Tarinankertoja. Matti Johannes Koivu pyrkii tavoittamaan lauluissaan ilmassa olevia tuntemuksia, koska ihmisten murheet ja toiveet ovat osa suurempaa kokonaisuutta.
Lauluilla arjen yläpuolelle
Matti Johannes Koivu ei pidä tilityskulttuurista, mutta uskoo tarinoiden ja tunteiden voimaan.
Lauluntekijä Matti Johannes Koivu tuli aikoinaan tunnetuksi tekemällä uustulkintoja Irwin Goodmanin tutuista renkutuksista.
– Leikin ajatuksella, kenen suomalaisen artistin teokset voisin kääntää ylösalaisin ja törmäsin vahingossa toiseen hämeenlinnalaiseen.
Koivun unenomaisen herkät cover-versiot herättivät kuulijat. Osa nauroi ja osa liikuttui, kun Ei tippa tapa -rehvastelu muuttui synkeäksi vastakohdakseen ja laulun sanoma kääntyi päälaelleen.
Koivun tammikuussa ilmestyneen uuden levyn Kauneimmat meistä tunnekirjo on leveä.
– Minulla ei ole valmiista matriisia aiheista. Kertomisen tarve syntyy vaistojen ja tunteiden kautta. Mutta ajatukselle, jonka haluan välittää täytyy löytyä sekä oikea sana että ääntämys, niin että se laulettuna myös kuulostaa juuri oikealta. Se on vaikeaa ja voi viedä vuosia, sanoo kellarityöhuoneessaan päivät istuva lauluntekijä.
Levyn kokonaisuutta Matti Johannes Koivu on hionut pari vuotta tuottaja Tommi Vikstenin kanssa.
– Kovalevylläni on satoja lauluja, joita lähettelin Tommille. Yhteistyö oli hedelmällistä, sillä ilman tuottajaa esimerkiksi hitti Emme muistele maanantaita ei olisi ehkä koskaan löytänyt levylle asti. Siinä kuusi kolmekymppistä ruuhkavuosia elävää vanhaa kaveria tapaa toisensa saunan lauteilla. ”Ensin puhuu rahat, sitten unelmat. Kaikki lopulta kertovat suruistaan.”
– Kokemus on aito, sitä ei ole tarvinnut keksiä. Saunassa suomalaiset pysähtyvät ja yrittävät saada kiinni siitä, missä nyt mennään. Kertosäe “tähtikirkkaan taivaan alla on elettävä huolella” tarkoittaa ymmärrystä uudenlaisesta huolesta ja vastuusta, joka ei häviä, sanoo kahden pienen lapsen isä.
Muusikko ei kaihda henkilökohtaisia aiheita, mutta lauluihin yhdistyvät useat tarinat ja tunnelmat.
– En pidä tämän ajan tilityskulttuurista, hän sanoo.
– Ikään kuin yksityiset paljastukset olisivat arvokkaita ja kaikkien pitäisi kertoa, mitä tapahtuu suljettujen ovien takana. Sellaiseen henkilökohtaisuuteen en usko.
Uuden levyn nimikappaleessa Kauneimmat meistä lauletaan mustasta joesta ja siitä, kuinka ”kauneimmat meistä muuttuvat mustiksi sisältä”. Laulussa pohditaan, onko näennäistilityksen keskellä tilaa myös oikeasti heikoille ihmisille. Aroille sieluille, jotka lopulta eivät enää jaksa elää.
– Koen, että ihmisten murheet ja toiveet liittyvät osaksi suurempaa kokonaisuutta, ne elävät harvoin tyhjiössä. Yritän lauluissani tavoittaa ilmassa olevia tuntemuksia, hän pohtii.
Työssään Koivulla on hyötyä Oulun yliopistossa suoritetuista aate- ja oppihistorian opinnoista.
– Historian kirjoittamisessa ja laulun tekemisessä on vähän samaa. Kummassakin pyritään ymmärtämään ja sanallistamaan ihmisen kokemusmaailmaa.
Koivun sanoitukset käsittelevät yhtä lailla tuoreita onnen hetkiä kuin unholaan painuneita sukupolvia. Kuinka puu kaatuu -laulu kertoo isästä, joka puhuu omille pojilleen ukista, ja siitä, miten raskasta oli seurata vierestä tämän hidasta poismenoa.
– Laulu liittyy kaikkiin ukkeihin. Omien vanhempien ikääntyessä ja lasten kautta elämän nopean kiertokulun tajuaa ensimmäistä kertaa, sanoo Koivu.
Lupaa ettet lähde koskaan -laulu vie elokuun leikkeihin pihamaalle. Ja pohtii, miten suuren onnen lapsi tietämättään antaa, vaikka yrittää jopa olla antamatta.
– Olen unelma-ammatissa, Koivu sanoo. – Jos työ ei suju, voin mennä hiekkalaatikolle tunniksi lapioimaan lapsen kanssa. Se selvittää ongelmat. On ihana hoitaa lapsia, sillä silloin huomio itsestä siirtyy muualle. Mutta siinä on myös itsekäs puoli: lapset viihdyttävät minua ja kasvattavat kärsivällisyyttä.
Lapsuudenkodissa soi kirkkomusiikki, sillä Matti Johannes Koivun isä on eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Kari Koivu.
– Muistan vieläkin, kuinka innokkaasti 10-vuotiaana odotin jumalanpalveluksen lopuksi urkutaitelija Matti Oikarisen soittoa. Varmaankin kodin perintönä sävellyksiini on siirtynyt elementtejä virsien harmoniasta, sävelsuhteista ja kauneudesta.
– Mutta en halua saarnata tai valistaa. Ehkä haluan nousta laululuillani arjen yläpuolelle, ylevöittää elämää. Tai ainakaan en halua tehdä elämästä vaikeampaa enkä julistaa ankeutta, hän muotoilee.
Rauha sieluun löytyy luonnosta.
– Luonto on ajankulumisen, ikuisuuden ja ihmisen roolin osoittamisessa ylittämätön. Luonto ei tarvitse ihmistä, se on ihmisestä huolimatta.
Hämeenlinnan Aulangon metsissä nuoruutensa varttuneelle Koivulle Helsingin Roihuvuori on tämän hetken paratiisi. Vanha lähiö on rakennettu aikoinaan maaston muotoja kunnioittaen, jonka metsät ja nurmikot suovat hyvän olotilan alueelle muuttaneille nuorille lapsiperheille. Sinne on hyvä palata keikoilta, jotka vievät Koivua ympäri Suomea.
Jaa tämä artikkeli: