Elävä leipä. Jeesus tarjoaa leipää, joka tuo ikuisen elämän. Kuva: Katri Saarel/Instagram: Kutriart
Leipä pitää tiellä
Me syömme paremmin kuin menneet sukupolvet. Olemme myös entistä tietoisempia siitä, mitä syömme. Luemme ravintosisällöt, vertailemme ja olemme tarkkoja ruuan valmistamisesta.
Ruokalajien globalisoituessa ja eksoottisten lajien löytäessä tiensä suomalaisten ruokapöytiin on hämmästyttävää, miten yksi syötävä on pitänyt kutinsa sukupolvien hirmuisen pitkässä ketjussa. Leipä!
Leivällä on pitkä historia. Vanhin leipälaji oli happamaton leipä, jonka taikina tehtiin murskatuista tai jauhetuista jyvistä ja vedestä. Se kuumennettiin uunissa tai paistettiin vain auringon kuumentamalla kivellä. Sellaista leipää tarjosi jo Saara Aabrahamin vieraille (1. Ms. 18:6).
Todellinen keksintö tehtiin, kun opittiin taikinan hapattamisella eli nostattamisella tekemään eväsleipää, joka säilyi pidemmän ajan.
Leivän tuotekehityksen ääripäässä on ikuisesti säilyvä leipä. Juuri siitä on kyse päivän tekstissä, kun Jeesus sanoo: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”
Tässä voi nähdä yhteyden ehtoollisleipään. Epäilemättä se on uskonnollisille kristityille luontaisin tulkinta.
Mutta mitäpä, jos se tarkoittaa myös Jeesuksen radikaalia näkökulmaa oikeasta elämästä? Siis kaiken sen ”nielemistä”, mitä hän opetti myötätunnosta, rakastamisesta ja anteeksiantamisesta?
Syöminen on sisäistämistä.
Olli Valtonen
4. paastonajan sunnuntai
Elämän leipä Väri: Violetti tai sininen
Valo: Kaksi kynttilää
Tekstit: Ps. 84: 6–10, 13; Jes. 55: 1–3; Ilm. 21: 6–7; Joh. 6: 48–58.
Jaa tämä artikkeli: