Länsimaatko kaiken pahan takana?
Maryan Abdulkarim tuntuu jatkavan kampanjaansa, jossa syytetään länsimaita lähes kaikista nykymaailman ongelmista (Kirkko ja kaupunki 2.9.).
Jotta hänen väitteilleen saataisiin jotain perspektiiviä, on pakko kysyä pari kysymystä. Olivatko ne todella länsivallat, jotka tukivat al-Assadin dynastian yli neljä vuosikymmentä kestäyttä diktatuuria Syyriassa? Tai tukivatko länsivallat yhtä pitkään Libyassa jatkunutta Gaddafin diktatuuria? Eikö asialla pikemminkin ollut Neuvostoliitto ja Venäjä? Entä ovatko länsimaat tukeneet niitä islamilaisia ääriliikkeitä, jotka ovat tehokkaasti täyttäneet näissä maissa diktaatuurien jälkeisen poliittisen tyhjiön? Eivät tietenkään.
Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kriisin syitä tarkasteltaessa voisi tietenkin pohtia muitakin mahdollisia selitysmalleja kuin vain idän ja lännen suurvaltojen sekaantuminen alueen politiikkaan. Mahtaisiko paikallisesta kulttuuriperinnöstä löytyä ainakin osasyy siihen, että näillä alueilla politiikassa menestyvät vain diktaattorit ja ääriliikkeet? Vai onko tällainen ajatus jonkun mielestä niin epäkorrekti, ettei tällaista kysymystä pitäisi nostaa esille?
Jaa tämä artikkeli: