Sari Väntäsen mielestä antoisinta asukastoiminnassa on yhteistyö oman kaupunginosan ihmisten kanssa. Kuva: Juho Kuva
Kylätilan Sari – Kumpulan puolesta
Sari Väntänen on Kumpulan Kylätilan palkattu toiminnanjohtaja ja harrastaa Kumpulaa myös vapaa-ajallaan.
Sari Väntäsestä, 40, tuli kaupunginosa-aktivisti sattumalta. Tuttava vinkkasi vuonna 2004 Kumpulan kyläjuhlien suunnittelukokouksesta. Talkootoiminta oman kaupunginosan hyväksi vei Sarin mukanaan, ja sitä kautta löytyi myös uusi opiskeluala ja työpaikka.
Väntänen valmistuu vuoden lopulla kulttuurintuottajaksi. Opinnäytetyö käsittelee – kuinkas muutenkaan – kyläjuhlien järjestämistä. Opintojen etenemistä on hidastanut työpaikka Kumpula-Toukola Kylätilayhdistyksessä. Väntänen on työskennellyt vajaat kaksi vuotta Kylätilan puolipäiväisenä toiminnanjohtajana. Kumpulassa nainen tunnetaan Kylätilan Sarina, ja niin hän allekirjoittaa sähköpostinsakin.
Sähköpostia lähteekin usein, sillä kylällä tapahtuu jatkuvasti jotain tiedottamisen arvoista. Kylätilalla on kursseja ja tapahtumia lapsille ja aikuisille: salsatanssia, muskaria ja lukupiiriä. Toiminnanjohtaja suunnittelee lukujärjestyksen, maksaa opettajien palkat ja hoitaa muut juoksevat asiat.
– Pyrin löytämään opettajat ja luennoitsijat omalta kylältä. Tavoitteena on saada alueen aikuiset ja lapset tutuiksi toisilleen. Teemailloissa esiintyy usein paikallisia taiteilijoita, Väntänen kertoo.
Laaksoa puolustamassa
– Työtä ja vapaa-aikaa on hankala erottaa toisistaan. Periaatteessa työaikani on neljä tuntia päivässä, mutta käytännössä tunteja kertyy rutkasti enemmän. Koko perheen viikonloputkin menevät usein rattoisasti kylän tapahtumissa.
Viime kuukausina leijonanosan Kylätilan Sarin ajasta – niin töissä kuin vapaallakin – haukkasi Kumpulan laakson puolustaminen. Alueelle kaavailtiin Pietari Kalmin kadun jatkeeksi joukkoliikennekatua, joka olisi halkaissut ulkoilukäytössä olevan laajan puistoalueen.
– Asetimme tavoitteeksi rakentavan keskustelun virkamiesten ja poliitikkojen kanssa. Pidimme hyväntuulisen mielenilmauksen, jossa vastustimme kadun rakentamista, tapahtuman järjestelyistä vastannut Sari kertoo.
NIMBY-leimaa (not in my backyard, ei minun takapihalleni) tahdottiin kuitenkin välttää. Kumpulalaiset päättivät nostaa esille parempia tapoja parantaa joukkoliikenneyhteyksiä. Yksi vaihtoehto olisi raitiovaunulinjan rakentaminen käytöstä poistetun satamaradan pohjalle. YIMBY-tunnuksin (yes, in my backyard) varustettuja leluratikoita jaettiin kaupunginhallituksen jäsenille juuri ennen kokousta, jossa katuhanke äänestettiin nurin.
Neljännen polven kumpulalainen
Sari Väntänen on neljännen polven kumpulalainen ja asunut saman kadun varrella melkein koko elämänsä. Vanhojen puutalojen reunustamaa Limingantietä pitkin kävi Sarin koulutiekin aikoinaan. Silloin koulu toimi Kumpulan kartanon tiloissa.
Nykyäänkin alueen 1–2-luokkalaiset saavat käydä koulua Kumpulassa. Viipalekoulu oli lakkautusuhan alla kaksi vuotta sitten, ja Sari oli muiden asukkaiden kanssa ajamassa koulun säilyttämistä.
– Asukastoiminta on kylällämme todella virkeää ja rakentuu pitkälti vapaaehtoisten varaan. Vaikka minulle maksetaan työstäni palkkaa, olen itsekin mukana juuri siksi, että asun täällä ja tahdon kehittää aluetta. Jos voittaisin lotossa, saattaisin lopettaa opiskelun, mutta työtä Kumpulan hyväksi en lopettaisi ikinä. Jään mielelläni historiaan kylähulluna, joka työskenteli kolmekymmentä vuotta Kylätilalla, Sari Väntänen nauraa.
Jaa tämä artikkeli: