Pysäkillä. Apua voi tarjota.

Lähimmäinen

• 19.08.2013 13:45

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Tummaihoinen teinityttö bussin seisomapaikalla yrittää siirtyä kauemmaksi, sillä äänekäs humaltunut mies sättii ja nimittelee häntä. Kukaan muista matkustajista ei puutu asiaan, kunnes etuosassa istuva nainen, pieni koululainen sylissään, nousee ja kuuluvalla äänellä tarjoaa tytölle paikkaansa. Hölmistyneenä mies vaikenee. Tyttö kiittää arasti hymyilen ja poistuu bussista.

Kirkkovieras on istunut seurakuntasalin nurkkapöytään ja kuuntelee, kun kirkkokahveilla käy iloinen puheensorina. Kaikki näyttävät olevan tuttuja keskenään. Hän ei tunne ketään eikä siksi rohkene liittyä toisten joukkoon. Kahvin juotuaan mies poistuu pettyneenä ja päättää, ettei tule toista kertaa.

Nainen tuntee itsensä yksinäiseksi kotitalossaan. Hän kyllä tapaa muita asukkaita hississä tai roskia viedessään, mutta ei koskaan sano mitään eikä edes katso ketään kohti. Joku nuori kyllä sanoo hänelle hei, mutta ei sitten muuta. Miksi ihmiset eivät puhu minulle, on hänen kipeä kysymyksensä.

Vanhus rollaattoreineen katselee potkulautailevien pikkupoikien harjoittelua oman kotirappunsa edustalla. Vain huraus ja paukahdus, kun lauta pomppaa rapulta toiselle. Ihaillen vanhus sanoo pojille, ettei itse uskaltaisi tuota. Ja saa heti vastauksen yhdeltä: ei minunkaan mummoni uskaltaisi. On syntynyt yhteys ja hyvä mieli jokaiselle.

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Siis itseäsikin. Myös siksi, että voisit ottaa rakkautta vastaan.

Eeva Hurskainen

14. sunnuntai helluntaista