Minäkin olin Betlehemin tallissa ja näin lapsen, vaikka te kiinnitätte enemmän huomiota juhliviin kansanjoukkoihin ja siihen Jerusalemiin matkanneeseen aasiin. Makunsa kullakin. Minun pitää miettiä tarkasti sanojani, sillä nämä ovat suuria asioita. Elämässä on hetkiä, jolloin toive tuntuu olevan ihan nurkan takana.
Lampaan evankeliumi
Minäkin olin Betlehemin tallissa ja näin lapsen, vaikka te kiinnitätte enemmän huomiota juhliviin kansanjoukkoihin ja siihen Jerusalemiin matkanneeseen aasiin. Makunsa kullakin.
Minun pitää miettiä tarkasti sanojani, sillä nämä ovat suuria asioita. Elämässä on hetkiä, jolloin toive tuntuu olevan ihan nurkan takana.
Mitä silloin tapahtui, kun me kaikki olimme läsnä? Minä pelkään hajottaa puheillani pyhiä salaisuuksia. Minun lampaanpäähäni on iskostunut varovaisuus ja hitaus. Ainut missä olen nopea, on pakeneminen ja väistäminen. Monta kertaa se on pelastanut henkeni ja säilyttänyt uskoni.
Haluan miettiä asioita rauhassa, ihan niin kuin pureskelen ruokanikin kiirettä pitämättä.
Kysyit, miksi menin Betlehemiin. Paimen vei. Miksi sitten ajattelen sitä yhä? Jos totta puhutaan, en taida tietää. Tuntuu vain, että unohtamalla menettäisin enemmän.
Jumala, rauha, hyvä tahto. Betlehemissä on runoutta ja kauneutta. Betlehemissä on lämpöä viluisille sydämille.
Niiden, jotka haluavat tietää, voi olla vaikeaa löytää perille.
Eräs runoilijanne sanoi kerran: Pysykää etäällä! Teidän takapihanne tuntuu ulottuvan suoraan Jumalaan. Te osaatte niin selvästi sanoa tässä on tie ja tuo on portti ja tuossa on ovi. Ja niin te surmaatte minulta kaiken. Kuulen niin mielelläni kaiken laulavan.
En ehkä muista runoilijan sanoja oikein, mutta pohdiskelen niitä mielelläni. Kun jauhan ruohotupasta suussani, päivän tapahtumat kulkevat kuvina mielessäni.
”Märehtii kuin lammas!” Niinpä, sillä tavalla asiat käydään kunnolla läpi. Varsinkin nämä Jumalan asiat. Niiden pitää laskeutua päästä sydämeen, joskus ihan vatsaan saakka. Kylmää on se puhe, joka ei ole kulkenut särkyneen sydämen läpi.
Lampaan evankeliumi on yksinkertainen: olen Jumalan luoma ja siitä onnellinen. Olemalla lammas täytän paikkani maailmassa. Jotkut meistä syntyvät mustina, jotkut kirjavina. Nekin ovat Jumalan lampaita.
Kun Jumala loi minut, hän hymyili: ”Hyvä lammas!” Siitä tiesin olevani siunattu elämään juuri sellaisena, miksi hän oli minut tehnyt.
Betlehemiä ajatellessa sydämeni rauhoittuu. Betlehem puhuu minulle heikkouden voimasta ja Jumalan luottamuksesta. Tiedän kuka olen enkä tavoittele muuta. Saan olla minä, lampaaksi luotu, arka ja hitaanpuoleinen. Mutta olen arvokas juuri sellaisena.
Betlehemissä minä näin myös arjen juhlaa. Mies, nainen ja lapsi. Mikä on sen tavallisempaa? Lapsi kitisee, nainen imettää, taivas tummuu.
Huomaatko, minussakin taitaa olla vähän runoilijan vikaa?
Jaa tämä artikkeli: