Yritystoimintaa. Lauri Tähkä uskoo, että naisten perustamiin osuuskuntiin Nepalissa tulee koko ajan lisää naisia lähikylistä ja vuorilta.
Lauri Tähkän sydämen asia
Teksti: Outi Ikonen
Kun Lauri Tähkää pyydettiin Kirkon Ulkomaanavun lähettilääksi, hän ei epäröinyt hetkeäkään. Muusikko-lauluntekijä seurasi vaistoaan ja tarttui tilaisuuteen. Nyt hän on palannut kohdemaastaan Nepalista ja voi tuskin lakata kertomasta näkemästään ja kokemastaan.
http://www.youtube.com/watch?v=hJmL834bqeA
– Asiat alkavat tulla pintaan ja ihmisten kasvot mieleen. Vaikka ihmiset Nepalissa olivat erittäin köyhiä, heistä huokui iloa, välittömyyttä ja ystävällisyyttä.
Tähkää on aiemminkin pyydetty vastaavanlaisiin projekteihin, mutta Ulkomaanavun lähettilään pesti on ensimmäinen, johon hän suostui ja jossa hän näkee myös itsellään olevan annettavaa.
– Minulla oli semmoinen intuitio, että tässä on ”se jokin”. Eihän taiteessa tai elämässä yleensäkään voi kaikkea aina järjellä selittää. Joskus pitää tarttua tunteeseen ja tilanteeseen ja tehdä asia heti. Tämä on minulle sydämen asia.
Ulkomaanapu oli Tähkälle entuudestaan tuttu. Luottamus on luja, että avustukset menevät sen kautta oikeaan osoitteeseen.
Kohdemaakseen Tähkä valitsi Nepalin, jonka 29 miljoonasta asukkaasta 81 prosenttia on hinduja. Kymmenvuotisen sisällissodan jälkeen on olemassa hauras demokratia, mutta maahan ei vielä viiden vuoden yrittämisen jälkeenkään ole onnistuttu säätämään perustuslakia.
– Nepal oli oma toiveeni. Halusin paikkaan, jonka kulttuurista en tiennyt kovin paljon entuudestaan. Nepal on pieni maa ja minua kiinnostaa, miten ihmiset siellä voivat ja tulevat toimeen.
Eräs leimaa-antava piirre nepalilaisessa yhteiskunnassa on kaikkeen erilaisuuteen liittyvä syrjintä, olipa kyse eri uskonnosta, kastista tai sukupuolesta. Myös maastamuutto on suuri ongelma, sillä kuukaudessa muualle töihin lähtee noin 30 000 ihmistä. Tämän takia monissa kylissä ei ole enää miehiä viljelemään maata, vaan se on naisten tehtävä. Tähkä näki maissipellolla lähellä Kadmandua, kuinka rankkaa työtä naiset tekevät päivittäin.
Tähkä kokee kahden tyttären isänä naisten asemaan liittyvät asiat erityisen tärkeiksi. Yhteydentunnetta nepalilaisiin yrittäjänaisiin lähettiläälle tuo myös hänen oma yrittäjätaustansa. Ulkomaanapu tukee osuuskunta- ja yritystoimintaa, jotka voimaannuttavat ja yhdistävät naisia. Naistenpankin säästö- ja lainaryhmien kautta monet naiset ovat päässeet myös koulutukseen.
Tähkä on huomannut alkaneensa kertoa tutuille ja tuntemattomillekin, mitä on Nepalin matkallaan kokenut.
– Oikean valinnan tein ryhtyessäni Ulkomaanavun sanansaattajaksi. Jos itselleni Nepal oli aiemmin olemassa vain kartalla, niin nyt nämä ihmiset ja maa ovat sydämessäni. Kun maailmaa kiertää ja paljon näkee, silmät aukeavat.
Jaa tämä artikkeli: