Lelumuseon johtaja Johanna Rassi nauttii siitä, että saa tehdä asioita lapsille.
Lelumuseo Hevosenkengässä saa lapsettaa
Lelumuseo on täynnä nostalgiaa. Siellä esillä olevat lelut kertovat omasta ajastaan.
Vaikka omista leikkiajoista olisi vierähtänyt jo vuosia tai vuosikymmeniä, Lelumuseo Hevosenkengän vitriinien lelut vievät oitis mukanaan.
”Onhan tämä sisällöllisesti ihan huippupaikka olla töissä. Nautin siitä, että saa olla tekemässä asioita lapsille. Lelujen, leikin ja lapsuuden historia ovat osa meidän jokaisen historiaa”, sanoo museon johtaja Johanna Rassi.
Omia leluja lapsilleen säästänyt saattaa pettyä: lapsilla on ihan omat lelunsa ja juttunsa, joihin äidin tai isän suosikit eivät välttämättä kuulu.
”Jotkut lelut ovat suosiossa vain hetken, toiset taas ovat pystyneet luomaan nahkansa, kuten legot ja barbiet. Teddy, nallekarhu, puolestaan on monien mielestä 1900-luvun tärkein lelu ja universaali sellainen. Nallekarhu ei kuitenkaan ole niinkään leikittävä lelu, vaan pikemminkin lähellä pidettävä ja lohduttava.”
Lelut kertovat oman aikansa yhteiskunnasta. 1940-luvun lelumaailmassa näkyi pula-aika ja sota: oli Korsu-peliä, paperista tehtyjä leluja ja alumiinisia lentokoneita, jotka on kerrottu tehdyn pudonneen venäläisen lentokoneen materiaaleista.
”Kun päästiin 1950-luvulle, maailma oli jo aika erilainen. Tuolloin tuotteistettiin muumit, legot tulivat ja ihailtiin filmitähtiä.”
Leluja ei silti vielä ollut ylen määrin, sillä lelut olivat kalliita.
”Kautta vuosikymmentenhän leluja on tehty itse. Esimerkiksi Englannista peräisin olevan Bonzo-koiran kaavoja julkaistiin 1930-luvulla lehdissä, ja räsynukkeja on tehty aina. Ja vaikka lapsella olisi ostettu nukke, vaatteet sille tehtiin itse.”
Kun päästiin 1960- ja 70-luvuille leluja alettiin tuoda yhä enemmän. Myös television vaikutus leluihin näkyi nopeasti.
”Uudet ilmiöt tulivat entistä nopeammin myös Suomeen. Muovin tulo puolestaan syrjäytti täysin peltilelut: nykyään peltilelut ovat lähinnä aikuisten nostalgiajuttu”, sanoo Rassi.
Nousukausi 1980-luvulla tasa-arvoisti lelumaailman, kun lelut halpenivat.
Jotkut lelut ovat suosiossa vain hetken, toiset taas ovat pystyneet luomaan nahkansa, kuten legot ja barbiet.
”Tuolloin lelumäärät kasvoivat valtavasti. Tulivat My Little Ponyt, smurffit, He-Manit… Pehmolelujakin piti olla sänky pullollaan. Vielä 1990-luvulla yleinen trendi oli, että lelujen määrä kasvoi. Silloin ei vielä käyty eettistä keskustelua kierrätyksestä ja kohtuullisista lelumääristä. Sen aika tuli vasta 2000-luvulla.”
Johanna Rassin mukaan lelumuseon kokoelman leluista ei voi nimetä yhtä suosikkia.
”Ihmisiä koskettavat ne lelut, jotka ovat tuttuja omasta lapsuudesta. Näiden vitriinien äärellä ajallinen etäisyys katoaa.”
Jaa tämä artikkeli: