Tilaa tunteille. ”Jatkuvasti yllättää, miten paljon myönteistä energiaa Leijonaemojen porukasta lähtee.”, Merja Rukko kertoo.
Leijonaemot tukevat toisiaan
Erityislapsen vanhempien omille tunteille on tilaa Leijonaemojen tapaamisissa.
Tapiolan Yhteisötuvan olohuone on kodikas. Sohvaryhmä täyttyy pian Leijonaemoista, kuten jokaisen kuukauden viimeisenä maanantai-iltana. Heitä odottelee Merja Rukko, toinen Leijonaemojen Espoon ryhmän vetäjistä.
Leijonaemoja yhdistää erityislapsen vanhemmuus. Erityisyyden määritteleminen on hankalaa ja myös tarpeetonta – onhan jokainen lapsi erityinen, ainutlaatuinen. Termillä pyritään kuvaamaan lasta, joka syystä tai toisesta tarvitsee erityistä apua tai tukea. Leijonaemot ovat usein pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsen vanhempia.
”Mahdollista diagnoosia tärkeämpää on äidin tai isän oma tunne siitä, että hän on erityislapsen vanhempi. Kyllä sen itse tietää”, Rukko tiivistää.
Rukon oma tytär sairastui syöpään 11-vuotiaana viisi vuotta sitten. Viime kesänä tuli ilmi sairauden uusintaepäily.
”Minua on huojentanut valtavasti se, että joku muu äiti on jo käynyt läpi samat tunteet. On helpottavaa tietää, että shokkivaiheen jälkeen sairauden kanssa voi elää hyvää arkea.”
Hyvään arkeen saa Leijonaemoilta myös käytännön apua. Kuuntelevassa puhelimessa vastaa koulutettu vertainen. Akuuteissa kriiseissä Leijonapartio tarjoaa lyhytaikaista kodin- tai lapsenhoitoapua.
Erityislapsen vanhemmat asioivat virastoissa, joissa tavat ja termit eivät välttämättä ole heille entuudestaan tuttuja. Myös siihen löytyy vertaistukiryhmistä apua.
”Viranomaisten toiminta vaikuttaa joskus tahalliselta vedätykseltä. Tukea hakeville ei välttämättä kerrota kaikkia mahdollisuuksia. Byrokratian läpi käyneet vanhemmat voivat opastaa, millaisiin tukiin kukin voi olla oikeutettu. Tarvittaessa täytämme kaavakkeita yhdessä”, Rukko kertoo.
Leijonaemot-toiminta alkoi vuonna 2005, kun muutama aktiivinen äiti oli löytänyt toisensa internetin keskustelupalstoilla. Nykyisin vertaistukiryhmiä toimii jo 20 paikkakunnalla.
Nimestä huolimatta toimintaan ovat tervetulleita myös erityislasten isät.
”Meillä oli isäviikonloppu, jossa osallistujat nimittivät itseään Leijonakuninkaiksi”, Rukko virnistää.
Vertaisryhmien lisäksi Leijonaemot järjestää viikonlopputapahtumia. Niissä on mukana asiantuntijavieraita puhumassa tai ohjaamassa terapeuttiseen toimintaan. Rukko oli äskettäin Frantsilassa terapeuttisen kirjoittamisen kurssilla.
”Se oli mahtava kokemus. Jatkuvasti yllättää, miten paljon myönteistä energiaa tästä porukasta lähtee.”
Henkinen yhteys Leijonaemojen välillä on Rukolle tärkeä. Vaikeiden asioiden kertomisessa ei tarvitse pelätä, kestääkö toinen kuulla, tai välittääkö tietää. Rukko huomauttaa, että esimerkiksi työpaikalla ei välttämättä kannata avautua.
”Niitäkin ihmisiä on, jotka itselleen sopivassa tilanteessa epäilevät ääneen pomolle, mahtaako työkaveri selviytyä tehtävistään yksityiselämän paineiden takia.”
Leijonaemojen tapaamisissa järjestetty lastenhoito ja yhdistävä syy antavat tunteille tilaa.
”Jos joku vain istuu ja itkee puolitoista tuntia, se ymmärretään. Täällä ei tarvitse olla superäiti.”
Jaa tämä artikkeli: