Kun kuntarakennetta muu­tetaan, on kirkon tällä lainsäädännöllä pakko mennä mukana, olivat ratkaisut seurakuntien kannalta kuinka onnettomia tahansa. Lähivuo­det saattavat mullistaa kirkon koko paikallis­hallinnon ilman, että kirkolla on sananvaltaa omassa asiassaan.

Kunnan ja seurakunnan yhteydellä on histo­riallinen tausta, joka näkyy edelleen kirkko­laissa. Ensin oli seurakunta. Vuonna 1865 seurakunnan ei­-hengellisiä tehtäviä hoitamaan perustettiin kunnat. 

Jos hallituksen kaavailema kuntauudistus toteutuu, kunnan tehtävä ja käsite muuttu­vat oleellisesti. Kuntien korvaaminen laajojen työssäkäyntialueiden kokoisilla yksiköillä kat­kaisee lopullisesti sen yhteyden, mikä paikallis­seurakunnilla ja paikallisilla kunnilla on ollut. 

Kirkolla tulisi olla kyky ja mahdollisuus tehdä itsenäisiä ratkaisuja, joihin sillä nykylainsää­dännöllä ei ole mahdollisuuksia. On varmaa, että tulevaisuudessa joitakin seurakuntien yhteisiä tehtäviä hoidetaan ny­kyistäkin suuremmissa yksiköissä. Seurakun­nat heittävät edelleen vuosittain kymmeniä miljoonia euroja hukkaan ostaessaan kukin erikseen samoilta toimittajilta samoja palvelu­ja, tuotteita ja ratkaisuja. 

Kirkon suurena haasteena on luoda rakenne, jossa on samaan aikaan sekä suuria että pieniä yksiköitä. Suuret yksiköt hoitavat niitä asioi­ta, jotka kannattaa hoitaa yhdessä. Pienet yk­siköt hoitavat niitä asioita, jotka edellyttävät suoraa yhteyttä seurakuntalaisten keskuudes­sa.

Hajautetun rakenteen tulee olla sellainen, että valta päättää läheisistä asioista säilyy pien­yhteisöissä.

Vaikka kirkollisveronkannon kustannukset ovat vuosi vuodelta nousseet selvästi nopeam­min kuin yleinen kustannustaso, mahdollisuus kantaa kirkollisvero yhdessä kunnallisveron kanssa lienee kirkolle edelleen tarkoituksen­mukaista. Veronkanto voidaan varmasti hoi­taa edelleen, vaikka kirkon toiminnalliset ra­kenteet uudistettaisiin perinpohjaisesti.

Seurakuntien rakenteilla, tehtävillä ja koolla on merkitystä siihen, kuinka seurakunta kyke­nee olemaan mukana jäsentensä hengellisessä 

etsinnässä. Kirkon viimeaikainen jäsenkehitys ei tue olettamusta, että suuret hallintoyksiköt toisivat tullessaan myös seurakuntien jäseniä  palvelevaa seurakuntatyötä.

Nykyinen kirkolliskokous istuu enää yh­den viikon. Seuraavalta edellytetään sekä nä­kemystä että rivakkuutta. Nyt on pakko tehdä  kiireellä niitä muutoksia, jotka olisi kannatta­nut tehdä rauhassa ja pitkälle tulevaisuuteen katsoen.