Zorana Jovanovicin kolmikuukautisesta Uroš-pojasta kasvaa kaksikielinen. Isä puhuu hänelle suomea ja äiti serbokroaattia.
Kun uskonto heidät erotti
Zorana Jovanovic pakeni Jugoslavian sisällissotaa 15-vuotiaana.
Huhtikuussa vuonna 1992 Zorana Jovanovic hikoili matematiikan kokeessa, kun isä tuli hakemaan kotiin kesken päivän.
— Hän sanoi, että lähtisimme isovanhempien luo Belgradiin Serbian puolelle, ja kehotti pakkaamaan tavaroita vähän pidemmäksi viikonlopuksi. Tajusin kyllä, mistä oli oikeasti kyse.
Zoranan äiti oli sillä aikaa järjestellyt asioita. Vaikka kaikki moottoritiet oli suljettu, koko perhe pääsi ajamaan Belgradiin erään sisäministeriön virkamiehen perässä.
Uhkarohkeus pelasti
21.–28.10. vietettävän Ekumeenisen Vastuuviikon aikana nostetaan esiin niiden ihmisten ääni, jotka ovat joutuneet lähtemään pakolaisiksi uskonnollisen vakaumuksensa takia. Zorana Jovanovic on yksi heistä.
Kun entinen Jugoslavia alkoi hajota, Dobojissa syntynyt Zorana oli 15-vuotias lyseolainen. Levottomuudet leimahtivat huhtikuussa 1992.
Zorana kuvailee kotikaupunkiaan paikaksi, jossa kaikki kolme uskonsuuntaa — katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko ja islam — elivät sovussa. Sitten sisällissota hiipi lähelle ja etniset erot kärjistyivät niin, että huhtikuussa Jovanovicien ortodoksiperhe päätti lähteä.
Pelastava ajomatka Dobojista Belgradiin oli piinaavan pitkä.
— Vähän väliä oli tarkastuksia. Emme tienneet, kuka niitä teki, oliko kyseessä Jugoslavian armeija, kylän oma armeija vai puolisotilaalliset joukot. Ajoimme kuusi tuntia. Se oli todella uhkarohkea temppu. Monet perheet yrittivät poistua, mutta he vain katosivat matkalla. Vanhemmat palasivat vielä hetkeksi töihin Dobojiin.
Parin viikon kuluttua perheen matka jatkui Belgradista Suomeen. Zoranan isällä oli ollut vuosikymmenien ajan kirjekaveri Suomessa. Hänen lapsensa olivat interrailanneet Jovanovicin perheen luo Sarajevon olympialaisten aikaan. Nyt oli suomalaisten vuoro houkutella ystävänsä pois sodan jaloista.
Kirkko juurrutti Suomeen
Zorana Jovanovicin perhe maksoi itse matkansa Suomeen eikä paennut sotaa virallisen pakolaisprosessin kautta. Siitä seurasi ongelmia, kun saavuttiin perille.
— Kun haimme turvapaikkaa Suomesta, meitä ei uskottu. Lähdimme niin varhaisessa vaiheessa, että avustusjärjestöt eivät olleet vielä saapuneet, Zorana kertoo.
Aluksi perhe majoittui isän kirjeenvaihtotoverin luona mutta siirtyi pian vastaanottokeskukseen.
— Se oli aivan kamala paikka.
Onneksi kirjeenvaihtotoverin äidillä oli omakotitalo Parolassa, jossa perhe asui isän kuolemaan asti.
Tärkeä kiinnekohta löytyi Hämeenlinnan ortodoksisesta seurakunnasta, jossa toimitettiin silloin tällöin palveluksia kirkkoslaaviksi.
— Ortodoksinen kirkko on osa elämääni. Kun menen kirkkoon, on kuin menisin olohuoneeseeni.
Uutiset kotimaasta olivat hyvin sekavia.
— Enoni perhe jäi asumaan Dobojiin. Pidimme vaihtelevasti yhteyttä. Puhelinyhteydet eivät aina toimineet ja kirjeet palautettiin joskus Budapestista.
Zorana aloitti lukion, aluksi englanniksi mutta jo toisena vuonna suomeksi. Kielen omaksuminen kesti vuoden.
— Kirjoitin ylioppilaaksi suomeksi. Jokainen pilkkuvirhekin laskettiin.
Lukion jälkeen Zorana siirtyi ammattikorkeakouluun ja opiskeli insinööriksi.
Politiikkaa uskonnon kaavussa
Synnyinmaan tilanne ei kuitenkaan jättänyt rauhaan. Niinpä Zorana Jovanovic päätti ryhtyä rauhanturvaajaksi. Hän luki Helsingin Sanomista hakuilmoituksen ja huojentui huomatessaan, ettei kaikkiin tehtäviin vaadittu armeijan käymistä. Zorana päätyi Tuzlan Camp Eagle Base -tukikohtaan vuodeksi. Hän käänsi ja toimi tulkkina suomalaisille rauhanturvaajille. Virallinen titteli oli media- ja kulttuurivastaava.
Yksi tärkeä tehtävä oli uskontojen yhteisen joulukalenterin laatiminen. Zorana kokosi yhteen katoliset, ortodoksiset ja islamilaiset juhlapyhät joulun ympäriltä. Paikallisten viranomaisten on kunnioitettava niistä jokaista. Kalenteriin oltiin niin tyytyväisiä, että Zorana laati vastaavan koko vuoden ajalle.
— Minulta kysyttiin usein mielipidettäni konfliktista. Jouduin väistelemään ja toteamaan, että olen neutraali.
Tilanne alueella alkaa rauhoittua, mutta sota on horjuttanut etnisten ryhmien luottamusta toisiinsa.
— Sisällissota on raainta, mitä voi olla. Oma väki käy typerää kamppailua toisiaan vastaan. Menee ainakin yksi sukupolvi ennen kuin tilanne korjaantuu.
Zorana Jovanovicin oma elämä on Helsingissä. Hän on naimisissa suomalaisen miehen kanssa ja työskentelee työmaainsinöörinä — tosin juuri nyt hän on äitiyslomalla kolmikuisen Uroš-pojan kanssa. Pojalleen Zorana puhuu äidinkieltään serbokroaattia.
Kysyjille hän vastaa olevansa kotoisin Bosniasta.
— Kun menin naimisiin, en ottanut mieheni sukunimeä enkä edes kaksoisnimeä. Meillä vietetään kahta joulua ja kahta pääsiäistä suomalaisen ja serbialaisen ortodoksisen kalenterin mukaan. Kaksia joululahjoja ei sentään tule — lahjat jaetaan jo Pyhän Nikolaoksen päivänä joulukuun alussa.
www.vastuuviikko.fi
Vaino saa pakenemaan
Kokoontumispaikkojen tuhoaminen. Kidutus. Pahoinpitely. Uhkailu. Työpaikan menettäminen. Tappaminen. Tässä on vain osa uskonnon takia harjoitetun syrjinnän muodoista.
— Rikkomuksia voivat tehdä valtiot, kuten Kiina, tai paikallisviranomaiset, kuten Venäjällä on tapahtunut. Myös valtioiden viralliset uskonnot tai ääriliikkeet voivat syyllistyä rikkomuksiin, kuten on tapahtunut muun muassa Intiassa. Joissakin valtioissa uskonnon vaihtaminen on kiellettyä. Syrjintää voi olla myös perheen sisällä, luettelee Vastuuviikon sihteeri Anna Hyvärinen Suomen ekumeenisesta neuvostosta.
Maahanmuuttovirasto ei tilastoi turvapaikanhakijoiden uskontokuntaa. Siksi ei tiedetä tarkkaan, kuinka moni hakee turvapaikkaa uskonnollisen vainon vuoksi. Lisäksi uskonnon ohella voi olla muita syitä turvapaikan hakemiseen.
Ulkoministeriö arvioi, että 75 prosenttia uskonnon vuoksi turvapaikkaa hakevista ihmisistä on kristittyjä. Hyvärisen mukaan uskonto saa lähtemään muun muassa Kiinasta, Iranista, Irakista, Afganistanista, Pakistanista ja Nigeriasta.
Maahanmuuttoviraston roolia Hyvärinen kommentoi varovaisesti.
— Siellä on alettu olla kiinnostuneita uskonnosta, mutta ymmärrys aihetta kohtaan on vähäinen, vaikka uskonto on Suomen ulkomaalaislain ja kansainvälisen oikeuden mukaan turvapaikkaperuste. Eivät ihmiset voi palata kotimaahansa ja olla vaiti, kun heitä on vainottu uskonnon tähden. On pakolaisoikeuden vastaista joutua salaamaan oma uskontonsa.
— Maahanmuuttovirastossa myös epäillään turvapaikanhakijoiden vakaumuksen aitoutta. Mutta kuinka viranomainen voi arvioida ihmisen vakaumusta? Hyvärinen kysyy.
Maahanmuuttovirasto arvioi kaikkien turvapaikanhakijoiden kertomuksia.
— Hakijan tulee kertoa kokemuksistaan niin, että turvapaikkapuhuttelija vakuuttuu niiden aitoudesta ja omakohtaisuudesta. Uskon aitouden arviointi on vain osa sitä, ylitarkastaja Elisa Alho-Kullström Maahanmuuttovirastosta kertoo.
— Hakija saa turvapaikan, jos hän on vaarassa joutua vainotuksi uskontonsa takia. Jos henkilö joutuisi esimerkiksi vankilaan vakaumuksensa vuoksi, turvapaikan saamisen edellytykset todennäköisesti täyttyisivät.
Hakemus voidaan hylätä esimerkiksi silloin, kun hakija voi muuttaa toiselle paikkakunnalle ja näin välttää yksityisten henkilöiden harjoittaman vainon.
— Jos hakija vetoaa siihen, että esimerkiksi hänen sukunsa vainoaa häntä, on selvitettävä, voiko hakija turvautua kotimaansa viranomaisten suojeluun.
Pelkkä tiettyyn uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen ei riitä perusteeksi pakolaisaseman vaatimiselle, Alho-Kullström toteaa.
— Monet vähemmistöryhmät eivät voi avoimesti tuoda esiin mielipidettään. Tällainen ilmaisun rajoittaminen tai syrjintä ei kuitenkaan yksinään muodosta turvapaikkaperustetta.
Jaa tämä artikkeli: