”Jos on tiedossa, että vanhemman sairaus johtaa kuolemaan, asiasta kertomista ei pidä jättää liian myöhään. Lapset käsittelevät asiaa pieninä palasina, siksi he tarvitsevat aikuista enemmän aikaa raskaan asian käsittelyyn", kehottaa Terhokodissa työskentelevä Eija Tuukkanen. Kuva:Thinkstock
Lapsi tarvitsee surulle aikaa ja tilaa
Kun vanhempi kuolee, lapsi tarvitsee apua, aikaa ja sanoja. Myös vertaistuki on lapselle ja nuorelle tärkeää.
Terhokodissa työskentelevä sairaanhoitaja, perheterapeutti Eija Tuukkasella on harras toive.
”Kunpa jonain päivänä olisi tilanne, että kun surun painama lasten kanssa yksin jäänyt äiti tai isä kirjoittaisi nettiin ’perheiden suruleiri’, hän saisi heti eteensä listan, jossa kerrottaisiin, missä ja milloin suruleirejä on tarjolla. Ei kai se niin vaikeaa voi olla”, puuskahtaa Tuukkanen.
Viime vuonna Tuukkanen kulki Terhokodissa neljänkymmenen perheen kanssa matkan, joka päättyi toisen vanhemman kuolemaan. Työ on raskasta, mutta ei välttämättä niin surullista kuin luulisi.
”Olen etuoikeutettu, että saan tehdä työtä lasten ja nuorten kanssa. Silloin tuntee, että ikkunat ovat auki.”
Kuolemasta tulee puhua
Äidin tai isän menetys on lapselle tai nuorelle yksi suurimmista, mitä elämässä voi tulla vastaan. Silti asiaa ei pitäisi salailla.
”Jos on tiedossa, että vanhemman sairaus johtaa kuolemaan, asiasta kertomista ei pidä jättää liian myöhään. Lapset käsittelevät asiaa pieninä palasina, siksi he tarvitsevat aikuista enemmän aikaa raskaan asian käsittelyyn.”
Kuolema ei ole helppo asia sen paremmin aikuiselle kuin lapsellekaan. Siitä huolimatta siitä on voitava puhua.
”Lapsille kuolemaa pitää avata enemmän ja käyttää oikeita nimiä. Jos esimerkiksi kerrotaan, että vanhempi ’nukkui pois’, lapsi voi pelätä nukahtamista.”
Tuukkasen mukaan nykyään on onneksi paljon perheitä, joissa lapsille kerrotaan vanhemman sairaudesta ja lähestyvästä kuolemasta. Se helpottaa niin lapsia kuin jäljelle jäävää vanhempaa sitten, kun kuolema on tosiasia.
”Kuoleman käsittely ajoissa vähentää jälkipyykkiä. Lapset ja nuoret osaavat tehdä valintoja, jos tietävät mitä on edessä. Silloin ei tarvitse surra sitä, että jätti käyttämättä yhdessäolon hetket, kun niitä vielä oli tarjolla.”
Surulle on annettava aikaa ja tilaa
Perheiden suruleiritoimintaa Eija Tuukkanen pitää äärimmäisen tärkeänä.
”Yksi arvokkaista asioista perheiden suruleireillä on se, että lapset ja nuoret pääsevät näkemään, että on muitakin, jotka ovat kokeneet saman.
Leireillä pystytään käsittelemään surua kullekin ikäkaudelle sopivalla tavalla. Voidaan piirtää, leikkiä, musisoida tai vaikka rakentaa yhdessä muistelulaatikko.”
Kuoleman käsittely ajoissa vähentää jälkipyykkiä." -Eija Tuukkanen
Samalla kannalla on Espoon seurakuntayhtymässä työskentelevä diakoniatyöntekijä Tarja Huttunen, joka on kehittänyt perheille tarkoitettuja suruleirejä.
Huttunen on huhtikuussa Surukonferenssissa Tampereella kertomassa lapsiperheiden suruleiristä yhdessä nuorisodiakoni Hanne Malkin kanssa.
”Lapsikin tarvitsee surulleen sekä tilaa että aikaa. Surua ei voi ottaa pois, mutta vertaistuki auttaa: olo helpottuu, kun surua voi jakaa.”
Helsingin seurakuntayhtymän järjestämillä suruleireillä mukana ollut Tuukkanen on sitä mieltä, että tämä jos mikään on seurakunnan perustehtävä.
”Perheiden suruleiritoiminta pitäisi saada kaikkien tarvitsevien tietoisuuteen ja tavoitettavaksi. Yhdellä leirillä pystytään auttamaan kerralla esimerkiksi noin neljääkymmentä ihmistä. Se on halpa tukimuoto ja hyvää ennakoivaa työtä.”
Ihan pian kuoleman jälkeen tarvitaan Tuukkasen mukaan enemmänkin kriisiapua kuin suruleiriä. Suruleirin aika on, kun läheisen kuolemasta on kulunut noin puoli vuotta.
Takarajaa ei sen sijaan ole: jos suru on jäänyt surematta, voi leirille tulla, vaikka muu maailma kuinka ihmettelisi sitä, että joku vieläkin suree.
”Kukin suree tavallaan ja omassa aikataulussaan. Myös sen huomaaminen on lapselle tärkeä asia.”
Kaksi perheiden suruleiriä tänä vuonna
|
”Perheiden suruleiritoiminta pitäisi saada kaikkien tarvitsevien tietoisuuteen ja tavoitettavaksi", sanoo Terhokodissa työskentelevä Eija Tuukkanen. Kuva:Thinkstock |
Espoon seurakuntayhtymä järjestää perheiden suruleirejä joka toinen vuosi, Helsingissä pyritään järjestämään leiri joka vuosi. Seuraava Espoon suruleiri perheille on 13.–15.5. Hvittorpin kurssikeskuksessa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset viimeistään 8.4. nuorisodiakoni Hanne Malkille 040 517 0629, hanne.malkki(at)evl.fi. Lisätietoa leiristä löytyy tästä.
Helsingin seurakuntayhtymän perheiden suruleiri leirikeskus Korpirauhassa on 16.–18.9.
Auta viemällä sureva avun lähelle
Mukana olleet ovat kiittäneet perheiden suruleirejä: ne tarjoavat vertaistukea niin vanhemmalle kuin perheen lapsillekin. Samalla yksin arkea pyörittävä saa hengähtää hetken ja istahtaa valmiiseen pöytään.
Vaikka apua olisi tarjolla lähelläkin, kaikkia tarvitsevia tieto ei silti tavoita. Eija Tuukkanen on lähettänyt kutsukirjeitä ja soitellut peräänkin.
”Sureva voi olla niin puhki kaikesta, että ei vain jaksa. Kutsukirje voi olla hukassa tai jo ilmoittautuminen netissä voi olla liikaa.”
Tuukkasen mukaan läheinen ihminen voi auttaa silläkin, että vinkkaa avusta tai vaikka hoitaa ilmoittautumisen yhdessä surevan kanssa.
Joitakin saattaa arveluttaa, jos leirin järjestäjä on seurakunta. Eija Tuukkasen mukaan huoli on turha: seurakuntien järjestämillä suruleireillä ei ketään käännytetä tai kysellä, miten uskoo tai uskooko mihinkään.
”Uskonto näyttäytyy leireillä sopivalla tavalla ja hyvin vähän, se voi olla lyhyt rukous tai lasten virsi.”
Samasta aiheesta:
Jaa tämä artikkeli: