null Lastenohjaajista tulee perhetyöntekijöitä Olarissa

Kuva: Freeimages

Kuva: Freeimages

Ajankohtaista

Lastenohjaajista tulee perhetyöntekijöitä Olarissa

Perheiden tarpeiden muuttuminen näkyy myös seurakunnan työssä.

Olarin seurakunnassa halutaan muuttaa viiden lastenohjaajan työsuhteet perhetyöntekijöiden viroiksi. Perheiden tarpeet ovat muuttuneet ja se näkyy myös seurakunnan työssä. Päiväkerhojen rinnalle on tullut entistä enemmän koko perheelle suunnattua toimintaa, jota on tarjolla myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Seurakunnassa on kokeiltu uutta toimintamallia yhden viran osalta ja se on todettu toimivaksi. Monipuolinen ja joustava työnkuva mahdollistaa seurakuntatyön kehittämisen kokonaisuutena. Jatkossa tullaan yhä enemmän tarvitsemaan eri työalojen välistä yhteistyötä. Työaikojen joustavuus on myös taloudellisesti merkittävää.

Kuva: Freeimages


Lastenohjaajilla on jo valmiiksi uuden tehtävän vaatima laaja-alainen lapsi- ja perhetyön tutkinto. Muutos ei tule nostamaan henkilöstökustannuksia. Olarin seurakuntaneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle viiden uuden viran perustamista Olarin seurakuntaan. Kirkkovaltuusto käsittelee asiaa syksyllä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.