null Läksytalkoot kirkolla

Kuva: Esko Jämsä

Kuva: Esko Jämsä

Läksytalkoot kirkolla

Pitäjänmäen kirkon nuorten kellarissa alkaa nuorten läksypiiri tiistaisin kello 15–18. Miksi, nuorisotyön pastori Marika Palm?

– Nuortenillassa kuulee usein, että läksyt ovat tekemättä, kokeet tulossa ja pitäisi lähteä kotiin. Päätimme siksi tarjota läksyille rauhallisen paikan jo ennen tiistaisin kello 18–20.30 pidettävää nuorteniltaa. Jos on nälkä, niin kellarissa voi ottaa itselleen teetä ja hapankorppua tai keittää pikapuuron.

Saako kotitehtäviin apua?

– Autamme sen verran kuin osaamme, ja googlaamme yhdessä lisäapua. Minulta onnistuvat parhaiten reaaliaineet ja äidinkieli. Olen jo saanut nuorilta uskontoon liittyviä kirjoitelmia kommentoitavaksi. En ole pitkän matematiikan ihmisiä, mutta nuorisotyönohjaajamme Arttu Heinilä voi neuvoa laskuissa.

Miksi koulusta kannattaisi mennä kirkkoon eikä kotiin?

– Kirkon kellarissa voi hengailla kaverien kanssa, mutta aikuinenkin on paikalla. Olen huomannut omista lapsistani, että alkuiltapäivästä olisi heille hyvä hetki kohdata, kun koulupäivän asiat ovat vielä tuoreina mielessä. Harvalla vanhemmalla on kuitenkaan mahdollisuutta olla silloin nuoren saatavilla.

Pihla Tiihonen

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.