Voimakas kuva. Tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen mainoskuvat jakavat mielipiteitä.
Kuoleman kuvat jakavat mielipiteitä
Yhteisvastuukeräyksen mainokset herättivät kiihkeän keskustelun jo ennen kampanjan alkua.
Naisella on sylissään kuoleva pikkupoika. Pojan ihonväri on harmahtava ja olemus voimaton. Hahmojen yläpuolella komeilee slogan: ”Lahjoita hyvä kuolema.”
Yhteisvastuukeräyksen juliste mainostaa sunnuntaina alkavaa keräystä, jonka avulla kohennetaan suomalaista saattohoitoa. Useat seurakuntien työntekijät ovat kritisoineet julisteiden kuvakieltä julkisuudessa ja sosiaalisen median keskusteluissa. Onko kuolemaa soveliasta kuvata tällä tavoin? Toisaalta kampanja on koettu hyvänä keskustelun herättäjänä.
Jotkut seurakunnat hyödyntävät kaikkea keräystoimiston lähettämää kampanjamateriaalia. Toiset laittavat jakoon vain osan valmiista aineistosta, kuten lentolehtiset. Kiistanalaiset julisteet voivat jäädä ripustamatta.
Olarin seurakunnassa valmiista esitteestä poimittiin asiatiedot, mutta ulkoasu meni uusiksi. Kampanjan omia julisteita ei haluttu käyttää.
”Olemme tehneet omia esitteitä aiempienkin keräysten yhteydessä. Sikäli tähän ei sisälly dramatiikkaa”, kirkkoherra Salla-Maria Viitapohja sanoo.
Kuoleman näyttäminen ei ole Viitapohjan mukaan ongelma. Mutta hän ja työtoverit pitivät kuvia liian provosoivina ja vailla toivoa olevina.
”Asetelmat eivät näytä luonnollisilta. Miksi ei otettu valokuvia anonyymisti aidoista tilanteista? Vainajan väri ei ole kuoleman jälkeen tuollainen”, Viitapohja sanoo.
Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen puolustaa tummia värisävyjä. Niillä viestitään, että kuolema on synkeä asia. Tarkoitus on pysäyttää ihmiset miettimään saattohoidon teemaa. Shokeeraaminen ei ole tavoitteena. Kuvamaailma on syntynyt Michelangelon Pietà-veistoksen pohjalta, jossa Neitsyt Maria pitää sylissään kuollutta Jeesusta.
”Emme halunneet kuvata kuolemaa perhosilla, kynttilöillä, ryppyisillä käsillä tai muilla vertauskuvilla. Sanallisestikin kuolemasta puhutaan kuolemana eikä kiertoilmaisuilla”, Pajunen kertoo.
Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiaista julisteet eivät kauhistuta. Hän toteaa, että mainokset ovat raflaavia, mutta niin pitää ollakin.
”Pliisu, mitäänsanomaton mainos ei herätä intohimoja. En näe kuvissa mitään paheksuttavaa. Kerrankin on tehty mainos, joka panee ihmiset kaivamaan kuvettaan”, Turtiainen sanoo.
Kuvia rumina pitäville Turtiainen sanoo, ettei kaikkien kuolema ole kaunis. Vaikkapa pommituksissa kuolevan lapsen tai nälkään menehtyvän kuolemassa ei ole hänen mielestään mitään kaunista.
Mainoksia näytettiin suunnitteluvaiheessa eri kohderyhmille. 7–14-vuotiaiden lasten reaktio oli, että kuvat ovat surullisia. He eivät kokeneet niitä pelottavina. Lastenpsykiatri kommentoi, että K7-peleissä on usein rankempaa materiaalia. Keräystoimisto sai hyvää palautetta myös saattohoitokodeilta.
”Se, mikä kuvamaailmassa suututtaa ja on vastenmielistä, ei varmaan nouse niinkään kuvista vaan siitä, mitä tunteita itsessä herää”, Pajunen miettii.
Hyvän kuoleman valitseminen mainoskampanjan pääotsikoksi oli kirkkoherra Viitapohjan mielestä valitettava ratkaisu.
”Joidenkin mielestä hyvä kuolema on yhtä kuin eutanasia. Keskustelua pitää nostaa, mutta se pitää tehdä arvokkaasti.”
Pajunen ymmärtää, että eutanasia tulee helposti saattohoitokeskustelussa puheeksi. Yhteisvastuukampanja ei itse nosta eutanasiaa esiin millään tavalla. Sen sijaan osaava saattohoito on paras keino vähentää eutanasiapyyntöjä. Kuolinapua pyytävät eivät nimittäin välttämättä halua luopua elämästä, vaan välttää kärsimystä.
”Eutanasiakeskustelun paikka on muualla. Niin kiinnostava aihe peittää helposti kaiken muun”, Pajunen linjaa.
Viitapohja harmittelee myös, että ulkomaan kohde eli Guatemalan alkuperäiskansojen ihmisoikeudet on jätetty vähemmälle huomiolle. Olarin omassa esitteessä ulkomaankohde otettiin tasapuolisesti mukaan. Pajunen puolustaa mainosten päähuomion keskittämistä kotimaan kohteeseen. Maya-intiaanien ihmisoikeuksia tuodaan muutoin esille kampanjan aikana.
”Meillä on joka vuosi kotimainen ja ulkomainen kohde. Teema ei aina ole sama. Kahdella kärjellä kampanjointi ei ole tehokasta”, Pajunen perustelee.
Saattohoidon keskeisin pulma on hoidon saatavuuden sattumanvaraisuus. Suomesta löytyy Pajusen mukaan vahvaa saattohoidon osaamista, mutta sitä ei ole joka paikkakunnalla. Saattohoitoon erikoistuneita lääkäreitä ja hoitajia tarvittaisiin lisää. Samoin vuodepaikkoja on liian vähän.
Yhteisvastuukeräyksen kotimaahan jäävillä varoilla luodaan koulutus- ja konsultaatiojärjestelmä. Saattohoidon ammattilaiset alkavat kouluttaa alueellisesti lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa.
Varsinaisia saattohoitokoteja on Suomessa vain muutamia. Potilaita hoidetaan myös yliopistollisten sairaaloiden erikoisyksiköissä ja keskussairaaloissa.
Pajunen toivoo, että saattohoidon osaaminen lisääntyisi perusterveydenhuollossa ja vanhustenhuollon yksiköissä.
”Ihanteellista olisi, että mahdollisimman moni voisi elää omassa kodissaan tai lähellä kotia. Turhan moni kuskataan satojen kilometrien päähän kuolemaan.”
Jaa tämä artikkeli: