteistaan ja jakamaan niitä toistensa kanssa, liittyy myös omat ongelmansa. Tunteen herätessä moni nainen tarttuu puhelimeen kertoakseen asiasta heti jollekin toiselle. Laitinen neuvoo toimimaan toisin.

— Älä soita. Istu alas ja tunne, koe se tunne, onpa se mikä tahansa: loukkaantuminen, viha, pelko, häpeä tai kateus. Nimeä tunne ja anna sen tuntua, vaikka se voikin olla tuskallista.

Vaikea viha

Irmeli Laitinen kertoo olleensa kaksi kertaa elämässään niin vihainen, että ymmärsi, miksi joku voi tappaa toisen.

— Ensimmäisellä kerralla terapeuttini säikähti, kun kerroin hänelle vihastani. Toisella kerralla siedin tunnetilani yksin ja jopa katsoin kellosta, kuinka kauan se kesti: seitsemän minuuttia, ei sen pitempään.

— Usein tunnetilaan tulevat mukaan aikaisemmin koetut vastaavanlaiset, hyvin primitiiviset tilat, vauva-aikaa myöten.

Kun tuntee tunteensa yrittämättä tukahduttaa sitä, se häipyy. Se on tunteen hallintaa. Ja vastaavasti: jos ei tunne tunnettaan, siitä ei pääse eroon.

— Tunne tulee uniin. Se ilmenee erilaisissa toiminnoissa, useimmiten juomisessa, suklaan syömisessä tai tupakoimisessa. Kurkkua kuristaa, kädet ovat nyrkissä, viha istuu olkapäällä. Tilan purkaminen ei useinkaan enää myöhemmin suju omin voimin, vaan tarvitaan terapeutin apua.

Sen sijaan tuntemalla tunteensa silloin, kun sen aika on ja ennen kuin reagoi, ihminen lisää toimintamahdollisuuksiaan.

Tunteesta taidoksi

Irmeli Laitinen törmäsi tuntematta jääneiden tunteiden aiheuttamiin ongelmiin, kun hän työskenteli terapeuttina Helsingissä 1990-luvulla.

— Odotushuone oli täynnä nelikymppisiä, masentuneita naisia. He olivat käyneet siellä kaksikymmentä vuotta saamassa hoitoa, mutta mikään ei näyttänyt edistyneen.

Laitinen ryhtyi kehittelemään ryhmämenetelmää tunteiden käsittelemistä varten.

— Ryhmän päämääränä ei ole ryhtyä tunteilemaan jokaisessa mahdollisessa tilanteessa vaan oppia käyttämään tunteita järkevästi ihmissuhdetaitoina. Tunteet ovat tärkeitä siksi, että ne kertovat, mitä olen ja mitä tarvitsen.

Menetelmää voi käyttää terapeutin johdolla tai vertaisryhmässä. Omia tunteita tarkkaillaan. Niistä kirjoitetaan ja puhutaan ryhmässä. Toimintaohjeet löytyvät Laitisen kirjoittamasta kirjasta Selviytymisopas työelämään ja sosiaalisiin tilanteisiin (Tammi 2000).

Laitinen on paitsi ohjannut masentuneitten ryhmiä myös tutkinut niitä. Hänen vuonna 2008 valmistuneen väitöstutkimuksensa Depressio naisen tuottamana, naisessa ja naista varten mukaan ryhmissä syntyi tulosta: naisten keinottomuus alkoi vähentyä ja masennus väistyä.

Sille, että masennukseen tarvitaan muutakin hoitoa kuin lääkkeitä, on Laitisen mukaan perusteita.

— Lääkkeillä on sivuvaikutuksia, joihin ei vieläkään kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Mielenkiintoinen on se uusi tieto, jonka mukaan lumelääkkeet auttavat melkein yhtä paljon kuin masennuslääkkeet.

Monenlaista masennusta

Ihmisen mielentiloja koskeva tietämys on lisääntynyt valtavasti viime vuosikymmeninä. Sen vuoksi Irmeli Laitisen mielestä on hämmentävää, että masennuksesta puhutaan yhä kuin olisi olemassa vain yhdenlaista masennusta.

— Masennukseen, ja totta kai myös ahdistukseen, vaikuttaa se tilanne, jota ihminen juuri parhaillaan elää, samoin hänen ikänsä, sukupuolensa, psyykensä rakenne ja se, mitä hän on oppinut itsestään ja ympäröivästä kulttuurista. Olisi puhuttava erikseen vähintäänkin teini-iän, naisten, miesten ja vanhuusiän masennuksesta.

Laitisen mukaan masennus kuuluu teini-ikäisen tavalliseen kehitykseen.

— Masennus on tapa käsitellä omaa muodonmuutostaan ja arvoristiriitoja, jotka syntyvät muun muassa siksi, että nuori joutuu luopumaan lapsuuteen kuuluvista illuusioista. Vanhemmat ja nuori itse eivät olekaan täydellisiä vaan erehtyväisiä.

Myös vanhuudessaan, elämänpiirin kavetessa, moni palaa kuin juurilleen, takaisin murrosikäiseksi. Hän on kärsimätön, itsekeskeinen ja turvaton ja kapinoi ruumiinsa raihnaistumista vastaan.

— Luopumiseen liittyy tavallisesti masennusta, mutta kaiken masennuksen ei tarvitse olla tuhoavaa, se voi myös rauhoittaa. Siinä missä elämä on kuolemista, masennus kuuluu elämään.

Yhtä lailla ahdistus voi olla tervettä.

— On tervettä, jos Japanin maanjäristys tai ydinonnettomuus ahdistaa. Mutta jos ahdistus alkaa heikentää ihmisen toimintakykyä, pitäisi sille tietenkin tehdä jotakin.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.