Miki Liukkosen runot kuolleelle äidilleen ovat suoria ja riipaisevia
Miki Liukkonen: Elisabeth. WSOY 2012.
Miki Liukkonen on omistanut runokokoelmansa Elisabeth kuolleelle äidilleen. Alun runot ovat vielä leikkisiä. Ne ovat yksityiskohtia pursuavia mielenjuoksutuksia ja päiväkirjamaisia havaintoja nuoren miehen Pariisin-matkasta.
Äidin kuolemasta kertovat runot ovat suoria ja riipaisevia. Äidin kanssa piti sinne Pariisiinkin päästä, mutta: ”Lähtösi jälkeen me saimme kiven jossa on sinun nimesi/ ja me tuijotetaan sinun nimeäsi/ kaunis Elisabet meidän piti mennä Pariisiin/ en minä halua tuijottaa sinun nimeäsi.”
Runoilija näkee menettämänsä äidin jokaisessa keski-ikäisessä naisessa: ”Äiti olet minulle kaikki keski-ikäiset naiset/ punaisissa tuulipuvuissa/ kaikki stereolaitteet päässä huhkivat sauvakävelijät/ kaikki Liza Marklundia lukevat 160-senttiset pullukat.”
Kuolema ei kirvoita Liukkosta jyhkeisiin julistuksiin eikä suuriin sanoihin. Pikemminkin hänen runonsa ovat maanläheisiä ja palauttavat surijan lapsen paikalle kaipaamaan ja itkemään.
Jaa tämä artikkeli: