Laura Kolbesta suomalainen yliopisto on meritokratian menestystarina, sillä opiskelemaan pääsee omilla ansioilla eikä vanhempien rahoilla. Historiallisesti koulutus on avannut väylän keskiluokkaan ja jopa eliittiin. Kuva: Sirpa Päivinen
Laura Kolbe tutki Helsingin historiaa ja valitsi keskustan
Professori Laura Kolben mielestä kaupunki oli voittanut. Siksi hän huolestui maaseudun kohtalosta.
Yliopistossa tehdään muuta kuin vain tiedettä. Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe kutsuu työpaikkaansa kasvatuslaitokseksi.
– Yliopiston tehtävänä on kasvattaa nuoriso isänmaan ja yhteiskunnan palvelukseen, hän sanoo yliopistolakia ja arvostamaansa J.V. Snellmania mukaillen.
Yliopisto kasvatti myös Kolbea. Kun hän aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa 1970-luvun lopussa, vasemmistolaisuus oli voimissaan. Opiskelijat osallistuivat mielenosoituksiin ja Karl Marx -lukupiireihin, ja historian laitos kiinnostui naisliikkeen ja työväenluokan tutkimuksesta.
– Isänmaa, porvaristo tai kirkko eivät kuuluneet silloin yliopiston sanavalikoimaan.
Kolbe puhuu vasemmistolaisuuden sijaan yleisdemokraattisesta rintamasta, johon kuuluivat kaikki puolueet paitsi kokoomus.
– Fuksiaisissa historian ainejärjestön vanhempi jengi näytti vanhoja kaitafilmejä Suomen historiasta. Kun Mannerheim marssi valkokankaalla, vanhemmat opiskelijat makasivat kippurassa lattialla ja nauroivat lahtarikenraalille.
Kolbe valittiin ainejärjestönsä hallitukseen sosiaalidemokraattina, jollainen hän ei omien sanojensa mukaan koskaan ole ollut. Hän viihtyi paremmin Eteläsuomalaisessa osakunnassa, jossa eri tiedekuntien opiskelijat kohtasivat toisensa.
Osakunta alkoi elvyttää 1970-luvulla unohtuneita akateemisia perinteitä. Esimerkiksi Aleksis Kiven Nummisuutarien ympärille rakennetussa Eskon häät -tapahtumassa opiskelijat sonnustautuivat kansallispukuihin ja söivät Kolben sanoin "ruraalia ruokaa".
– Ihminen on nuori vain kerran, joten elämään kuuluu paljon muuta kuin vain poliittista tosikkoutta.
Porvaristoa pitää ärsyttää
Laura Kolbe on tutkinut erityisesti Helsinkiä ja kaupunkikulttuuria. Väitöskirjansa hän kirjoitti professori Matti Klingen rohkaisemana Kulosaaren huvila-alueen historiasta.
Kolbe kuvailee suhdettaan maaseutuun tyypillisen kaupunkilaiseksi eli etäiseksi. 1990-luvulla hän alkoi kuitenkin viettää yhä enemmän aikaa lapsuutensa kesämökillä Sysmässä, jossa hän kiinnostui pitäjien kulttuuriperinnöstä. Silloin kaupunkitutkimus oli jo vakiinnuttanut asemansa historiankirjoituksessa.
– Minusta tuntui, että kaupunki oli voittanut, eikä sitä tarvinnut enää puolustaa. Huolestuin aidosti siitä, mikä on maaseudun kohtalo.
Akateemiseen identiteettiini ei kuulunut tunnustaa väriä, sillä todellinen intellektuelli nousi puolueiden yläpuolelle."
Kolbe alkoi käsitellä ajatuksiaan kolumneissaan ja ottaa yhä enemmän osaa julkiseen keskusteluun.
– Tällä kaikella oli suuria poliittisia seurauksia, joita moni ei ymmärrä vieläkään.
Seuraus tunnetaan nimellä keskusta. Vuosituhannen vaihteessa Kolbe sai kutsun Apollonkadulle, jossa hän esitteli näkemyksiään keskustan puoluevaltuuskunnalle.
Vuonna 2004 Kolbe valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon. Siellä hänellä on paikka edelleen. Sen lisäksi Kolbe on pyrkinyt tuloksetta kaksi kertaa kansanedustajaksi. Hän perustelee puoluevalintaansa yhteisön ravisuttelemisella.
– Nuoruuteni antiporvarioppien mukaan ajattelin, että porvaristoa pitää ärsyttää. Toisena syynä oli perheeni, jossa oli aina ihailtu Urho Kekkosta ja hänen idänpolitiikkaansa. Keskustahan oli Kekkosen puolue.
Kolbe kertoo samaistuvansa enemmän keskustan liberaaleihin kuin MTK:n maanviljelijöiden edunajajiin. Hänen mielestään esimerkiksi keskustan nuorisojärjestö on ollut aikoinaan ympäristöasioissa muita puolueita edellä.
Entä maaseudun kulttuuri? Kolbe on päässyt tuomaroimaan ainakin Sysmän sahtikilpailuja.
Ei ristiriitaa
Nuorena yliopistolaisena Kolbe ei olisi voinut kuvitella hankkivansa puolueen jäsenkirjaa.
– Akateemiseen identiteettiini ei kuulunut tunnustaa väriä, sillä todellinen intellektuelli nousi puolueiden yläpuolelle.
Myöhemmin Kolbe kuitenkin vakuuttui siitä, että puoluepolitiikka on tehokkain tapa vaikuttaa. Mutta miten akateemisuus ja keskustalaisuus sopivat yhteen? Kolben mielestä ristiriitaa ei ole.
– Keskusta on vanha sivistysliike, sillä alkiolaisuuteen kuului voimakas kansansivistyksen ja itsensä kehittämisen eetos. Snellmanilaisuuden ajatukset jalostuivat keskustassa eteenpäin.
Sivistysihanteet vaikuttavat kaukaisilta, kun keskustalaisen pääministerin muodostama hallitus ajaa koulutuksen ahtaalle.
– Valtiontalouden kannalta yliopiston rahoituksen leikkaukset ovat perusteltuja. Seison myös norminpurkutalkoiden takana.
Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalikoneessa Kolbe kertoi kannattavansa julkisen sektorin supistamista. Hänen mielestään varsinkin hallinnossa on paljon karsittavia päällekkäisyyksiä. Hallinnon ongelmat näkyvät hänestä myös yliopistossa.
– Olen kyllä näinäkin päivinä arvoiltani pesunkestävä 1970-lukulainen yleisdemokraatti.
Kolbe ei halua kritisoida hallituksen päätöksiä, sillä se olisi hänestä laiskaa retoriikkaa. Professorin mukaan demokratiaan kuuluu ajatus kansan tahdon kunnioittamisesta. Hänestä suomalaiset saivat mitä äänestivät.
– Kansanvallan hinta on välillä kova.
Jaa tämä artikkeli: