Kuva: Thinkstock
Lastensairaalan isä kirkolle: Kansalaisaktivismissa on tulevaisuus
Lastensairaalan kansalaiskeräyksen perustajajäsen asianajaja Tuomas Aho toivoo, että kirkossa ymmärrettäisiin ihmisten halu vaikuttaa.
Espoolainen Tuomas Aho ideoi tulevan lastensairaalan tukiyhdistyksen ja kansalaiskeräyksen saatuaan tietää, millaisessa kunnossa Helsingin Lastenklinikka oli. Kansalaiskeräys on ylittänyt tavoitteensa ja yli 36 miljoonaa euroa on kasassa. Myös sekä valtio että HUS ovat päättäneet antaa kumpikin oman osuutensa, molemmat kymmeniä miljoonia euroja. Ahon mukaan ensi vuonna valmistuvasta sairaalasta on tarkoitus tehdä myös maailman paras.
Ei hyväntekeväisyyttä vaan velvollisuus
Vanha sairaala olisi pitänyt Ahon mukaan julistaa käyttökieltoon ennen uuden valmistumista ilman nyt toteutumassa olevaa hanketta.
Kertomukset romahtamaisillaan olevasta sairaalarakennuksesta ja puuttuvista leikkaussaleista kuulostavat siltä, että kansalaisaktiivisuus on tullut paikkaamaan pelastamaan hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita. Lastensairaalasta tehdyissä haastatteluissa Aho ei ole halunnut puhua siitä, onko ideologisesti oikein vai väärin, että lastensairaala piti tehdä ja tehtiin tukiyhdistyksen, kansalaisaktiivisuuden ja kansalaiskeräyksen voimin.
– Oli viimeinen hetki tarttua toimeen. Syöpäsairaan lapsipotilaan kannalta on ihan sama miten sairaala on rahoitettu. Ajattelen, että se olisi pitänyt rakentaa verovaroin, mutta kun niin ei vaan tehty, piti toimia toisin. Ilman kansalaiskeräystä sairaala olisi valmistunut 2020-luvulla, noin kymmenen vuotta myöhemmin. Voi kysyä, miksi tämä meni näin, mutta me koimme, että on pakko toimia, Aho sanoo tiukasti.
Aho ei pidä hyväntekeväisyys-sanasta. Hän puhuu mieluummin velvollisuuksista.
– Hyväntekeväisyys tuo mieleen hyväosaisten armopalat. Mieluummin puhun yleishyödyllisestä toiminnasta tai hankkeista. Minusta sellaisiin osallistuminen on kaikkien niiden velvollisuus, joilla on siihen mahdollisuus, Aho sanoo.
Tuomas Aho
Hallinto ammattilaisille, hankkeet ihmisille
Tuomas Aho kuuluu Kirkon ulkomaanavun hallitukseen ja on ollut Espoossa seurakuntien kirkkovaltuuston jäsen. Hänestä kirkon suuri kysymys on, miten saadaan kansalaisaktiivisuus kanavoitua seurakuntien kautta.
– Annan seurakunnille yhden vinkin: kansalaisvaikuttaminen mahdolliseksi. Ruohonjuuritasolta lähtevän innostuksen näkeminen ja kanavoiminen pitäisi olla työntekijöiden keskeinen tehtävä, hän sanoo.
Ahon mukaan kirkon vetovoima ja katu-uskottavuus kärsii laitosmaisista mielikuvista.
– Vaikka seurakunnissa tehdään valtavasti hyvää sekä ammattimaisesti että vapaaehtoispohjalta, kirkko näyttää ulospäin virastomaiselta. Jos ihmisten halutaan kiinnostuvan, tulevaisuus on kansalaisaktiivisuuden vahvistamisessa.
Kirkko näyttäytyy hänen mielestään liian organisaatiokeskeisenä ja laitosmaisena. Vaikka hän tietää, että paljon hyvää tehdään kokousten välissä, ihmisten halu vaikuttaa hyvän edistämiseen jää liian vähälle huomiolle.
– Ei vapaaehtoisia kiinnosta hallinto. Ihmiset eivät ylipäätään nykyisin sitoudu yhdistystoimintaan, vaan jonkin hyvän edistämiseen. Voi kysyä, onko edes hyvä, jos kirkon luottamushenkilöiksi valikoituu hallintosuuntautuneita ihmisiä. Hallinnon miettimisen voisi jättää ammattilaisille.
Kirkossa kansalaisaktivismi tarkoittaisi Ahon mukaan luontevimmin hankkeita, jotka tähtäävät ihmisten kohtaamiseen. Olennaista on työn jälkien näkeminen.
– Se olisi sitä, että kohdataan apua tarvitsevia ja kohdataan erilaisia ihmisiä. Pitäisi osata osoittaa ihmisille konkreettisia hankkeita tehdä tätä. Tavoitteiden on oltava selkeät ja tarve ilmeinen, hän kuvaa.
Sairaalahanke on menestynyt, koska siihen ovat lähteneet monet tunnetut eri alojen ammattilaiset vapaaehtoisina. Keräyskohteena se on ollut Ahon mukaan ennen kaikkea konkreettinen ja selkeä.
– Lastensairaala on ollut helposti hahmotettava tavoite. Kaikki ymmärtävät, mitä ollaan tekemässä ja miksi, hän toteaa.
Kunnia vapaaehtoisille
Ahon mielestä kirkon laitosmaisuus on muun muassa sitä, että vapaaehtoiset istuvat organisaatiota ja hallintoa koskevissa kokouksissa sen sijaan, että he voisivat edistää konkreettisesti hyviä asioita yhteiskunnassa.
– En haluaisi asettaa vastakkain ammattimaisuutta ja vapaaehtoisuutta. Mieluummin näkisin, että ylipäätään organisaatiokeskeisyydestä pitäisi päästä asiakeskeisyyteen.
Esimerkiksi juristit ovat haluttuja asiantuntijoita yhdistyksissä ja yhtiöiden hallituksissa. Aho uskoo, että ammattikuntaa yhdistää lain tuntemuksen lisäksi analyyttinen ajattelutapa.
– Kyllä juristin mielipidettä yleensä kuunnellaan. Onhan meillä koulutus pohtia asioiden seurauksia eri kanteilta ja tutkia sitä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Annan itse ammattitaitoani mielelläni vapaaehtoistoiminnan käyttöön kiireisen aikatauluni puitteissa, hän sanoo.
Ihmisiä motivoi Ahon mukaan käytännölliset hankkeet. Sellaiset, joissa voi nähdä työnsä tulokset. Tämän ymmärtäminen on hänestä kirkon tulevaisuuden kohtalonkysymys.
– Ihmiset ovat tavoitelähtöisiä. Lopulta olennaista ei ole se, mitä kautta jotakin voidaan tehdä, vaan mitä saadaan aikaan.
Ahoon teki vaikutuksen se, miten nopeasti valtavan suuri joukko ihmisiä teki työtä turvapaikanhakijoiden parissa kuluneen talven aikana. Hänestä on surullista, miten vähän julkista tunnustusta tämä väki on saanut.
– Seurakunnat ja SPR ovat olleet tässä suurimmat toimijat. Vain heidän ansiostaan vältyttiin täydelliseltä inhimilliseltä katastrofilta. Systeemi ei olisi toiminut ilman näiden ihmisten halua tehdä hyvää. Sadat ellei tuhannet vapaaehtoiset ansaitsisivat paljon suuremmat tunnustuksen kuin ovat saaneet, hän sanoo.
Jaa tämä artikkeli: