null Lähestyvä loppu

Yksin. Laskiaisesta alkaa Jeesuksen tie kohti kärsimystä. Kuva: Katri Saarela/Instagram: Kutriart

Yksin. Laskiaisesta alkaa Jeesuksen tie kohti kärsimystä. Kuva: Katri Saarela/Instagram: Kutriart

Lähestyvä loppu

He ovat tien päällä, tällä kertaa viimeistä kertaa – kipuamassa hitaasti ylös kohti Jerusalemia. Ensimmäisenä kulkee Jeesus, yksin ja ajatuksissaan. Sitten tulevat opetuslapset. Ja heidän perässään suuri joukko ketä lie ihmisiä.

Opetuslapset ovat ymmällään ja vaistoavat vaaraa. Tunnelma on niin ahdistava, että pelko tarttuu heidän perässään kulkeviin ihmisiin.

Marssitauolla Jeesus kutsuu opetuslapset luokseen ja varmistaa, että he ymmärtävät.

”Ihmisen Poika annetaan kohta uskontoviranomaisten käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista”, hän sanoo.

Kolme huomiota evankeliumin pohjalta.

Jeesus kulki yksin. Yksinäisyys on johtajan osa silloin kun on tehtävä isoja päätöksiä. Opetuslapset olisivat vain yrittäneet estää mission toteuttamisen.

Toiseksi ajatus rohkeudesta. Usein se on välitöntä ja vaistonvaraista reagoimista uhkaan, joka yllättää. Tässä on kysymys rohkeudesta, joka kurottuu tulevaan. Jeesus tiesi, mikä odottaa. Se ei tulisi yllätyksenä. Kysymys oli valinnasta.

Kolmanneksi hän kulki kohti – ei vain kuolemaa ja kidutusta vaan pilkkaa ja häpäisyä.

Jäin miettimään viimeisintä. Kristinuskon erityisyys on, että sen keskuksessa on pilkattu hahmo. Jeesus suostui tietoisesti pilkkaan. Siksi tuntuu absurdilta, jos kristityt kannattavat jumalanpilkan kieltoa lakiteitse.

Olli Valtonen

Laskiaissunnuntai

Jumalan rakkauden uhritie
Väri: Vihreä
Valo: Kaksi kynttilää
Tekstit: Ps. 31: 2–6; Hes. 18: 30–32; 1. Kor. 13 tai 1. Tim. 2: 4–6;
Mark. 10: 32–45.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.