Kunnon papit ja jäsenkato
Eräs pappi kysyi kristillisessä tilaisuudessa, että vihkikö pappi meidät kuolemaan saakka. No, sitten se oli kunnon pappi. Monelle papille tulee varmaan omatunnon kysymyksiä pitää kiinni tiukoista vakaumuksista laumaansa paimentaessa.
Kuitenkaan kaikki periaatteet eivät pitäisi olla markkinoilla. Kirkon tulisi vetää yhtenäistä linjaa eripuraisten kuppikuntien syntymisen välttämiseksi. Jossakin osassa seurakuntia kun voidaan elää melkein pimeää keskiaikaa cityliberaaleihin verrattuna.
Kirkkoon ei ole pakko kuulua, mutta suotavaa olisi, että moni tämän jäsenyyden täyttäisi, koska kirkolla on tärkeä tehtävä esimerkiksi kolmannen sektorin sosiaalisella toimintakentällä.
Kirkon kristallinkirkas oppi kestää kyllä kriittisen tarkastelun ja kunnon papit ovat etuoikeutettuja oppineita sitä kansalle selittäessään. Nykyiset mediat mahdollistavat sen, että aina ei tarvitse tulla edes kirkkosaliin asti. Kirkkomusiikilla pitäisikin olla merkittävä rooli opin kansantajuistamisessa uusille sukupolville.
Ystävänpäivänä 14.2.
Jaa tämä artikkeli: