null Kurssi rohkaisee kaivamaan Jeesuksen kaapista

"Kurssin osallistuja voi saada rohkaisua elää vähän täydemmin omaa uskoaan todeksi arjen keskellä", Kristiina Nordman kertoo. Kuva: Johannes Wiehn

Hyvä elämä

Kurssi rohkaisee kaivamaan Jeesuksen kaapista

Kristityn elämä on kuin viides evankeliumi, joka kertoo toisille Jeesuksesta.

Kristiina Nordman Kansan Raamattuseurasta (KRS) vetää ympäri maata L10T-elämäntapakursseja. Espoossa koulutuksen tuottaa Tapiolan seurakunta KRS:n kanssa. Koulutus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille.

"Koulutus on tarkoitettu jokaiselle, joka rakastaa Jeesusta ja tahtoo kysellä hänen tahtoaan elämässään", diakoni, teologian maisteri ja entinen lähetystyöntekijä Nordman sanoo.

Kurssi on Etelä-Afrikassa kehitetty moderni sovellus. Se pohjautuu evankeliumiin Luukkaan mukaan. Sen kymmenennessä luvussa kerrotaan, kuinka Jeesus lähetti 72 opetuslasta uusiin kyliin ja kaupunkeihin. Kurssi lähettää osallistujat matkaan omaan sisimpäänsä sekä arkeen kohtaamaan lähimmäisensä entistä paremmin eväin.

Ihmisten pariin omana itsenään

Kristityn elämä on viides evankeliumi, jota lähimmäiset lukevat enemmän kuin Raamattua.

"Kristuksen tuoksuna kun olemme, se leviää siitä huolimatta, millaisia olemme. Vastuu on Jumalan. Mutta me voimme olla tietoisempia siitä, miten elämme ja kohtaamme lähimmäisemme", Nordman selittää.

Koulutus korostaa osallistujan asenteita. Opetus ei etene evankeliumin kärki edellä. Uskosta puhuminen seuraa lähimmäisyyden kautta arjen keskellä. Kurssi hyödyntää tarinoita, harjoituksia, nettiä ja videoita.

"Jeesuksen opetus oli, että toivottakaa ihmisille rauhaa. Menkää ihmisten pariin syömään, juomaan, keskustelemaan ja kuuntelemaan. Olkaa luontevasti kaikkien seurassa."

Palautteen mukaan kurssi rohkaisee näyttämään väriään.

"Joku totesi että, Jeesus saa nyt tulla ulos kaapista."

Kerro elämästäsi vlogissa

Kurssi ohjaa osallistujaa muun muassa siunaamaan, rakastamaan ja auttamaan toista. Kurssilaisia myös rohkaistaan kertomaan oman elämänsä toivosta silloin, kun siihen tulee luonteva mahdollisuus.

"Jos sinulta kysytään työpaikan aamukahvipöydässä, mitä teit viikonloppuna, miksi et kertoisi, että osallistuit seurakunnan tilaisuuksiin", Nordman kysyy.

Kurssiin kuuluu käsikirja ja elämäntapa-DVD. Toiveena on, että osallistuja hankkii L10T-kaverin, jotka sparraavat toinen toistaan. Osallistujia kannustetaan myös tekemään elämästään parin minuutin mittaisia videoblogeja. Ne on koottu KRS:n hallinnoimalle sivulle .

"Videon tekijä saa halutessaan käyntikortin, jonka voi ojentaa lähimmäiselleen. Se on nopea evankelioimishetki."

L10T-kurssilla tutustutaan myös nettisivustoon, jossa käydään läpi evankeliumin neljä pointtia suomeksi ja englanniksi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.