Lähijäätelöä aidoista raaka-aineista
Kuva: Sirpa Päivinen

Lähijäätelöä aidoista raaka-aineista

Ensimmäiset oranssit jäätelöpurkit ilmestyivät kauppojen pakastealtaisiin helmikuussa 2013.

Siitä lähtien Kolmen kaverin jäätelöt ovat lähteneet vikkelästi jäätelönystävien matkaan. Joskus menekki on niin suurta, että osa jäätelöistä loppuu kesken. Makuja on kahdeksan: vanilja-mansikka, vanilja, mustaherukka-appelsiini, suklaa, valkosuklaa-vadelma ja mustikka-kardemumma sekä kesällä markkinoille tulleet kahvijäätelö ja punaherukka-kermajäätelö, ripauksella Madagaskarin vaniljaa.

– Ihmisten ehdoton suosikki ja myös oma suosikkini on vadelma-valkosuklaa. Hyvänä kakkosena tulee mustikka-kardemumma, josta tulee monelle mieleen vanhanajan mustikkapiirakka. Mustaherukka-appelsiini jakaa mielipiteitä ehkä eniten. Osa tykkää, osa ei, mutta niin pitää ollakin, kertoo Heikki Huotari, yksi Kolmen kaverin jäätelötehtaan perustajista.

Elintarvikealalta jäätelötehtailijoiksi siirtyneet Huotari, Sauli Saarnisto ja Ilkka Wikholm olivat työkavereita myös aiemmin. Tilat pienelle jäätelötehtaalle löytyivät Itä-Helsingin Kontulasta, Primulan leipomon entisistä tiloista.

– Ajatus jäätelöstä tuli vain jostain. Ostimme pienen jäätelökoneen ja teimme koeannoksia. Opiskelimme jäätelöntekoa myös Italiassa.

Kolmen kaverin jäätelötehtaalla on kolmetoista työntekijää. Kesällä jäätelökoneet kävivät kuumina, kun kylmää herkkua tehtiin aamusta iltaan.

– Olimme jo vähän pulassa. Jouduimme palkkaamaan työntekijöitä nopsaan tahtiin. Itse ehdin pitää viikon kesäloman, sanoo Huotari.

Suosion salaisuus piilee varmasti siinä, että jäätelöt valmistetaan aidoista raaka-aineista: kotimaisista marjoista, kermasta, maidosta, kananmunista ja sokerista. Marjat ensi vuoden jäätelöihin varattiin jo kesällä. Nopeimmillaan jäätelö on kuluttajan lusikassa jo vuorokauden kuluttua valmistuksesta.

Makuja testataan yhdessä, ja raati on tiukka. Jos yksikin miehistä on sitä mieltä, että tätä makua ei kehitellä pidemmälle, idea tyssää siihen.

Alussa 3 kaverin jäätelöitä sai pääkaupunkiseudulta, mutta nyt ne ovat levinneet ympäri Suomen. Kaukaisin myyntipiste on Rovaniemi.

Heikki Huotarin työpäivä alkaa usein jo aamukuudelta. Neljältä iltapäivällä hän hakee viisivuotiaan tyttärensä päiväkodista. Perhe on tärkeä voimavara.

– Olen aamuvirkku. Illalla menenkin nukkumaan tyttäreni kanssa suurin piirtein samaan aikaan. Kerran tyttäreni sanoi, että ”iskä, eikö sun pitäisi alkaa joksikin muuksi, vaikka koulun rehtoriksi, niillä on pitkät lomat”.

Huotarilla on yhteinen kesämökki siskon perheen kanssa Porvoossa. Syksyllä aikaa kuluu mökillä kantarelleja ja suppilovahveroita keräten. Savustetun kalan kanssa Huotari tekee hyvän sienikastikkeen. Jälkiruoaksi maistuu tietysti jäätelö.

P.S. Asun Arabianrannassa, jossa on parasta meren ja luonnon läheisyys. Kotiovelta pääsee kesäisin luontoon ja talvisin hiihtoladulle. Naapuritontilla on myös viljelylaatikkomme, josta saamme syksyisin paljon satoa.

Nautin, kun onnistun ratkaisemaan jonkin pienenkin yksityiskohdan. Esimerkiksi, kuinka saada sula suklaa jäätelön joukkoon niin, ettei se jähmety liian aikaisin.

Ihmettelen, miten jäätelöstä löytyy aina uusia vivahteita, vaikka luulee kokeilleensa jo kaikkea.

Marjo Hentunen

Jaa tämä artikkeli:

Minuutissa mystikoksi

Villi city