Lennokas taiteilijakuvaus

• 27.05.2013 13:45

Hannu Väisäsen Taivaanvartijat on hänen omaelämäkerrallisen romaanisarjansa neljäs osa. Kirja kertoo ajasta, jolloin Väisänen oli valmistunut juuri Kuvataideakatemiasta ja haki paikkaansa taidemaailmassa.

Ensimmäisen ison työtarjouksensa romaanin Antero saa vanhan kotikaupunkinsa Oulun seurakunnasta. Häntä pyydetään maalamaan alttaritaulu rakenteilla olevaan kirkkoon. Taiteilija innostuu työstä, mutta joutuu modernia suuntausta edustavan taiteensa takia kahnaukseen vanhoillisen seurakuntaväen kanssa. Elämän seppele -teokselle annetaan silti lopuksi vihreää valoa.

Samanlainen kuvio toistuu Helsingin Kontulassa, jossa Antero voittaa kilpailun rakenteilla olevan Mikaelinkirkon alttaritaulusta. Seurakuntaneuvosto kummastelee teoksen abstraktia tyyliä mutta taipuu hänen laulettuaan tapaamisessa monisäkeistöisen Siionin virren.

Välillä nuori Antero viettää aikaa Tukholmassa, josta hän on saanut suojelijakseen vanhemman taiteenystävän, Gretan. Omalaatuinen nainen johdattaa hänet pohtimaan elämää ja kuolemaa ja taiteen tekemistä.

Kirjailija kuvaa ristiriitojen täyttämää alkutaivaltaan herkullisesti. Lukija voi nähdä silmissään kirkkoherrat, asessorit, talousjohtajat ja seurakuntaneuvoston jäsenet. Myös taiteilijan oma tunteiden myllerrys taiteen luomisen keskellä on saanut hienon kirjallisen muodon. Pahimmassa ahdistuksessaan mies lähtee tuulettamaan päätään Linnanmäen vuoristorataan ja saa siitä uutta voimaa.

Romaanin teksti on moni-ilmeistä ja lennokasta: Väisänen hallitsee kuvataiteen ohella myös sanallisen ilmaisun.

Marjo Kytöharju
Hannu Väisänen: Taivaanvartijat. Otava 2013. 27,95 e, 284 s.