Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa
Tapahtui pari vuotta sitten, että äiti päätti hajottaa perheen ja vieraannuttaa pienen pojan isästään. Äiti muutti toiseen asuntoon 700 metrin päähän, eikä antanut isän enää tavata 1,5-vuotiasta poikaansa. Poika huusi isiä tämän kadulla nähdessään, mutta äiti vei hänet saman tien pois. Isä kääntyi hädässään paikallisten sosiaalivirkailijoiden puoleen ja sai kuulla ohjeen: ”Tyydy sinäkin vain siihen joka toiseen viikonloppuun kuten muutkin eroisät.”
Mutta isä ei tyytynyt, vaan lähti hakemaan oikeutta tuomioistuimen kautta, koska halusi säilyttää tiiviin suhteen poikaansa. Asia tuli käräjäoikeuteen, jossa isä kertoi, ettei missään tapauksessa halunnut eristää äitiä ja poikaa toisistaan, mutta halusi vain olla mukana poikansa elämässä sekä arjessa että pyhässä kuten oli aiemminkin ollut.
Tuomari, jo eläkeikäinen mies, teki ratkaisun, jonka mukaan isä sai tavata pikkuistaan joka toisena viikonloppuna 48 tunnin ajan. Päätöstään tuomari perusteli sillä, että isä liioittelee.
Mitä hyvää yksilöille ja yhteiskunnalle tuomarit kuvittelevat tekevänsä tällaisilla päätöksillä? Tässäkin tapauksessa äidille avattiin tie tehokkaampaan kiusantekoon, eikä mennyt kuukauttakaan tuomioistuimen päätöksestä, kun tämä muutti lapsineen 300 kilometrin päähän.
Ei pitäisi tarvita juristin koulutusta nähdäkseen, kumpi vanhemmista käyttäytyy riidanhaluisesti ja haluaa lyödä toista lapsi aseenaan. Luulisi sen näkyvän vanhempien vaatimuksista, kun toinen haluaa taata lapsen suhteen toiseenkin vanhempaan ja toinen sen taas minimoida.
Tyypillistä on sekin, että kun toinen vanhemmista ei suostu kommunikoimaan toisen kanssa, päättää tuomioistuin, että yksinhuolto on yhteishuoltoa parempi ratkaisu — ja antaa yksinhuollon juuri sille yhteistyökyvyttömälle. Joskus käy niinkin, että hyvä äiti syrjäytetään lapsensa elämästä ja huolto annetaan narsistiselle isälle.
Jos se pahantahtoinen osapuoli on ulkomaalainen, saa hän yksinhuoltajana viedä lapsen pois maasta ja erottaa tämän toisesta vanhemmastaan kokonaan. Tällä tavalla meillä ikään kuin laillistetaan kansainvälinen lapsikaappaus, jossa pieni Suomen kansalainen lähetetään pois synnyinmaastaan ja rakkaidensa luota.
Mihin tieteelliseen tutkimukseen perustuu se, että on lapsen edun mukaista nähdä toista vanhempaansa vain harvoin? Eikö olisi mielekkäämpää siirtyä käytäntöön, jossa toinen vanhempi jää etäiseksi vain joko omasta halustaan, tai niissä tapauksissa, joissa tällä on selkeitä vaikeuksia toimia vastuullisena vanhempana?
Julle Tuuliainen
tukihenkilö
Jaa tämä artikkeli: