Tallbergin puistotie. Kuva: Liisa Huima
Lauttasaaren omistaja
Rautakauppias Julius Tallberg (1857–1921) aloitti uransa Helsingissä Stockmannin rautaosastolla. Pian hän perusti oman rakennustarvikeliikkeen. 1890-luvun lopulla hän hankki kalliit tontit ydinkeskustasta Stockmannin ja rautatieaseman välistä ja rakennutti rauta-alan tavaratalon Aleksanterinkatu 21:een.
Menestyvä liikemies rakennutti kivitaloja ympäri Helsinkiä ja rahoitti monenlaista yritystoimintaa. Kaupunginvaltuustossa hän ajoi voimakkaasti Lauttasaaren ostamista Helsingin kaupungille. Kun päätöksenteon rattaat jauhoivat kovin hitaasti, Tallberg osti Lauttasaaren kartanon maa-alueineen itse vuonna 1911.
Tarkoitus oli myydä kartano kaupungille ostohinnalla, mutta kauppaa ei syntynyt, ja yli puolet saaresta jäi Tallbergien omistukseen pitkäksi aikaa.
Tuleva kauppaneuvos alkoi itse kehittää harvaan asuttua saarta ja teetti sille rakennussuunnitelman. Sen mukaisesti saari olisi rakennettu huvilakaupungiksi, mutta kesti vielä yli 20 vuotta, ennen kuin sitä alettiin toteuttaa.
Silti jo juhannuksena 1913 avattiin merikylpylä ja kahvila nimeltä Drumsö Casino. Kasinoa varten Tallberg rakennutti raitiotien hevosvetoiselle raitiovaunulle, joka liikennöi neljän vuoden ajan. Tallberg tilasi myös Ruotsista höyrylautan, jolla pääsi Ruoholahteen aina sillan valmistumiseen saakka vuonna 1935.
Eira Serkkola
Lähteet: kansallisbiografia.fi, Wikipedia
Jaa tämä artikkeli: