Katso ihmistä. Ihminen on kuin saippuakupla.

Kuplia

• 14.01.2013 14:43

Vauva söi. Kun se oli kylläinen, se käänsi tummat, suuret silmänsä äidin kasvoja kohti ja äiti aloitti sadun.

Pienokaiseni, kalleimpani, tämän tarinan kertoi minulle ihminen, äiti sanoi.

Ihmiset ovat kuin saippuakuplia taivaalla. Ne leijailevat ilmavirtojen mukana ja tanssivat tanssejaan. Toisinaan ne tiivistyvät pilviksi ja toisinaan hajoavat tähdiksi auringon valoon.

Sanat, sydämestä tulevat, rakentavat sillan niiden välille. Joskus tapahtuu ihme. Kaksi kuplaa kohtaa ja niiden seinät sulautuvat yhteen ja tuulissa leijailee kahden erillisen sijaan sateenkaaren väreissä kimaltava kaksoiskupla.

Mutta lapseni, sanoi äiti ja vauva katseli tarkkaavaisena äidin kasvoja. Eivät sanat aina tule sydämestä. Usein niissä on rosoja ja kulmia, sydänveren sijaan sameaa laskimoverta. Aivan liian usein kuplat kimpoavat kosketuksesta vauhdilla eri suuntiin. Rosot ja kulmat koituvat kuplien kohtaloksi ja ne tuhoutuvat lopullisesti.

Vauvan vatsa oli täynnä maitoa, ja äidin sydämen lyönnit tuudittivat sen uneen. Se ei enää kuullut, kun äiti jatkoi.

Olen kuullut toisenkin tarinan. Se on kertomus ihmisistä, joita tuulet eivät heittele. Siinä ihmisiä yhdistää multa varpaiden välissä ja iho, joka koskettaa ihoa. Siinä tarinassa liittyminen ei ole ihme vaan se, että oikeat ja väärät sanat virtaavat erottelematta ihmisten välillä ja toinen nostaa toisen yli haavoittavien rosojen.

Äiti kantoi nukkuvan vauvan sänkyyn ja kuiskasi sen korvaan: kalleimpani, siitä haluan sinulle kertoa, ihmisyyden armosta haluan puhua.

Kaisa Kariranta

2. sunnuntai loppiaisesta