Lapsen etu
On syytä miettiä, onko nykyinen tapa opettaa uskontoa koulussa paras mahdollinen. Asia on noussut esiin kuluvana kesänä, kun uskonnonopetusta vähennettiin tuntijakopäätöksessä. Muutos merkitsee 38 oppituntia vuodessa vähemmän uskonnonopetusta peruskouluissa.
Kouluissa on kohta kymmenen vuoden ajan opetettu uskontoa tunnustuksettomana oman uskonnon opetuksena. Nykymalli kunnioittaa erinomaisesti uskonnonvapautta ja varmistaa, että vähemmistönkin lapset saavat oman uskontonsa opetusta. Käytännössä nykymalli voi merkitä pääkaupunkiseudulla sitä, että yhdessä koulussa saattaa olla useat erilaiset uskontotunnit eri uskontokuntien mukaan.
Malliin liittyy se heikkous, että päteviä uskonnonopettajia on vaikea löytää vähemmistöuskontojen lapsille. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko kaikki tasa-arvoisia uskonnonopetuksen laadun suhteen. Ei ole lapsen eikä yhteiskunnankaan etu, jos näin tärkeää oppiainetta opettavat henkilöt, jotka eivät oikein tunne suomalaista koulua.
Muissa pohjoismaissa uskonnonopetus on järjestetty kaikille yhteisenä uskonto- ja elämänkatsomustiedon opetuksena. Tässä mallissa kaikki oppilaat kootaan samalle uskontotiedon tunnille, jolloin eri katsomusten välinen vuoropuhelu tuntuisi olevan luonnollinen osa opetusta.
Suomessa ei taida kukaan tietää, millainen oppisisältö voisi tyydyttää kaikkia eri uskontokuntien edustajia, viimekädessä lapsen vanhempia. Miten esimerkiksi pidettäisiin huolta siitä, että lapsi saa riittävät perustiedot omasta uskonnostaan?
Meillä nykymallia ovat puolustaneet ainakin molemmat kansankirkot, uskonnonopettajat, Suomen Ekumeeninen neuvosto ja Suomen islamilainen neuvosto. Kaikille yhteistä oppiainetta tai sen mahdollisuuksien tutkimista ovat kannattaneet muun muassa rehtorit, vihreät, demarit ja kunnat.
Kaikille keskusteluun osallistuneilla on omat syynsä esittää näkemyksiä uskonnonopetuksen järjestämisestä. Kaiken pohjaksi tulisi nostaa kysymys siitä, millainen kouluun sopiva opetusjärjestelmä palvelisi parhaiten lapsen etua. Lapset ja nuoret ovat halukkaita oppimaan lisää uskonnoista ja maailmankatsomuksista, ja koulu on siihen omalta osaltaan sopiva paikka.
Tommi Sarlin, vs. toimituspäällikkö
Jaa tämä artikkeli: