Luonto kasvattaa ajattelua, tunne-elämää, sosiaalisuutta ja mielikuvitusta. Kuva: Hans Eiskonen
Lapsen luontoretki kantaa kauas
Penskana peuhatut metsähetket voivat rakentaa mielenmaiseman, joka tuntuu läheisimmältä vielä rollaattoria lykkiessä.
Kaksi tyttöä puikkelehtii oravan ketteryydellä jylhien kuusien varjostamassa purolaaksossa Sipoonkorvessa.
Yhdeksän- ja viisivuotiaat siskokset Helena ja Emilia ovat saaneet haasteen: kuka löytää talven yli säästyneen pähkinän pähkinäpensaiden alta?
Äiti Kristiina Turkki samoaa rauhassa taaempana, kun tytöt loikkivat puron kivillä ja kapuilevat kaatuneiden runkojen yli. Sitten pähkinä jo löytyykin pälvipaikasta.
Tilanne on luontopedagogi Turkille tuttu. Hän työskentelee Helsingin Viikissä päiväkoti Sotkankodossa, joka noudattaa Suomen Ladun lanseeraamaa Luonnossa kotonaan -pedagogiikkaa. Lapsille se merkitsee montaa lähiluonnossa vietettyä päivää joka viikko, säällä kuin säällä.
"Aikuiset mahdollistavat lapsille luontosuhteen syntymisen viemällä heidät luontoon. Se on valinta, jolla on kauaskantoisia myönteisiä vaikutuksia elämässä", Turkki sanoo.
Luontolääkkeitä tarjolla
Monet kansainväliset tutkimukset vahvistavat Turkin näkemyksen. Viherympäristö muun muassa trimmaa immuunijärjestelmää, rohkaisee liikunnallisuutta, kehittää motoriikkaa ja tyynnyttää ylivilkkautta.
"Metsässä leikkikalut syntyvät mielikuvituksen tuotteina tai luonnonmateriaaleista."
Lapsen mieli imee vaikutteita kuin talouspaperi mustetta. Siksi penskana peuhatut metsähetket voivat rakentaa mielenmaiseman, joka tuntuu läheisimmältä vielä rollaattoria lykkiessä.
Asian kiteytti laulaja Ismo Alanko, joka totesi vuosia sitten Voima-lehden haastattelussa:
"Se, että on lapsuuden kesät voinut viettää maalla ja saanut sieltä suuria luontokokemuksia, kantaa varmaan läpi elämän. Sieltä on piirtynyt joitain asioita syvälle mieleen."
"Elämänmittainen suhde voi alkaa yhdestä närhen nokkimasta pähkinästä."
Luonto on geeneissämme
Jopa alle kaksivuotiailla lapsilla voidaan tutkimusten mukaan havaita biofilia, geeneihin kirjoitettu veto luontoon. Suomennettuna kyse on synnynnäisestä luontorakkaudesta. Jos sitä ei ruokita sopivin virikkein, voi tilalle muodostua biofobia, pelko hallitsemattomalta näyttäytyvää viherympäristöä kohtaan.
Herkin ikäkausi luontoasenteen muodostumiselle jatkuu ympäristökasvattajien mukaan noin yksitoistavuotiaaksi. Jos lapsi tai nuori on jäänyt luontovajeeseen, myöhemmin on vaikea synnyttää halua suojella luontoa ja elää ekologisesti kestävällä tavalla.
Pelkkiin television luontodokumentteihin ei parane nojata. Tuloksena voi olla asenne, että oikea luonto on jokin kaukainen eksoottinen juttu eikä se joka alkaa kotipihan takaa.
Muutama metri metsään
Suomessa kansalaisen matka lähimpään metsään on keskimäärin 600 metriä. Edellisten sukupolvien tavoin lapsia ei kuitenkaan usein uskalleta laskea metsään, ei ainakaan omin päin.
Tenavien reviirin supistumisen ja lasten eristämisen omiin turvamaailmoihin on havainnut muun muassa maankäytön suunnittelun professori Marketta Kyttä.
Hyvää tarkoittava holhoaminen voi vaikuttaa kielteisesti paitsi fyysiseen kehitykseen, myös lapsen ajatteluun, tunne-elämään ja sosiaalisuuteen.
Harvalla lapsella on mahdollisuutta paikkaan Sotkankodon kaltaisessa luontopäiväkodissa. Tästä ei tarvitse lannistua.
Kun Turkin kuopus oli puolitoistavuotias, hän perusti kollegansa kanssa alle kouluikäisille tarkoitetun Metsänuppuskerhon. Se toteutti luontopäiväkodin ideaa kotihoidossa olevien lasten parissa.
Muksujen kanssa mentiin säännöllisesti metsään. Tämä elvytti Turkin mukaan myös uupuneita vanhempia.
"Luontoon pääsee kun luontoon lähtee", hän rohkaisee.
Etanalle huvila ja huvipuisto
Mitä luonnossa sitten tarvitsee tehdä? Vastaus on, että ei mitään erityistä.
"Tilaa on yllin kyllin, joten lapset asettuvat leikkeihinsä ja rauhoittuvat. Metsässä he saavat kokeilla rajojaan käyttämällä kehoaan monipuolisesti. Leikkikalut syntyvät mielikuvituksen tuotteina tai luonnonmateriaaleista", Turkki sanoo.
Turkki siteeraa ruotsalaista aivotutkimusta, jonka mukaan luonnossa viiletys tukee lapsen kouluvalmiutta.
"Lapsen itsetuntemus kehittyy, kun hän oppii uusia taitoja ja etsii rajojaan: mitä osaan ja uskallan nyt, mitä haluan harjoitella lisää."
Tuttu metsäpaikka johdattaa kuin itsestään kantamaan vastuuta luonnosta, Turkki huomauttaa.
"Omaa leikkipaikkaa ei tee mieli roskata. Metsää voidaan siivota yhdessä. Kerätään roskia pussiin ja viedään ne pois."
Eläimistä lapset ovat erityisen kiinnostuneita. Sotkankodossa suosittu leikki on rakentaa etanoille koteja ja huvipuistoja.
Jymyjuttu kenelle lapselle tahansa on vierailu kotieläintilalle. Erään tutkimuksen mukaan alle kuusivuotiaiden unistakin valtaosa käsittelee eläimiä.
Aikuisen asenne ratkaisee
Aikuisen asenne luontoa kohtaan on lapsen vinkkelistä tärkeässä roolissa. Luonnossa viihtyminen ja kiinnostus siihen omaksutaan osittain roolimallina.
"Lasten tekemiin luontohavaintoihin kannattaa suhtautua arvostavasti", Turkki neuvoo.
"Silloin lapsi kokee, että hänen löytönsä tai kysymyksensä on huomionarvoinen. Yhdessä voidaan sitten pohtia ja tutkia lisää. Esikouluikäisten kanssa vastauksia voi etsiä kirjastakin."
Usein on sanottu, että luonnon tunteminen lisää halua vaalia sitä. Tätä tarkoitti suuri maantieteilijä ja luonnonystävä, professori Reino Kalliola (1909–1982) sanoessaan, että "kestävä rakkaus edellyttää aina kohteensa tuntemista".
Jaa tämä artikkeli: