Tiukkaa itsekritiikkiä. – Laulujani on tuhansia, mutta ehkä satakunta hyvää tai oikeammin sanottuna siedettävää, Kaj Chydenius pohtii.
Laulu syntyy runosta
Kaj Chydeniusta on viime aikoina alkanut askarruttaa uskomisen ja epäilemisen dialektiikka ja siitä kertova runous.
Teksti Hilkka Jukarainen
Kuva Jani Laukkanen
Vuosien varrella Kaj Chydenius , 73, on säveltänyt tuhansia lauluja. Mies on edelleen vireessä: uusia lauluja syntyy kappaleen päivävauhtia, viime aikoina myös kirkkoon esitettäväksi.
Julkisuuteen Chydenius tuli 1960-luvulla musiikkikriitikkona ja toimittajana, mutta myös monien jo klassikoiksi tulleiden laulujen säveltäjänä.
Suurta huomiota herätti aikanaan Lapualaisooppera . Sen Chydenius sävelsi Arvo Salon vahvasti kantaa ottavaan tekstiin. Teos jakoi kuulijat; toisten mielestä mokoma olisi saanut jäädä kokonaan tekemättä.
– Laulujani on tuhansia, mutta ehkä satakunta hyvää tai oikeammin sanottuna siedettävää, Chydenius pohtii.
Ohjelmisto on vähitellen laajentunut. Säveltämisen kriteerinä on, että runo kelpaa säveltäjälle.
Vanhemmiten Chydenius sanoo kiinnostuneensa Raamatun kertomuksista. Häntä on myös alkanut askarruttaa uskomisen ja epäilemisen dialektiikka ja siitä kertova runous.
Kesällä 2012 julkaistun Vain hiljaisella on korvat kuulla -levyn runot käsittelevät epäilyä ja uskoa, ahdistusta ja onnea. Chydeniuksen säveltämät laulut esittää Taru Nyman .
Ne sopivat Chydeniuksen mielestä hyvin kirkkoon esitettäviksi. Jonkin verran niitä kuultiin maestron 70-vuotiskiertueen kiitoskonsertissa Johanneksen kirkossa ja vuoden lopulla Vanhassa kirkossa.
– On runoilijoita, jotka uskovat, että on olemassa kuoleman jälkeistä elämää. Sitten on toisia, jotka eivät usko. Se on minusta mielenkiintoista, sanoo Chydenius.
– Levyn runoilijoista Jaakko Haavio on esimerkki siihen uskovista. Hän on hyvä runoilija, ei mitenkään hurahtanut. Haavion runo kanervasta on itse asiassa pienen ihmisen puolustusruno ja sopii hyvin kuunneltavaksi.
Erityisen tärkeä Kaj Chydeniukselle on Aaro Hellaakoski . Ilta-runon hän sävelsi jo yli kymmenen vuotta sitten.
Kaksi viimeistä säkeistöä tiivistävät sen sanoman ja niistä löytyy myös levyn nimi:
”Älä kaivele mistä ja minkä vuoksi. / Ole tyhjä vain. Ole auki vain. / Suo salaisuuksien tulla luoksi / tai haipua niin kuin pilvet juoksi / yli metsän latvojen humisevain, / suo silmien paistaa, henkien tuulla / läpi tuntosi valvovan tuokion. / Vain hiljaisella on korvat kuulla. / Kun askelet hiipivät porraspuulla / vain odottajan ovi auki on.”
Eino Leinon ohella Chydenius pitää Hellaakoskea hienoimpana suomeksi kirjoittaneena runoilijana. Leinolta kokoelmassa on mukana Nocturne.
Hellaakosken runo sopii Chydeniuksen mielestä erinomaisesti juuri kirkkoon. Hän sanookin, että on kaksi paikkaa, joihin ihmiset tulevat hiljentymään: kirkko ja kirjasto. Kummassakaan ei örvelletä, ja kirkossa on lisäksi parempi akustiikka.
– Hiljaisuudessa on otollinen maaperä runolle.
Miten laulu syntyy, onko ensin laulaja, sävel vai runo?
– Vain runo on tärkeä, vastaa Chydenius. – Siinä saa olla ainoastaan keskeinen asia. En pidä siitä, että runoilija jauhaa ja jauhaa, vielä kerran ja vielä kerran. On oltava asiaa ja sanottava se hyvin. Sellainen runo kiinnostaa minua.
Chydenius toivoo, että voisi elää vielä monta vuotta, että saisi lukea paljon hyviä runoja. Hänen työhuoneensa seiniä peittävät kattoon asti ulottuvat hyllyt. Ne pursuavat runokirjoja, myös vieraskielisiä, jotka nekin ovat kovassa käytössä.
Huoneessa paiskitaan töitä, sen huomaa jo ovella. On piano ja mukavasti käden ulottuvilla kaikenlaista tavaraa. Jopa niin paljon, että säveltäjä pyytää välttämään siellä kuvaamista.
Chydeniuksen taito ja työn tulokset ovat tuoneet hänelle Pro Finlandia -mitalin ja muun muassa säveltaiteen valtionpalkinnon. Julkisuus ei miestä kuitenkaan houkuta, omimmillaan hän on tarkkailijana.
Sellaiselle ihmiselle myös luonto on tärkeä. Chydenius sanookin, ettei ole oikeastaan koskaan tullut helsinkiläiseksi, vaikka on asunut täällä viitisenkymmentä vuotta. Poikavuosien Juankoski tuntuu yhä kotiseudulta.
Mutta suppilovahverot kasvavat Orimattilassa.
– Meillä on paikkakunnalla vapaa-ajan asunto. Enkä tule koskaan niin vanhaksi, ettenkö hakisi sieltä suppilovahveroita, Chydenius sanoo.
Parasta runoa Kaj Chydenius ei suostu nimeämään. Se olisi samaa kuin spekuloisi olympiakullasta.
Uuden levyn runoista hän pitää erityisen paljon. Oiva Paloheimon Neitsyt Marian kehtolaulua hän pitää nerokkaana.Runoilija ennakoi vasta syntyneen pienen pojan elämää:
”Nuku jo heinille juhtien, lepää rauhassa hetki. / Huomenna, armas, alkava on pitkä kärsimysretki. / Nukkuos lapseni kultainen, Jumalan prinssi pieni. / Kunneka täältä kuljetkaan, sinne on minunkin tieni.”
– Viimeinen rivi on äiti–lapsi-suhteesta kauneinta, mitä minä tiedän.
Aale Tynnin Marian kiusausta Chydenius sanoo protestilauluksi. Siinä Maria pullikoi ristiinnaulitsemista vastaan.
”..Hänet ristiinnaulitaan, olet säätänyt sen / mutta katsomaan en jää, en koskaan en. / Menen pois ja hautaan tämän sydämen, / joka huutaa minussa aina, / menen pois, olen etsivä paikan sen, / missä tuska ei rintaani paina.”
Mutta Maria palasi ristin juurelle.
Jaa tämä artikkeli: