Kuva: Thinkstock
Kun usko muuttuu vihapuheeksi
Julkinen keskustelu on käynyt niin vaikeaksi, että tutkijat etsivät ulospääsyä vihapuheesta.
Eri mieltä oleminen ei ole rikos. Toisen mielipiteitä saa arvostella. Mutta sosiaalisen median keskusteluketjut herättävät usein kysymyksen siitä, mikä ylipäätään on keskustelua, ja missä menevät laillisuuden rajat.
Kirkon tiedotuskeskus ja teologinen tiedekunta järjestivät viime viikolla uskoa, vihaa ja puhetta käsittelevän symposiumin.
– Milloin riitely muuttuu vihapuheeksi? Se on vaikea kysymys. Nimittely, uhkakuvien rakentaminen ja ihmisten vastakkainasettelu ruokkivat itse itseään. Yleensä vihapuheen takana on huoli jaettavista resursseista, vääränlaisen ajattelun leviämisestä tai uskon vähentymisestä, sanoi vihapuhetta tutkiva dosentti Johan Bastubacka.
Laki ei tunne vihapuhetta
Nettikeskustelujen syvyyteen tutkimuksessaan sukeltanut Bastubacka on kerännyt aineistonsa avointen keskustelupalstojen virrasta. Häntä kiinnostaa erityisesti ajankohtainen uskonnollinen vihaviestintä.
Hänestä vihapuheelle on tyypillistä, että se pyrkii tuhoamaan ja mitätöimään kohteensa keskustelussa. Vihapuhe ei siis ole keskustelukumppanin näkemysten viiltävääkään arvostelua vaan se kohdistuu itse keskustelukumppaniin.
– Johan Bastubacka
Teologit joutuvat pohtimaan vihapuhetutkimuksissaan laillisuutta, vaikka eivät juristeja olekaan. Bastubackalle tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, ettei tutkimus voi julkaista tutkittavia sitaatteja.
Laki tai kristillinen etiikka eivät ulotu tunne-elämään, vaan tekoihin.
– Laki ei tunne vihan käsitettä, mutta siihen on kirjattu kiihotus kansanryhmää vastaan sekä erilaisten ryhmien panettelu, uhkaaminen ja solvaaminen. Laissa on siis rajoja sananvapaudelle. Lisäksi Julkisen sanan neuvosto on antanut journalistiset ohjeet olla levittämättä vihapuhetta. Jos näitä ohjeita olisi viime aikoina noudatettu, tutkimusaineistoani ei olisi syntynyt, Bastubacka totesi.
Kuka vain voi osallistua kirkolliseen keskusteluun
Vihapuhe kohdistuu enimmäkseen vähemmistöihin. Enemmistön suhde vähemmistöihin on Johan Bastubackan mukaan myös syvästi uskonnollinen kysymys.
– Joukon yhteisen vihankohteen tehtävänä on symbolisesti puhdistaa tuo joukko pahasta. Yhteinen vihollinen kantaa pahan enemmistön puolesta, hän kuvasi.
– Jaana Hallamaa
Mutta miten määritellään, kuka on joutunut vihapuheen kohteeksi? Symposiumissa alustaneen Teologian tohtori Elina Hellqvistin mukaan esimerkiksi kirkon parisuhdekeskustelussa ihmiset väittelyn kummassakin ääripäässä kokevat joutuneensa leimaavan ja loukkaavan puheen kohteeksi.
Hellqvistin mukaan kirkollisen keskustelun uusimpia muutoksia on perinteisen vallan murtuminen. Nykyisin kuka tahansa voi osallistua internetissä kirkolliseen keskusteluun, vaikka viralliset ottelut käydäänkin kirkolliskokouksessa tai piispainkokouksessa.
Vihapuheen tarkoitus on tuhota keskustelu
Professori Jaana Hallamaan mukaan vihapuheen ytimessä on pahuus, koska tarkoituksena on tuhota keskustelu ennen kuin se on alkanutkaan.
– Vihapuheessa on kysymys siitä, ettei haluta itse muuttua keskustelussa. Se tähtää keskinäisen ymmärryksen ehkäisemiseen ja on uuden oppimisen välttämistä, Hallamaa totesi.
Jaa tämä artikkeli: