Rakkautta vai itsekkyyttä? Jan Forsströmiä kiinnostavat perheenjäsenten väliset suhteet, joihin liittyy myös hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa.
Lapseni on minun
Jan Forsströmin esikoiselokuva kertoo siitä, miten yksinhuoltajaäiti ajautuu huoltajuuskiistassa äärirajoille.
Teksti Marjo Kytöharju
Kuva Sirpa Päivinen
Ajankohtaisesta aiheesta elokuvan ohjannut Jan Forsström sai Silmäterä -elokuvansa idean jo yli kymmenen vuotta sitten luettuaan lehdestä muutamasta perhetragediasta. Forsström ryhtyi työstämään aiheesta käsikirjoitusta, ja sitten hänestä alkoi tuntua siltä, että hän voisi ohjatakin elokuvan.
Perheenjäsenten suhteet ovat olleet keskeisiä myös Forsströmin aiemmissa käsikirjoituksissa Skavabölen pojat - ja Hyvä poika -elokuviin.
– Perheessä näkyvät ihmisten väliset monimutkaiset suhteet, joissa sekoittuvat hyvät ja pahat asiat.
20. syyskuuta ensi-iltansa saavan Silmäterän yksinhuoltajaäiti Marja on saanut tyttärensä Julian nuorena. Marja käy yötöissä postissa, että hänellä olisi aikaa päivisin leikkiä ja puuhailla lapsensa kanssa. Kaikki muuttuu, kun Julian isä, Iranista maahan muuttanut Kamaran, ilmaantuu maisemiin. Marja alkaa pelätä miehen vievän häneltä Julian.
– Rakkaudessa on usein kyse myös itsekkyydestä, se on harvoin pyyteetöntä. Marjalla äidinrakkauteen sekoittuvat omat ongelmat, joita hän ei ole osannut ratkaista. Hän haluaa antaa lapselleen rakkautta, mitä ei ole itse saanut, Forsström sanoo.
Silmäterän äidin rooliin Jan Forsström kaavaili alun perin hieman vanhempaa naista. Hän alkoi kuitenkin ajatella, ettei halua tehdä Marjasta masentunutta uhria vaan vaikeista olosuhteista huolimatta elämänilonsa säilyttäneen nuoren ihmisen. Rooliin löytyi lopulta sopivalta tuntuva näyttelijä, Emmi Parviainen , joka on nyt ensimmäisessä isossa elokuvaroolissaan.
– Lapsen takia Marja on eristäytynyt muista ihmisistä. Hänellä ei ole tukena vanhempia ja muuta sukua eikä samassa tilanteessa olevia nuoria äitejä, Forsström toteaa.
– Vaikka elokuvan Marja on yksittäistapaus, kertoo se jotain myös suomalaisesta yhteiskunnasta. Meillä ei olla niin hyviä sosiaalisissa taidoissa ja sosiaalisten tukiverkostojen luomisessa. Niitä yritetään sitten paikata jäykillä yhteiskunnallisilla mekanismeilla.
Elokuvan käsikirjoitus muuttui jonkin verran myös Mazdak Nassirin näyttelemän maahanmuuttajaisän osalta. Silmäterässä käsitellään rasistisia ennakkoluuloja: Marja ja hänen naapurinsa kokevat Kamaranin uhkaavana, vaikka hän ei varsinaisesti tee mitään uhkaavaa.
Tilanne kärjistyy lopussa. Katsojaa jännittää, voittaako tuhoava vai aito, toiselle hyvää tarkoittava rakkaus.
Jan Forsström on tyytyväinen siitä, että Marjan lapsen Julian vaativaan rooliin saatiin niin luonteva lapsi, nyt kahdeksanvuotias Luna Leinonen Botero . Lapsen kanssa työskentely kun vaatii ohjaajalta ja näyttelijöiltä erityistä herkkyyttä.
– Etsimme lasta, jonka vanhemmista toinen on suomalainen ja toinen ulkomaalainen. Luna näki ilmoituksen koulunsa ilmoitustaululla ja halusi koekuvaukseen.
– Luna luki käsikirjoituksen, joten hän tiesi, millainen tarina oli kyseessä. Hän ja Emmi saivat hyvän yhteyden toisiinsa, ja Luna koki näyttelemisen eräänlaisena leikkinä. Turvallisen ilmapiirin luomisessa auttoivat myös Lunan vanhemmat.
Jatkossa Jan Forsström haluaa työskennellä sekä käsikirjoittajana että ohjaajana. Jälkimmäinen on paljolti kiinni siitä, miten Silmäterä otetaan vastaan.
– Tähtään kyllä jo seuraavan elokuvan tekemiseen. Minulla on työn alla käsikirjoitus vanhemman suomalaisen miehen ja nuoren ulkomaalaisen naisen parisuhteesta. Tarinaan sisältyy yhteiskunnallisia valtasuhteita, rakkautta ja riippuvuutta.
Forsström on ohjannut ennen Silmäterää kaksi lyhytelokuvaa. Hän tietää, että onnistunutta elokuvaa on vaikea tehdä ilman hyvää käsikirjoitusta.
– Käsikirjoituksen merkitys on selvästi noussut. Nyt kirjoittamiseen saa jo paremmin koulutustakin.
Mies itse on opiskellut elokuvan käsikirjoittamista Taideteollisessa korkeakoulussa. Sitä ennen hän opiskeli yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä.
– Elokuva on ollut kirjallisuuden ohella toinen suuri rakkauteni. Oli hienoa, kun nämä pystyi yhdistämään.
Kirjoitusprosessia Jan Forsström kuvailee mystiseksi. Jostain tulee idea, joka alkaa muhia alitajunnassa ja muuttua vähitellen konkreettiseksi työksi.
– Usein käsikirjoituksen aihe osuu johonkin oman elämän kipupisteeseen. Niin oli esimerkiksi Silmäterän kohdalla.
Ohjaaminen on Forsströmin mukaan intensiivistä ja rankkaa työtä, jota tehdään ympäri vuorokauden. Vaikeinta hänestä siinä on työn johtaminen, mikä puuttuu täysin kirjoitustyöstä.
– Kun on johdettavana 30-henkinen työryhmä, on tärkeää, että työssä on mukana ihmisiä, joiden kanssa pystyy kommunikoimaan asioista kunnolla. Kyseessä on yhteinen ponnistus.
Jaa tämä artikkeli: