Salat julki. Dumitru Pop tekee hautaristien tekstit yhteistyössä vainajan omaisten kanssa. Viina on myrkky Siitä tulee itku ja piina Mullekin sen toi Kuolema minut korjasi Jos pidät viinasta kovasti Sullekin käy sama kohtalo Sillä viinasta pidin Ja viinapullo oli kädessäni kun kuolin Käännös: Vlad Ferariu ja Maija Mustonen
Kuolema ei ole haudanvakavaa
Romanialaisessa Săpânţan kylässä vainajan kuva ja tarina hänen elämästään ikuistetaan puiseen hautaristiin. Salaisuudet tulevat julki.
Iloinen hautausmaa Luoteis-Romanian Maramureksen maakunnassa on kaunis, kiehtova ja hämmentävä paikka. Hautausmaasta on tullut alueen päänähtävyys, ja syrjäisessä Săpânţan kylässä vierailee vuosittain jopa 200 000 kävijää ihmettelemässä ja ihastelemassa ainutlaatuista perinnettä. Kansantaiteilija Stan Ioan Pătras aloitti vuonna 1935 tradition ja sitä jatkaa hänen oppipoikansa Dumitru Pop.
Hautaristin naivistinen kuva kertoo vainajan elämästä – tai hänen kuolinhetkestään tai -syystä.
Vainajan ammatti tai harrastukset selviävät hautausmaalla samoin kuin se, kuka kuoli viinaan, auto-onnettomuudessa tai teki itsemurhan epäonnisen rakkauden tähden.
Hautaristien tarinat ja runot ovat usein humoristisia ja aina realistisia kuvauksia vainajan elämästä. Kyläläisillä ei ole salaisuuksia. Hautaristeistä voi lukea myös vainajan salarakkaan tai hänen puolisalaiset paheensa.
– Näin pienessä kylässä ei ole salaisuuksia. Kaikki tietävät kaikkien asiat joka tapauksessa. Teen kuvat ja tekstit kuitenkin aina yhteistyössä vainajan omaisten kanssa, kertoo seitsemän sataa hautaristiä vuoden 1977 jälkeen työstänyt Dumitru Pop.
Omalaatuinen traditio sai alkunsa seitsemän vuosikymmentä sitten, kun Stan Ioan Pătraksen veli kuoli, ja perhe halusi muistaa häntä perinteistä poikkeavalla tavalla.
Pătraşmaalasi puiseen hautaristiin veljensä kuvan ja kirjoitti kuvan alle muutaman rivin veljen elämästä. Naapurit ja ystävät ihastuivat erikoiseen hautaristiin ja tilasivat samanlaisia omille vainajilleen. Dumitru Pop työskenteli Pătraksen oppipoikana jo alle kymmenvuotiaana, mutta lähti opiskelemaan taidetta ja filosofiaa lähikaupunkiin.
– Pătras kuoli vuonna 1977, ja hänen perheensä otti yhteyttä minuun ja pyysi jatkamaan traditiota. Teen hautaristejä nyt valtion palkkaamana ja hoidan oppi-isäni vanhaan kotiin perustettua museota, Pop kertoo.
Ristit tehdään tammesta. Dumitru Pop valitsee henkilökohtaisesti jokaisen puun. Työ on hidasta, sillä kaadetun tammen pitää kuivua jopa kaksi vuotta, ennen kuin se sahataan reilun kahden metrin pituisiksi ja noin 40 senttiä leveiksi lankuiksi. Niiden pitää kuivua vielä muutama kuukausi ennen kuin kaivertamisen voi aloittaa.
Ristin työstämiseen kuluu kahdesta kolmeen viikkoa, ja niiden hintahaitari ulottuu 350 eurosta 800 euroon riippuen koristelun laadusta ja määrästä.
Hinta riippuu myös tilaajan taloudellisesta asemasta. Jos perheellä ei ole rahaa, mutta se haluaa ristin, taiteilija tekee sen sopuhintaan.
Hautaristit syntyvät Dumitru Popin kodin pihassa sijaitsevassa ateljeessa. Taiteilija on jo taannut perinteen jatkuvuuden, sillä hän opettaa ristien valmistusta pojilleen.
– Oppi-isäni oli todellinen itseoppinut kansantaiteilija. Pyrin kunnioittamaan ristien runoissa ja teksteissä hänen linjaansa, jotta ne olisivat mahdollisimman lähellä paikallista puheenpartta, Dumitru Pop kertoo.
Tuhannen hautaristin naapurissa asuva taiteilija suhtautuu kuolemaan tyynesti.
– Kuolema on minulle luonnollinen asia. Keskustelen työni kautta koko ajan elämän ja kuoleman sekä elävien ja kuolleiden kanssa, vaikka kuolemasta ei voikaan puhua sanoilla, filosofiaa opiskellut Pop analysoi.
Iloisesta hautausmaasta kirjoitetuissa artikkeleissa hautaperinteen kerrotaan heijastelevan Romanian aluetta ennen roomalaisaikaa asuttaneiden traakialaisten uskomuksia elämästä ja kuolemasta.
Historioitsija Herodotos kertoo traakialaisten olleen pelottomia ja kohdanneen kuoleman nauraen. Dumitru Pop ei yhdy teoriaan, vaikka korostaakin kuoleman luonnollisuutta elämän kiertokulussa.
Bukarestilainen Radu Zota sen sijaan uskoo muinaisten perinteiden vaikuttavan Romanian nykyiseen kuolemakulttuuriin.
– Hautajaisissa ja hautajaisten jälkeen vainajaa tulee muistella ilolla ja kertoa hänestä hauskoja juttuja ja mukavia muistoja. Uskon, että tämä tapa periytyy juuri romanialaisten esi-isiltä traakialaisilta. He uskoivat todellisen elämän alkavan vasta kuoleman jälkeen, siksi kuolema kohdattiin ilolla, Zota sanoo.
Maramureksessa syntynyt George Pop on toista mieltä:
– Kyllä minä ainakin suren hyvin syvästi rakkaitten ihmisten kuolemaa, hän sanoo.
Iloisella hautausmaalla on ainutlaatuisen positiivinen tunnelma. Kuolleet ovat elävästi läsnä hautaristien kuvissa, ja elämäntarinat välittyvät kuvien kautta romanian kieltä taitamattomallekin.
Jaa tämä artikkeli: