Veljekset Rupert (Ilmari Järvenpää) ja Evert (Onni Tommila) matkalla Skavaböleen.
Lapsuuden loppu
Skavabölen pojat. Ohjaus Zaida Bergroth. Pääosissa Ilmari Järvenpää, Onni Tommila, Martti Suosalo, Leea Klemola, Lauri Tilkanen ja Iiro Panula
Oli vahinko, että Q-teatterin kulttiasemaan noussut näytelmä Skavabölen pojat jäi aikoinaan 1990-luvun alussa minulta näkemättä. Kerrotaan, että käsikirjoittaja-näyttelijä Antti Raivio antoi tuolloin oman ja näyttelijäveljensä risaisen lapsuuden vereslihaisesti yleisölleen.
Raivio on edelleen yhtenä käsikirjoittajana Zaida Bergrothin ohjaamassa perhekuvauksessa, jossa kiitetty näytelmä taipuu koskettavaksi elokuvaksi.
1970-luvun eetos oli pyrkyryys ja pinnat olivat tiikkiä ja ruskeaa plyysiä. Maailma kuulosti Slade- ja Rubettes-yhtyeiltä ja näytti Suosikin jättilakanalta. Bergrothin ajankuvaus on miltei pakahduttavan aukotonta ja uskottavaa.
Päähenkilöt Evert ja Rupert ovat 6- ja 8-vuotiaat veljekset, joiden perheidylli ylemmän keskiluokan Kauniaisissa rakoilee pahemman kerran. Isä on julma, äiti herkkä ja pojat hakevat turvaa toisistaan.
Aikuisten maailma on kova ja petollinen, kun taas poikien maail-maan kuuluvat verivalat ja uhrautuvat sankarileikit. Menetykset kuitataan nukkumaan mennessä peiton alla jutellen.
Tie vie kuitenkin vääjäämättä Skavaböleen, eli Hyrylään. Elokuvassa se on paikka, jossa lapsuuden valoisa idylli muuttuu hajaannuksen ja epävarmuuden tummemmiksi väreiksi.
Pikkupoikien herkässä ja humoristisessa dialogissa on tavoitettu lapsuuden omalakinen maagisuus. Katsoja tietää kyllä missä mennään, kun poikien leikki peilaa aikuisten tunnevirtojen julmia ja välillä avuttomia polkuja.
Kun tullaan elokuvan nyt-hetkeen, eli 1980-luvulle, lumous haihtuu. Osaksi näin käy siksi, että näyttelijät vaihtuvat, osaksi siksi, että perheen pyhä neliyhteys on hajonnut hämmennykseen ja painajaisiin.
Jos hyvästä elokuvasta jää jotain puuttumaan, niin jonkinlainen isompi elämys, tai oivallus, joka sitoisi kaksi aikatasoa yhteen. Mutta hyvä näinkin. Koskettavinta elokuvassa on se, miten kaikki osapuolet kokevat olevansa perhehelvetissä syyllisiä. Elokuva antaa kuitenkin toivoa jatkaa eteenpäin, vaikka kaikki vanha olisikin menetettyä.
Jaa tämä artikkeli: