Lepohetki. Kristianinkatu 15 kuvattuna pihan puolelta vuonna 1907. Kuva: Signe Brander
Lepohetki pyykin jälkeen
Pieni puutalo on jäänyt kivimuurin viereen. Pian sitäkin uhkaa purku, sillä kasvava kaupunki tarvitsee lisää tilaa. Mutta vielä pyykki kuivaa auringossa ja työn jälkeen on aikaa hetken rentoutumiselle. Mitähän nuori nainen lukee?
Signe Branderin valokuvista koottu näyttely Foto Signe Brander on parhaillaan esillä Hakasalmen huvilassa. Näyttelyssä nähdyt kuvat on digitoitu suoraan alkuperäisistä lasinegatiiveista. Nykyaikainen kuvankäsittely mahdollistaa sen, että kuvien sävyt ovat kirkkaat ja täynnä aiemmin näkymättömiä yksityiskohtia. Vedokset ovat suurikokoisia ja niitä on paljon. Näyttelyä kierrellessä näkee, että valokuvaaja Branderia viehättivät erityisesti ihmiset. Juuri he joutuivat sopeutumaan kaupungin rajuun muuttumiseen.
Sisäpihoilta valokuvaaja löysi naisia ja perheen pienempiä lapsia, aittoja ja talousrakennuksia. Helsingissä oli 1900-luvun alussa vielä paljon maalaismaisia piirteitä.
Nuori itseoppinut valokuvaaja Signe Brander aloitti Helsingin ikuistamisen vuoden 1907 alusta. Kaupunginvaltuuston perustaman muinaismuistolautakunnan toimeksianto oli tallentaa katoavaa ja muuttuvaa kaupunkimaisemaa. Kuvauspaikat sovittiin lautakunnann kanssa kaupunkia kiertäessä. Kaiken kaikkiaan Helsinki-kuvia kertyi 906 kappaletta.
Helsinki kasvoi kiivasta tahtia. Kruunuhaasta Punavuoreen kaupunki kurotti korkeammalle, ja matalat puutalot saivat väistyä yksi toisensa jälkeen korkeampien kivirakennusten tieltä. Miltä mahtoi tästäkin pariskunnasta tuntua, jos edessä oli muutto kivitalon viidenteen kerrokseen?
Kuvatessaan kaupungin muuttumista Signe Brander ikuisti samalla myös tavallista arkea: pyykinpesua, kalastusta, lasten leikkejä ja kahvihetken kadun varrella olevan pikku kioskin edustalla. Yhä useammin kuvauskohteiksi valikoituivat rauhalliset maisemat puistoista ja rannoilta sekä väljemmin rakennetuilta kaupungin laita-alueilta. Erityisesti vuoden 1910 jälkeen Brander kuvasi yhä useammin Helsingin rakentamattomia seutuja.
Helsingin merellinen luonne näkyy valokuvista hyvin. Signe Brander tallensi filmille melkein koko kaupungin rantaviivan. Eteläiset rannat Kaivopuistosta Hietalahden satamaan saivat kuvaajan erityishuomion.
Näyttelyn nimeä kantava kirja Foto Signe Brander ilmestyy marraskuussa. Myyntiin tulee myös monien toivoma Signe Brander -seinäkalenteri.
Foto Signe Brander Hakasalmen huvilassa, Mannerheimintie 13 D. Avoinna 28.3.2010 saakka ke–su klo 11–17. Vapaa pääsy.
Jaa tämä artikkeli: