Laaksolahteen on suunnitteilla uusi kappeli
Espoon Laaksolahden vanhan kappelin tilalle harkitaan uudisrakennusta.
Uuden kappelin hinta-arvio on kolme miljoonaa euroa. Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päättää asiasta syyskuun lopulla.
Noin 13 000 asukasta palveleva, vuonna 1960 rakennettu kappeli on ollut tarkoitus peruskorjata lähivuosina. Espoon seurakuntayhtymän kiinteistöjohtokunta arvioi kuitenkin uudisrakennuksen järkevämmäksi vaihtoehdoksi, sillä korjausten kustannukset nousisivat saavutettavaan hyötyyn nähden korkeiksi.
”Peruskorjaus pidentäisi rakennuksen teknistä käyttöikää vain noin kymmenellä vuodella, koska rakennuspaikasta johtuvia kosteusongelmia ei pystytä täysin korjaamaan”, sanoo vs. kiinteistöjohtaja Mika Hirvonen.
”Vanhan kappelin kellarikerros sijaitsee pohjavesitason alapuolelle, minkä vuoksi vettä tihkuu kellarin seinärakenteiden läpi. Lisäksi tiloissa on havaittu sisäilmaongelmia.”
Uuden kappelin rakentamisella voidaan myös hyödyntää käyttämätön lähes kahdensadan kerrosneliömetrin rakennusoikeus ja järkeistää tilaratkaisuja. Laaksolahden kappeli sijaitsee Laaksolahtitalon yhteydessä ja rakennuksissa on paljon yhteiskäyttöä.
”Kappelirakennuksen säännöllistä toimintaa ovat muun muassa päiväkerhot, eläkeläiskerhot, partiokokoukset, messut ja seurakuntaillat. Laaksolahtitalossa toimivat seurakunnan lisäksi Jupperin koulun kuusi perusopetusryhmää, kaupungin kodinhoito, iltapäivähoito ja osapäiväinen päiväkoti. Tilastojen mukaan seurakunnan omaan toimintaan osallistutaan yli 30 000 kertaa vuodessa”, Hirvonen kertoo.
Ryhmätyötiloja kaivataan muun muassa rippikoululle sekä vilkastuneeseen kerhotoimintaan.
Jaa tämä artikkeli: