Leipää riittää
Ilman ravintoa käy kehnosti. Ilman sitä myös ihmisen hengellinen matka hidastuu, näivettyy ja alkaa jopa tuntua turhalta. Voihan sitä elää muutenkin täyttä ja hyvää elämää.
Ainakin itse unohdan helposti, mistä on loppujen lopuksi kyse. Tartun liian helposti muiden elämäntulkintoihin ja uskonmuotoiluihin ja totean, ettei se nyt noin ainakaan mene. Torjun ja vedän rajoja sen sijaan että syventyisin ajattelemaan, mikä on luovuttamatonta. Mikä on sitä ydintä, jota ilman ei voi olla?
”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan,” sanoo Jeesus päivän tekstissä. Se on paljon luvattu.
Jos näen Jeesuksessa rakastavan Jumalan kasvot, olen kosketuksessa uskon ytimeen. Jos muistan Jeesuksen elämän ja luottamuksen taivaallisen isänsä läsnäoloon ja huolenpitoon, tajuan jotain Jumalan uskollisuudesta. Jumala ei petä eikä väisty rakkautensa kohteen rinnalta, ei edes kaikkein synkimpänä epäonnistumisen ja toivottomuuden päivänä. Jos muistelen sitä avoimuutta, jolla Jeesus eli ihmisten parissa, ymmärrän jotain rajojen turhuudesta ja vahingollisuudesta.
Jumalan rajaton rakkaus ottaa vastaan, tukee heikkoa, irrottaa siitä, mikä estää ja sitoo, sekä johdattaa vapauteen ja kasvuun.
Se on elämää antavaa leipää, tarkoitettu yleiseen jakoon.
Marja Kuparinen
4. paastonajan sunnuntai
Elämän leipä
Väri: violetti tai sininen
Valo: kaksi kynttilää
Teksti: Aam. 8: 11–12 tai 2. Moos. 16: 11–19, 31 ja 35, 1. Piet. 2: 1–3, Joh. 6: 24–35
Jaa tämä artikkeli: