null Lea synnytti Jaakobille poikia

Leankatu. Kuva: Sirpa Päivinen

Leankatu. Kuva: Sirpa Päivinen

Lea synnytti Jaakobille poikia

Länsi-Pasila on siitä poikkeuksellinen kaupunginosa, että sen kadunnimistä löytyy Raamatun naisia: Eeva, Ester, Juudit, Hanna, Lea, Magdaleena, Mirjam, Raakel, Ruut ja Susanna.

Raamatun naisten muistamista Puu-Pasilan kadunnimissä ehdotti aikoinaan Väinö Kantele, joka työskenteli Pasilan pappina 1900-luvun alussa. Yli 20 vuotta lähetyssaarnaajana Kiinassa toiminut Kantele sai oman kadunpätkän Länsi-Pasilaan vuonna 1977.

Leanportti sijaitsee Ylen Isoa pajaa vastapäätä, ja siitä erkanee Leankatu. Lea oli 1. Mooseksen kirjassa mainittu Jaakobin vaimo, joka synnytti Jaakobille kuusi poikaa sekä tyttären. Lean sisko Raakel oli myös Jaakobin vaimo. Kaiken lisäksi naiset ja Jaakob olivat serkuksia.

Jaakob ei pystynyt kohtelemaan vaimojaan tasapuolisesti. Hän oli alun perin rakastunut Raakeliin, mutta tyttöjen isä halusi naittaa heidät ikäjärjestyksessä ja turvautui huijaukseen. Herra auttoi hyljittyä, vanhan käännöksen mukaan ”sameasilmäistä” Leaa tekemällä tästä hedelmällisen, kun taas kauniimpi Raakel ei saanut lasta pitkään aikaan. Uuden käännöksen mukaan Lealla tosin oli ”lempeät” silmät.

Välillä sisarukset kävivät kauppaa yhteisestä miehestään, panoksena Ruuben-pojan keräämät lemmenmarjat! Moniavioiseen perhekuntaan kuuluivat myös kahden orjattaren synnyttämät pojat.

Eira Serkkola
Lähteenä myös: Antti Mannisen teos Kenen kadulla asut.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.