Lapset ja luonto
Korsolainen professori Rauno Ruuhijärvi oli syntymäpäivähaastattelussaan harmissaan siitä, että lapset eivät tiedä luonnonvaraisesta elämästä mitään, ja kehotti viemään lapset luontoon.
Olin hiljattain Kasvatus metsässä -foorumissa. Siellä lasten luontosuhteesta oli huolissaan moni alustaja. Ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja Juhani Lokki kertoi, että biologian kysymyksiin vastanneilla on hämmästyttävän heikko lajituntemus: moni ei erota edes kuusta männystä. Yllättävää on, että maaseudun ja kaupungin vastauksilla ei juuri ole eroa. Teoreettisiin tehtäviin kyllä osataan vastata.
Opetusneuvos Ritva Järvinen kysyi, miten luontosuhde kehittyy, jos metsään ei mennä.
Monen koulun lähistöllä on metsää, kallioita, niittyjä, puro, suotakin, ja silti ympäristöasiat opetetaan usein luokkahuoneessa alakoululaisillekin. Tämä on käsittämätöntä. Lapset viihtyvät erinomaisesti metsässä, kun tottuvat käymään siellä ja kun he saavat myös leikkiä, tuntea sammaleen pehmeyden, haistaa metsän kirpeän tai imelän tuoksun, antaa mielensä täyttyä puron solinasta, lintujen liverryksestä, puiden suhinasta, sateen ropinasta.
Metsät ja suot ovat suomalaisen henkinen ja fyysinen voimavara. Jätämmekö sen käyttämättä? Ihminen, jolla ei ole suhdetta luontoon, antaa tehdä sille mitä tahansa: ojittaa elintärkeät suot ja tuhota ne lyhytnäköisesti turvetta nostamalla, rakentaa valtavia asuntoalueita pääkaupunkiseudun parhaisiin metsiin tai muuta vastaavaa.
Olen hyvin kiitollinen Korson Yhteiskoulun biologianopettajalle Mikko Rainiolle, joka vei usein luokkamme ”Korson Tonavan” varteen oppimaan. Siitä syntyi monelle elinikäinen kiinnostus luonnon monimuotoisuuteen ja luontoharrastukseen.
Sini Alén
lastentarhanopettaja
Jaa tämä artikkeli: