Kuva: Jani Laukkanen
Lähimusiikkia Kumpulasta
Kaupungin kasvo: Kyösti Salokorpi
Punaisen puutalon pihalla omenapuiden katveessa on helppo uskoa, että tässä ympäristössä syntyi levy nimeltä Puutarhajuhlat. Muusikko ja lauluntekijä Kyösti Salokorven puutarha on kuin luotu kesäisiä illanistujaisia varten. Tulija astuu portilla välittömästi lomamoodiin.
Muun muassa Scandinavian Music Groupista tunnettu Salokorpi muutti pari vuotta sitten takaisin lapsuusmaisemiinsa Kumpulaan. Niissä nostalgisissa tunnelmissa syntyi letkeää folkpoppia soittava Atlético Kumpula.
– Olen viime vuodet kirjoittanut lauluja toisille muusikoille, kuten Annika Eklundille ja Jenni Vartiaiselle . Kun pyörin lasten kanssa tutuilla paikoilla Kumpulan metsiköissä ja kaduilla, tarinoita alkoi vain pulputa. Niille lauluille tarvittiin oma bändi, Salokorpi kertoo.
Folkpopin superkokoonpanoksi tituleeratussa Atlético Kumpulassa soittaa Salokorven lisäksi muun muassa Jätkätjätkistä ja Dalindèosta tuttuja muusikoita.
– Minulla on se onni, että ystäväpiiriini kuuluu maan parhaita muusikoita. Soitin muutamille, joita halusin mukaan. Ystävyys oli bändin kokoamisessa ykköskriteeri.
Kumpulan maaperästä puskee monen puutalon kasvimaalla porkkanoita, perunoita ja muuta lähiruokaa. Salokorven puutarhassa syntyy orgaanista lähimusiikkia.
Salokorpi kirjoitti toukokuussa ilmestyneen Puutarhajuhlat-levyn sanoitukset viime kesänä omalla pihalla lasten nukkuessa päiväunia. Äänitykset tehtiin suurimmaksi osaksi Salokorven kotona. Myös visuaalinen ilme ja musiikkivideot syntyivät Kumpulassa.
– Musiikkimme juurtuu vahvasti Kumpulan maaperään. Levyn akustinen soundi on kuin musiikiksi käännettyä puuarkkitehtuuria.
Salokorven sanoituksissa kerrostuvat lapsuuden muistumat ja nykyhetki, todellisuus ja kuvitelmat. Teksteissä kuuluvat ratapölkkyjen tuoksu ja seikkailun tuntu, mutta myös parisuhteen arkinen rakkaus ja aikuisen kaipuu huolettomuuteen.
– Sanoitukseni kertovat kotiympäristöstäni, mutta tarkoituksena ei ole tehdä nurkkakuntaista musiikkia kumpulalaisille. Tarinoihin voi samaistua kuka tahansa.
Vaikka Kumpula kapeine katuineen ja kyläkauppoineen on edelleen sekoitus kaupunkia ja maalaiskylää, paljon on muuttunut Salokorven lapsuudesta – eniten alueen maine. Nykyisin puutaloidyllin neliöhinnat ovat pilvissä, kun 1970-luvulla alue oli lähes ghettoa. Romanit pitivät hevostallejaan Kumpulanlaaksossa, ja taksikuskit tiesivät neuvoa, mistä sai pimeän pullon.
– Toisaalta Kumpula oli turvallinen paikka viettää lapsuutta. Saimme kulkea vapaasti ja mennä milloin vain naapuriin syömään pumpernikkeleitä. Enää lapsia ei voi päästää liikkumaan omin päin.
Varsinkin aurinkoisena kesäpäivänä kiireettömän kaupunkikylän iloisenväriset talot ja kukkivat puutarhat saavat hymyn huulille. Salokorpi kuitenkin vakuuttaa, että julkisivun takana muhivat samat murheet kuin missä tahansa kaupunginosassa.
– Siitä huolimatta en haluaisi asua muualla. Onhan se kivaa, kun työrupeaman jälkeen voi heittäytyä riippumattoon ja nostaa jalat ylös.
En ole koskaan valmis.
Odotan, mitä jännittävää elämä tuo seuraavaksi tullessaan.
Anu Heikkinen
Jaa tämä artikkeli: