null Kuvareportaasi: Kasvot vailla asuntoa

Hyvä elämä

Kuvareportaasi: Kasvot vailla asuntoa

Medioissa pyörivät samat aiheet päivästä toiseen. Amatöörivalokuvaaja turhautui siihen ja lähti kuvaamaan asunnottomia.

Media on unohtanut asunnottomat

Johanna Kareen mielestä suomalaisten asunnottomuudesta puhutaan liian vähän. Hän uskoo, että kysymys voi olla median unohduksesta tai välinpitämättömyydestä.

Kare kohtaa vapaaehtoistyössään Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa kadun kulkijoita. Työn kautta hän on tutustunut asunnottomiin ja saanut heistä ystäviä.

Vapaaehtoistyön lisäksi Kare valokuvaa vapaa-ajallaan. Hän päätti tarttua toimeen ja kuvasi kolmen päivän ajan asunnottomia kadulla ja Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa.

Asunnottomat voivat peseytyä, syödä ja yöpyä keskuksessa edullisesti.

Anteliaisuus yllätti

”En ole aiemmin kohdannut sellaista anteliaisuutta ja ystävällisyyttä. Asunnottomat ovat ihmisiä, vaikka he ovat tosi kurjassa tilanteessa. He ottivat minutkin vastaan ihanasti”, kuvailee Kare.

Anteliaisuus näkyy asunnottomien keskuudessa esimerkiksi siten, että he olivat valmiita antamaan ainoan takkinsa ja piponsa toiselle.

Asunnottomat suhtautuivat pääasiassa positiivisesti valokuvaamiseen. Kareen mukaan suurin osa oli innoissaan siitä, että pääsivät kuvaan. Valokuvaaja lupasi vielä kaikille kuvatuille oman kopion kuvasta.

Rahaa asunnottomat eivät halunneet ottaa vastaan. Moni antoi kuvata vastineeksi muutamasta ”röökistä”.

Jumala johdattaa kuvauspaikoille

”Koen kuvaamisen Jumalan lahjana. Kuvillani voin antaa ihmisille jotakin, mutta samalla kuvaaminen eheyttää minua paljon”, Kare kertoo.

Hän uskoo, että luonnossa liikkuessaan häntä johdattaa Jumala paikasta toiseen. Kuvaamaan lähtiessään Kare rukoilee Herraa.

Oma usko ja vapaaehtoistyö seurakunnassa helpottavat myös ihmisten kuvaamista. Kare on esimerkiksi tavannut piispa Irja Askolan toimiessaan ehtoollisavustajana.

”Askola on mielenkiintoinen persoona. Halusin kuvata hänet eri lailla kuin miten muut ovat nähneet hänet”, Johanna Kare toteaa.

Kareen kuva paidatonta miestä siunaavasta piispasta on levinnyt räjähdysmäisesti esimerkiksi Kirkko Suomessa Facebook-sivustolla.

Lisää Johanna Kareen ottamia kuvia löytyy hänen verkkosivuiltaan ja Instagramista tunnuksella @johannakarephoto.

Vielä 90-luvun alussa asunnottomia oli koko Suomessa yli 16 000. Viime vuonna heitä oli hivenen alle 8 000.

Asunnottomuus on parissa kymmenessä vuodessa vähentynyt yli puolella, mutta samaan aikaan keskittynyt entistä enemmän pääkaupunkiseudulle. Viime vuonna kaksi kolmasosaa Suomen asunnottomista oli helsinkiläisiä, espoolaisia tai vantaalaisia.

Yksineläjät ja maahanmuuttajat ahtaalla

Helsingissä yksi asunnottomuuden syy on pääkaupunkiin kohdistuva muuttoliike ja sen seurauksena kiristynyt asuntomarkkinatilanne. Erityisen ahtaalla ovat yksinelävät, sillä pienasuntojen vuokrat ovat nousussa.

Myös maahanmuuttajien asunnottomuus on kasvussa. Viime vuonna 1500 yksinäistä maahanmuuttajaa ja 200 perhettä oli Helsingissä vailla asuntoa.

Heidän määränsä tullee vielä kasvamaan tämän vuoden aikana, kun turvapaikanhakijoille myönnetään oleskelulupia. He hakeutuvat todennäköisesti pääkaupunkiin työmahdollisuuksien ja tuttavien luokse.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Yksinäisyys on niin tuskallista, että se voi tappaa, sanoo Kosketa minua -näyttelyn valokuvaaja Johanna Kare

Hengellisyys Ajankohtaista

Yksinäisyydestä kertova näyttely on nähtävillä Sanomatalon Käytävägalleriassa. HelsinkiMissio on osallistunut sen toteuttamiseen.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.