Kesäpäivä kummilapsen kanssa. Irma Jaakkola vietti aikaa kummipoikansa Kasperi Silvennoisen (oikealla) ja omien lastensa Ossi Karjalaisen (vasemmalla) ja Luukas Karjalaisen (keskellä) kanssa. Kuva: Nina Kaverinen
Lapsen aikuinen ystävä
Kummi-sanaa käytetään yhä useammin muuallakin kuin kirkossa.
Espoon kaupungin viimesyksyinen vanhemmuuskysely paljasti, että monet vanhemmat kaipaavat ympärilleen enemmän yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Arkielämässä ongelmaksi koettiin myös ajanpuute ja kiire.
Kotien tilanteet vaihtelevat, mutta auttavia käsiä tai huolia kuuntelevia korvia on tuskin monellakaan liikaa.
Kirkkohallituksen varhaiskasvatussihteeri Raija Ojell vahvistaa, että useilla perheillä sukulaiset asuvat kaukana ja tukiverkostot puuttuvat. Yksinäisyys on huomattu myös Mannerheimin Lastensuojeluliitossa (MLL).
”Pääkaupunkiseudun kulttuuriin eivät kuulu välittömät vierailut naapuriin. Perheet saattavat pyöriä paljon itsekseen”, MLL:n perhetoiminnan koordinaattori Jaana Ritola kertoo.
Kummien nimeäminen on ollut kirkon tapa huolehtia siitä, että lapsella on ympärillään riittävästi välittäviä aikuisia.
”Kummi on lapsen aikuinen ystävä. On hyvä, jos lapsella on elämässään muitakin aikuisia kuin omat vanhemmat ja isovanhemmat”, Raija Ojell sanoo.
Kun lapselle tulee uhmaikä tai nuoruusiän kapinointivaihe, kummi voi olla tarpeeksi etäinen aikuinen. Toisaalta hän on ehkä niin läheinen, että vanhemmat rohkenevat pyytää lastenhoitoapua.
Kummiuteen liitetty ajatus kristillisen kasvatuksen antamisesta saattaa jännittää joitakuita. Ojellin mukaan tehtävää ei tarvitse pelätä.
”Kristillinen kasvatus on sellaisen kasvun tukemista, jossa lapsi saa kasvaa omaksi itsekseen. Hengellisyys on luonnollinen osa elämää, ja siinäkin tarvitaan matkakumppania. Lapselle voi opettaa iltarukouksen ja hänen puolestaan voi rukoilla. Siinä se tehtävä toteutuu”, Ojell sanoo.
Kummi-sanaa käytetään yhä useammin muuallakin kuin kirkossa. Esimerkiksi Lastenklinikan hyväntekijöitä, kehitysyhteistyöjärjestöjen kuukausilahjoittajia ja MLL:n perhekummitoiminnan vapaaehtoisia kutsutaan kummeiksi.
Raija Ojell suhtautuu sanan merkityksen laajentumiseen myönteisesti.
”Meillä on kirkossa hyvä ’brändi’ ja termi, joka herättää positiivisia mielikuvia. Tietysti haluamme pitää kiinni myös siitä, ettei kristillinen tehtävä unohdu.”
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri aloitti muutama vuosi sitten vapaaehtoisten perhekummien kouluttamisen. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattoman toiminnan tarkoituksena on vahvistaa perheiden tukiverkostoja.
Vapaaehtoiset vierailevat perheissä, joiden lapsista ainakin yksi on alle kouluikäinen. Perhekummi juttelee, kuuntelee ja tekee mahdollisesti pieniä avustavia askareita. Hän ei kuitenkaan ole lapsenvahti.
Jaana Ritola uskoo, että perhekummin hakeminen ehkäisee ongelmien kasautumista. Ulkopuolinen aikuinen voi tuoda mukanaan sopivan tuulahduksen ulkomaailmasta ja lisätä vuorovaikutusta.
Kilossa asuvalla Irma Jaakkolalla on kokemusta sekä MLL:n perhekummitoiminnasta että kirkollisena kummina olosta. Jaakkola on koulutukseltaan lastentarhanopettaja ja psykologi, ja hän on itsekin äiti.
”Ajattelin, että minulla voisi olla annettavaa perheille tietojeni ja kokemusteni kautta. Vapaaehtoisena toimiminen ei toki vaadi alalla olemista”, sanoo Irma Jaakkola.
Jaakkolan mukaan ei ole mitään kaikille yhteistä lapsiperheiden ongelmaa tai tapaa elää, ja siksi myös tuen tarve vaihtelee. Joku toivoo konkreettisia neuvoja, toinen taas enemmänkin kuuntelijaa. Vanhemmilla on ollut tarve puhua lapsensa kehityksestä.
”Tärkeintä on kokemusten jakaminen ja aito kiinnostus. Jokainen nauttii siitä, että joku on kiinnostunut hänestä ja hänen lapsestaan.”
Molemmat Jaakkolan MLL:n kautta tukemat perheet ovat olleet yksinhuoltajaperheitä. Perheiden arkea kuormittaa se, että vanhemmuutta ei pääse jakamaan puolison kanssa.
Kastelapsella tulisi olla kaksi kirkkoon kuuluvaa konfirmoitua kummia. Kirkosta eroamisten lisäännyttyä joidenkin Jaakkolan ystävien on ollut vaikea löytää kummeja.
Raija Ojellin mukaan tätä problematiikkaa on pohdittu kirkon sisällä. Joitakin vuosia sitten kirkolliskokous linjasi, että kirkkoherra voi poikkeustapauksissa päättää, että yksi kummi riittää. Pääsääntö kahdesta kummista on kuitenkin voimassa.
Kummiutta ei ole mahdollista peruuttaa. Jos yhteys kummeihin on katkennut kokonaan, voidaan alaikäiselle lapselle nimetä kirkkoherran luvalla lisäkummi.
Irma Jaakkolan kirkollisista kummilapsista vanhin on täysi-ikäinen ja nuorin vuoden ikäinen. Hän ei pidä kirkon kummiperinnettä mitenkään vanhentuneena.
”Kummit ovat tärkeitä omienkin lasteni kohdalla. Heillä on hyvä suhde johonkuhun aikuiseen.”
Jaakkolasta on tuntunut aina kunniatehtävältä, kun joku on pyytänyt kummiksi. Kummilapset ovat erityisiä lapsia, joiden rinnalla Jaakkola saa aikuisena kulkea.
Useimmat hänen kummilapsistaan ovat ystäväperheistä. Hänen ilokseen ystävyyssuhteet ovat säilyneet paremmin, kun kummilasten myötä on pidetty yhteyttä.
Omiin kummeihinsa nelikymppinen Jaakkola on pitänyt yhteyttä myös aikuisiällä.
”Ihmissuhde pysyy ja miksipä sitä pitäisi katkaista. On tietysti nuoresta kiinni, haluaako hän aikuisena pitää yhteyttä.”
Jaa tämä artikkeli: