Lapset kaipaavat lähelle
”Olen pitänyt kaikkia kolmea lastani sylissä mahdollisimman paljon. Jokaista olen imettänyt yli kaksivuotiaaksi. Se on tuntunut luonnolliselta. Vauvoina he viihtyivät sylissäni kantoliinassa. Koska imetin, lapset tottuivat nukkumaan lähellä ja haluavat sitä yhä.
Meillä koko perhe nukkuu edelleenkin samassa makuuhuoneessa, vaikka pojat ovat jo 7- ja 9-vuotiaita ja tytär on 5-vuotias. Joskus esikoinen yöpyy omassa huoneessaan, sillä hän on nyt alkanut viihtyä enemmän kavereiden kanssa ja yksinkin. Hän ei enää tule syliin, mutta saattaa tulla sohvalle viereen kiehnäämään ja hakemaan läheisyyttä.
Nuoremmat tulevat vielä syliinkin. Varsinkin nuorin on halunnut olla hyvin tiiviisti äidin lähellä ja leikkiä samassa huoneessa.
Kun keskimmäinen aloitti ekaluokan, huomasin selvästi, että hän tarvitsi iltaisin läheisyyttä ja halusi tulla viereen. Hän joutui kuitenkin päiväsaikaan kävelemään yksin kouluun ja olemaan paljon itsenäisempi. Illalla hän ikään kuin taas tankkasi turvallisuutta.
Tuntuu epäluonnolliselta ajatella, että lapsen sylissä pitoa tai läheisyyttä on joskus rajoitettu. Eihän lapsi tule syliin, jos hän ei ole sitä vailla. Lapsi on lapsi ja tarvitsee aikuiselta turvaa ja välittämisen merkkiä.
Otan aina syliin enkä kyllästy siihen. Tietysti joskus tuntuu, että joku hetki voi olla väärä. Esimerkiksi töistä palattuani en heti jaksaisi kaikkien kolmen asioita. Illalla sitten itselläkin on hyvä mieli, kun kaikki nukkuvat lähellä ja ovat turvassa.”
Elina Itäkunnas, 40
Jaa tämä artikkeli: