Laulamaan oppii, kun uskaltaa laulaa
Eeva-Liisa Malmgren soittaa Metsäkukkia oman kotinsa parvekkeella. Kuva: Jukka Granstrom

Eeva-Liisa Malmgren soittaa Metsäkukkia oman kotinsa parvekkeella. Kuva: Jukka Granstrom

Laulamaan oppii, kun uskaltaa laulaa

Sairaus opetti kanttorille armollisuutta itseä kohtaan.

Soukkalaisella parvekkeella soi haitari. Eeva-Liisa Malmgren soittaa Metsäkukkia samalla kun häntä kuvataan. Mikään rekvisiitta haitari ei silti ole, vaikka urut ovatkin hänen pääsoittimensa.

”Haitari on ensimmäinen soittimeni. Isä opetti minut sitä soittamaan. Siitä on ollut paljon iloa kaikkien vuosien aikana, ja olen minä säestänyt haitarilla virsiäkin”, kertoo Malmgren.

Vuoden kanttori opettaa raakkujia

Vuoden kanttoriksi valittu Eeva-Liisa Malmgren on erityisen tunnettu toiminnastaan kehittyvien laulajien parissa – siis niiden, jotka eivät mielestään osaa laulaa. Osalle on aikoinaan sanottukin, että olisi parempi olla laulamatta, kun ei kerran osaa. Kråksången-kuoron vuonna 1999 Esbo svenska församlingiin perustanutta Malmgrenia moinen harmittaa.

”Laulamaan oppii laulamalla. Vain kolme prosenttia ihmisistä on sävelsokeita eli heille musiikki on hälyä.”

Isä toi musiikin tyttären elämään

Malmgrenin oma muusikontie alkoi kotoa Nummelta.

”Isä oli itseoppinut muusikko ja hän lauloi paljon kanssani. Sillä oli suuri merkitys. Viisivuotiaana minut pantiin seurakunnan lapsikuoroon, ja se oli niin tärkeää, että itku tuli, jos jokin kerta jäi väliin”, nauraa Malmgren.

Vuonna 1969 Nummen kanttoriksi tuli Kaija Eerola.

”Se oli tärkeä juttu. Hän alkoi antaa pianotunteja lapsikuorolaisille, ja kun olin teini-ikäinen, hän otti minut pedagogiikkaoppilaakseen Sibelius-Akatemiaan. Kaija myös usutti minua musiikkiopistoon, missä pianon sijaan soitinkin poikkihuilua. Siitäkin on ollut paljon iloa myöhemmin”, kertoo Malmgren.

Opettaja kannusti ja potki eteenpäin

Eerola myös valmensi oppilastaan Sibelius-Akatemian pääsykokeisiin.

”Pyrin kirkkomusiikkiosastolle, vaikka minulla ei ollut mitenkään selvää, että ryhtyisin kanttoriksi. Kaija perusteli sitä sillä, että sieltä saisi laaja-alaisen koulutuksen.”

Ja niin siinä kävi, että tuore kirkkomusiikkiosaston opiskelija innostui valtavasti urkujen soitosta.

Olli Porthan oli innostava opettaja. Opiskelin pitkään ja hartaasti kaikenlaista, myös barokkimusiikkia. Hankin cembalonkin. Tosin nyt sen soittaminen on jäänyt vähemmälle.”

Kanttori löysi paikkansa

Esbo svenska församlingin kanttoriksi Malmgren päätyi heti valmistuttuaan ja on viihtynyt työpaikassaan 26 vuotta.

”Kun sain kanttorin paikan, se oli siinä. Löysin paikkani heti. Ei ole ollut tarvetta vaihtaa, sillä pidän työstäni eri-ikäisten ihmisten parissa todella paljon ja minulla on hyvät työkaverit.”

Vaikka Eeva-Liisa Malmgren viihtyykin työssään ihmisten parissa, on välillä hyvä saada hengähtää.

”Lomakin on toki tarpeen. Kuorolaulu on minulle rakas harrastus ja olen aktiivijäsen kamarikuoro Gloriassa. On ihana saada musisoida myös itse, se on akkujen lataamista.”

”Käsitöiden tekeminen on puolestaan hyvä vastapaino musiikille: sävelet haihtuvat, mutta käsitöistä jää jotain konkreettista jäljelle. Tuokin Liekki-ryijy oli tekeillä vuosikaudet, mutta sain sen valmiiksi, kun lapsetkin jo alkoivat patistaa”, nauraa Malmgren.

Tärkeä on myös päästä kursseilla, että olisi annettavaa eteenpäin.

”Minulla on aina ollut sellainen olo, että haluan oppia lisää niistä asioista, joissa koin Sibiksessä olevani heikoilla. Ajattelen, että pitää kohdata heikot puolet ja kehittyä. Ehkä olen ollut itselleni liiankin ankara tässä asiassa.”
 

Sain voimaa, hyviä neuvoja ja tukea. Se kaikki kantoi minua, kun odotin leikkausta.”


Sairaus pudotti polvilleen

Kolme vuotta sitten armollisuus itseä kohtaan oli erityisen tarpeellista. Malmgren joutui kovan paikan eteen, kun hänellä todettiin rintasyöpä.

”Se oli tiistai, kun sain diagnoosin. Keskiviikkona oli Kråksångenin harjoitukset. Ajattelin heti, että en vaikene sairaudestani. Mutta oli siitä vaikea kertoa. Mukana oli pari ihan uutta kuorolaista ja ajattelin, että mitä mahtavat tuumia, kun heti alkuun kuoronjohtaja itkee ”, muistelee Eeva-Liisa Malmgren.

Mutta mitä tekevät Kråksångenin kuorolaiset, kun johtaja kertoo itkusilmin sairastumisestaan? Tukevat kaikin voimin.

”Ainakin kymmenen naista kertoi, että heilläkin on ollut rintayöpä. Ja toinen niistä uusista kuorolaisista nousi oikein seisomaan, kertoi syövästään, josta oli selvinnyt ja sanoi, että kyllä sinäkin selviät. Sain voimaa, hyviä neuvoja ja tukea. Se kaikki kantoi minua, kun odotin leikkausta.”

Avoimuus on tuonut tukea

Leikkaus oli iso ja siitä toipuminen on vienyt aikaa.

”Yllätyin, että toipuminen on kestänyt niin pitkään. Väsymystä riitti, enkä heti osannut erottaa sytostaattihoidon vaikutuksia ja flunssaa. Esimerkiksi fyysisen rasituksen kanssa on pitänyt olla todella tarkkana. Nyt alkaa olla sellainen olo, että voi jotain jo tehdäkin.”

Avoimuus on Eeva-Liisa Malmgrenin mukaan auttanut.

”Mitä enemmän olen puhunut, sitä enemmän olen saanut tukea. Sairastuminen on opettanut minulle paljon sekä itsestäni että muista. On tullut rauha, enkä jännitä enää niin paljon. Osaan nauttia hetkistä enemmän kuin ennen.”

Sairastumisesta tuli käännekohta

Jotain muutakin on muuttunut. Syöpään sairastuminen oli iso käännekohta monella tapaa.

”Kråksångenin kanssa syntyi uudenlainen yhteys. Kuoronjohtajana on jonkinlainen auktoriteetti, ja sitten tulee jotain, mikä vetää polvilleen ja on siinä heikkona kuorolaisten edessä. On opittava hyväksymään itsensä ja se, ettei kaikkea tarvitse osata.”

Armollisuutta itseään kohtaan Eeva-Liisa Malmgren haluaa korostaa myös äänestään epävarmoille laulajille.

”Paljon on kyse uskaltamisesta. Että uskaltaa laulaa ja tehdä virheitä. Pitää antaa itselleen mahdollisuus kehittyä. Se ei tapahdu kerrassa tai kahdessa. Kråksångenissa lauletaan kunnianhimoisesti, mutta pilke silmäkulmassa. Ei kaikkea pidä ottaa niin vakavasti. Laulamisesta otetaan ilo irti!

Kuka?

Eeva-Liisa Malmgren, Esbo svenska församlingin kanttori.

Mitä?

Vuoden kanttori 2015. Johtaa muun muassa Kråksången-kuoroa ja pitää Raakkujat-laulukoulua Kallion seurakunnassa.

Missä?

Syntyisin Nummelta, asuu Soukassa.

Motto?

”Kohtuus kaikessa.”

Jaa tämä artikkeli: